lauantai 30. syyskuuta 2017

Oho, ilmosin!

Terkkuja Ruotsista! Hengailemme juuri hotellilla ja odottelemme, että tulee aika lähteä kahlaamaan suohon ja mutaan. Eilen kävimme katsomassa musikaalin The Book of Mormon. Kun minä maalasin hotellilla naamaa, Supersuunnistaja naskutteli minulle ensi kesälle ekan kisan.

Minua ihastuttaa aina ihmisten kyky nauraa itselleen. Hatunnosto
mormoneille siitä, että he mainostavat pilkkamusikaalin
käsiohjelmassa - ja vielä näin hauskasti. :D
Sehän ei ole mikään salaisuus, että minä tykkään hölmöistä kisoista. Eniten hölmöjä ovat ne kisat, joissa saa yhdistää alkoholin nauttimista urheiluun. Olin viime kesänä suunnattoman kateellinen, kun Supersuunnistaja osallistui Beerway to Helliin. Olisin muuten osallistunut itse, mutta pelkäsin vertikaalitonnia, joten olin mukana vain toimitsijana ja juoppokuskina.

Mutta se tulee taas! Beerway to Hell julkaisi ensi kesän kisapäivänsä (ti 12.6.2018) muutama päivä sitten. Ilmolista alkoi täyttyä uhkaavan nopeasti, joten annoin Ääsääsille eilen luvan ilmoittaa minut mukaan. Supersuunnistaja yllyttää minua menemään miesten sarjaan (5 x 0,5 l olutta) naisten sarjan (5 x 0,33 l) sijaan, koska juominen on ehdottomasti minun vahvuuteni tässä lajissa. Koska sarjan valinnalla ei kuitenkaan ole kiire, en vielä lyönyt mitään lukkoon. Mutta kesäkuussa joka tapauksessa kiivetään 15 kertaa Jättärille juoden joku määrä hiilihydraattipitoisia juomia. Ainakin se on nyt varmaa.

Supersuunnistajan maalituuletus viime kesältä

Järkkärikin vähän vihjaili, että kukaan nainen ei ole vielä ikinä suorittanut 0,5 l sarjaa. Kas, nuo muut ovat sellaisia urheilullisia polkujuoksijoita, joille ihan kovinta kärkeä lukuunottamatta oluenjuonti on hieman haastavaa. Tämä on asia, jota minun pitää vielä pohtia. Olen kyllä vähän yllytyshullu.

Nyt minulla on joka tapauksessa aikaa ja motivaatiota kasvattaa kuntoa ja opetella juoksemaan mäkiä ennen ensi kesää. Aloittelin jo kesällä Granin portaissa, ja aion jatkaa treeniä läpi talven. Onhan minulla aikomus mennä ensi kesänä myös johonkin polkujuoksukisaan 30 km matkalle, joten minulla on muitakin syitä könytä niitä mäkin kuin pelkkä kalja. 

maanantai 18. syyskuuta 2017

Olisikohan flunssa viimeinkin ohi?

Meidän perheessä uskotaan niinsanottuun räänpoistolenkkiin: kun flunssasi on siinä vaiheessa, että on enää jumalaton nuha, kannattaa mennä sopivan keveälle lenkille, mikä saa nenän vuotamaan. Siten "loppu räkä" poistuu kehosta, ja on vihdoin helpompi hengittää. Mitään tieteellistä perustetta meillä ei tälle ole, mutta ei tarvitsekaan. Pääasia on, että homma toimii käytännössä.

Jos ei ole urheilukuvia, niin mennään kuvituskissoilla.
Svante koettaa nukkua, mutta joku pisti valot päälle.

Minulla räänpoistolenkkinä sai tällä kertaa toimia Aalto kymppi eli Espoon rantakympin korruptioversio. Aalto Yliopisto tarjoaa kympin kisan työntekijöilleen, opiskelijoilleen ja alumneilleen. Joten pelkällä ilmottautumisen vaivalla saa juoksupaidan ja lenkkiseuraa. Minä olin parin vuoden tauon jälkeen taas mukana.

Flunssaa kesti kaikenkaikkiaan lähes kaksi viikkoa. Suunnitelmissani ollut HPV:n kansallinen suunnistuskisa jäi välistä, kun olo oli toissaviikonloppuna vielä aivan liian hutera. Tosin ei mun polttariporukkani olisi mua varmaan kisaan päästänyt, vaikka olisinkin ollut terve. Piti mennä brunssille. :)

Lauantain fillarilenkillä satoi kovaa, mutta lopussa oli jo oikein nättiä.

Viime viikonloppuna uskaltauduin vihdoin lauantaina kevyelle fillarilenkille ja sunnuntaina sitten sinne kympille. Lähdin tahallani vähän liian takaa, että joutuisin hidastelemaan alussa. Minulla kun on paha tapa lähteä liian kovaa liikkeelle. Nyt päätin kuitenkin, että 5 km asti pitää himmailla pk-fiilksillä ja sitten saa kiristää, jos siltä tuntuu. No, ei tuntunut. Hengitys pysyi mukavasti aisoissa, mutta sykkeet huitelivat koko lenkin ihan pilvissä. Vähän jäi harmittamaan, kun aika painui vähän yli tunnin. Mutta en ollutkaan tekemässä  mitään kauden huippuaikaa (tosin tämä oli sellainen, kun on kauden ainoa kymppini) vaan juoksemassa pk-lenkkiä. Malttamisestani olen aika ylpeä.

Kun hain perjantaina numeroita ja aistin Otahallilla kisafiiliksiä, minun alkoi tehdä kamalasti mieli juosta maratoni. Keksin jo, että voisin ilmottautua Vantaalle, mutta Supersuunnistaja lannisti minua ja sanoi, ettei siinä olisi mitään järkeä. Ehkä tungen moisen ensi vuoden kisakalenteriini ja keskityn nyt treenaamaan, kun se on jäänyt tänä vuonna vähän vähemmälle.

Lisää sänkykuvia. Tällä kertaa Svante ei saanut yksin koko petiä.

Olin selkeästi ihan juoksufiiliksissä, koska Espoon Tapioiden juoksuklubinkin markkinoija sai minut nalkkiin. Olin jo ihan tohkeissani ilmottautumassa mukaan, mutta minulle sopivin ryhmä oli jo täynnä. Lisäksi torstain treeniaika ei sovi yksiin firman painonnostovuoron kanssa, joten päätin suosia painonnostoa. Mutta lähellä oli, että olisin ollut markkinoinnin uhri. Mutta mikäs uhriintuessa:  Juoksuklubi vaikuttaa tosi kivalta jutulta. Olen joskus seurannut heidän treenejään sivusta, kun olen ollut Esportissa samaan aikaan, joten jonkinlainen näkemys menosta on.

Häät ovat ensi lauantaina. Ehkä mulla on sen jälkeen aikaa taas
a) jumpata enemmän
b) kertoa siitä täällä blogissa.

perjantai 8. syyskuuta 2017

Hei hei ja voi morjens!

Olen ilmoittautunut sunnuntaille suunnistuskisaan, mutta vähän huonolta näyttää osallistumisen suhteen. Olen nimittäin maailmanluokan lentsussa. Lähdin tänään töistä ennen lounasta kotiin suorittamaan ihmeparannusta, mutta en pidättelisi hengitystä sunnuntain startin suhteen. Ihan pepusta tämä tällainen. Minun flunssani ovat vielä yleensä sellaisia semiflunssia, joissa olo on ihan paska, muttei kuitenkaan niin paska, että olisi selkeästi vuoteen omana. Sellaisen kanssa ei tajua ottaa tarpeeksi iisisti, että parantuisi nopsaan. Urheilematta olen sentään tällä kertaa osannut olla, mutta muuten olen puuhastellut ehkä vähän liikaa.

Kuvituskuvana tarjoillaan tällä kertaa kissa pyöräilykenkälaatikossa

Totesin viikolla, etten ole kirjannut mitään Heiaheiaan heinäkuun puolivälin jälkeen. Vielä jokin aika sitten uskottelin itselleni kirjaavani kaikki puuttuvat liikunnat sinne, kunhan ehdin istua koneelle mutta nyt päätin luovuttaa. Heiaheian käytettävyys ei ole ollut ikinä minun mieleeni. Sen rapsoista ei saa irti juttuja yhtään sillä tarkkuudella, mitä minä haluaisin eikä juttujen kirjaaminen ole tarpeeksi suoraviivaista. Heiaheian paras puoli on sen todella monipuolinen lajivalikoima (missä esim. Garmin Connect häviää selvästi - se ei tunne edes suunnistusta), mutta sillä ei nyt näköjään päästä podiumille asti. Jos Heiaheian voisi synkata Garmin Connectista automaattisesti kuten esimerkiksi Stravan voi, niin saattaisin pysyäkin Heiaheiassa. Mutta käsin en jaksa sitä täyttää.

Eli jatkossa mennään vain Garmin Connectilla ja Stravalla. Tämä tarkoittaa, että en enää kirjaa venyttelyjä ja kehonhuoltoja minnekään. Kaiken muun kello nauhoittelee, mutta venyttelyjä en nauhoita (kun ei Garmin edes tunne sellaista juttua kuin kehonhuolto). Menetys ei ole järin suuri, koska en rehellisyyden nimissä katsele ihan kamalasti peräpeiliin, ellei minulla ole käynnissä jotain viimevuotisen "venyttelykisan" kaltaista tavoitetta.

Joten heipä hei, Heiaheia!