sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Raatojuoksu

Syyskauden viimeinen suunnistuskisa eli suunnistuspiireissä varsin tunnettu Raatojuoksu kisattiin viime viikonloppuna. Minä olin mukana nyt jo kolmatta kertaa. Ekan kerran olin kisaamassa 2012, kun Supersuunnistaja halusi kyydin Sipooseen. Viime vuonna kävin kisassa yksin, kun Ääsääs oli metsästämässä. Tänä vuonna meitä lähti Sipooseen ennätussuuri autolastillinen, kun yllytin mukaamme myös Vuorikiipeilijä M:n.

Suunnistuskisoissa on numerot yleensä "pyykkinarulla", mistä ne pitää
käydä itse poimimassa.

Koska Raatojuoksun helpoilla radoilla ei ole hajontaa, saatoimme tehdä Vuorikiipeilijä M:n kanssa yhteistyötä. Se saattoi tulla ihan tarpeeseen - niin mojovia pummeja saimme aikaan ihan kahdestaankin. Yksin kisatessa minusta olisi tullut varmaan vuoden raato (eli aikani olisi ollut 15 km voittoaika + 2,5 h). :D

Valmiina taistoon!

Viime vuonna raatojuoksu oli todella helppo suoritus, koska Sipoo oli kauttaaltaan kevyen lumen peittämänä. Tämä tarkoitti luonnollisesti sitä, että metsään muodostui kivoja rasteille vieviä polkuja. Meno oli kuin Jukolassa konsanaan. Tänä vuonna lumi oli korvattu mudalla, ja rasteille piti ihan osata suunnistaa.

Lähtöalue odottelee kilpailijoita

Ei meillä pelkkä rastinotto kussut, vaan perseilimme välillä oikein kunnolla ihan reittivalinnoissakin. Välillä kilpailuvietistä on enemmän riesaa kuin hyötyä: kun posottaa sata lasissa eteenpäin, ei ehdi jäädä miettimään, olisiko joku toinen vaihtoehto parempi. Ja tyhmästä päästä kärsii koko kroppa. Ja kaverinkin kroppa, jos kaveri ei tarpeeksi tomerasti sano, että mennäänkö sittenkin hei tänne.

Luen tällä hetkellä erilaisista persoonista kertovaa kirjaa Idiootit ympärilläni. Minun Raatojuoksusuoritukseni oli oikea oppikirjaesimerkki punaisesta ihmisestä: kaamea kilpailuvietin aiheuttama adrenaliiniryöppy, nopeita (ja välillä huonoja) päätöksiä, mutta periksi ei, perhana vie, anneta! Lopussa Vuorikiipeilijä M käski minun mennä menojani, koska hän ei jaksanut enää kuunnella minun hoputustani. Tulinkin sitten "loppukirini" ansiosta reilun minuutin häntä ennen maaliin. Mutta siihenkin minuuttiin mahtui 4 kanssakilpailijaa. Ja jokainen päänahka on minulle arvokas. Aina ja iänkaikkisesti.

Näin sankarimme saapuu lennokkaalla askeleella viimeiselle rastille!

En ollut maalissa mitenkään tyytyväinen päivän suoritukseen. Mutta onneksi illalla oli tarjolla kivaa ohjelmaa, niin pääsin pettymyksestäni yli: menimme Vuorikiipeilijä M:n kanssa Helsinki Adventure Nightiin katsomaan leffoja ja Catherine Destivelleä sekä nauttimaan palauttavia alkoholijuomia. Vähän alkoi Reel Rock Tour 12:n aikana väsyttää, kun metsässä oli tullut vietettyä sen kolmisen tuntia. Mutta pienestä pilkkimisestä huolimatta nautin ohjelmasta kyllä tosi paljon. Ja tuttujakin tuli nähtyä.

Vuorikiipeilijä M kaasuttelee loppukiriä viimeisen leimauksen jälkeen.

Käppyräpornon ystäville latasin Reittihärveliin myös Raatojuoksun GPS-jälkeni. Rata oli siis D10KMH. Tällä hetkellä GPS-jälkiä on ladattu sille reitille kaksi, joten ei pitäisi olla haastavaa löytää minun suoritustani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti