tiistai 18. huhtikuuta 2017

Salomon Trail Run Tammela

Kuka ajaa tunnin päästäkseen juoksemaan 8,2 km ja maksaa siitä riemusta vielä 15 euroa? Ainakin minä ja Supersuunnistaja!

Valmiina lähtöön!

Hommahan menee niin, että kun ihminen on hieman laiska, ei kovia treenejä ole kamalan helppo tehdä ilman pientä ryhmäpainetta. Siksi kaiken maailman leirit, treenihaasteet tai pikkukisat ovat oikein mainioita kovien treenien paikkoja. Ja jos kiva pikkukisa järkätään vaikka tunnin ajomatkan päässä, voi sinne ihan hyvin ajella. Varsinkin jos on vapaapäivä ja päivän muu ohjelma koostuu suklaamunien syömisestä ja kissojen rapsuttelusta.

Reitin kaunein kohta oli kannas kahden järven välissä

Pääsiäissunnuntaina oli Saaren kansapuistossa tarjolla Salomon Trail Run Tammela. Kattaukseen kuului viimainen tuuli, vähän lumisadetta ja pirusti mäkiä - siis kaikkea mitä tarvitaan pieneen itsensä haastamiseen.

Myös vähemmän imartelevaa kansallismaisemaa oli tarjolla :)

Vaikka kyseessä oli sunnuntai, olivat jalkani kerrankin kohtalaisen levänneet, ja varsinkaan reitin alkupuolisko ei lukuisista nousuista huolimatta tuntunut kamalan pahalta. Oli myös mukavaa tehdä paluu Saaren kansanpuistoon, missä vierailimme viimeksi lokakuisena aamuna 2015. Maisemat olivat edelleen todella hienoja. Tosin eihän niitä kamalasti ehtinyt katsella, kun piti silmä kovana vahata, mihin tossullaan astuu.

Miesten kärki pinkoo männikössä

Minun perisyntini on lähteä varsinkin juoksukisoissa liian lujaa liikkeelle. Tällä kertaa luulin onnistuneeni maltillisessa lähdössä, mutta taisinpa kuitenkin hieman hyydähtää toisella puoliskolla. Iloinen huomio oli, että olen jossain välissä oppinut juoksemaan alamäkiä. Ylämäkien tunkkaamiseen toivoisin vielä hieman lisää kuntoa, mutta alamäkiä voi juosta ihan vaan tekniikalla. Ja sitä minulta tuntui löytyvän enemmän kuin muutamalta muulta: tein suurimman osan ohituksistani alamäissä. Niin että kiitos vaan, Anu ja Aki!

Minä osana possujunaa

Sen verran kisaturre olin, että napsin kuvia juoksun aikana. Kun mukana on pieni kamera, ei kuvaaminen oikeastaan estä juoksemasta kovaa. Tai, ehkä et voi fotoilla, jos haluat voittaa Nuuksio Classicin, mutta kovan treenin voi saada, vaikka vähän kuvaisikin siinä lomassa. Supersuunnistajakin kuvasi hiukan ja oli silti miesten kuudes. Minä en ihan selvinnyt puolivälin paremmalle puolelle, mutten myöskään hävinnyt. Tuloksia voi ihailla tuolla.

Loppusuora oli piiiitkä ylämäki

Minun talvilomani ja "treenileirini" loppuvat tänään. En valitettavasti saanut tänään aikaiseksi tehdä mitään urheilullista nyt päivällä, mutta menen seuraavaksi kokeilemaan painonnostoa ja sen jälkeen suunnistamaan. Mutta nätisti olen kuitenkin kaksi treeniä per päivä saanut - paitsi lauantaina, kun pyöräilimme melkein kolme tuntia. Hyvä loma siis.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti