maanantai 19. kesäkuuta 2017

Mitä mä taas täällä teen?

Kaksi vuotta sitten kävin Imatralla julistamassa itseni Suomen huonoimmaksi maastotriathloniksi. Koska kisa meni silloin "vähän" kehnonlaisesti, mietin usein revanssin mahdollisuutta. Vielä talvella luulin ehtiväni opettelemaan maastopyöräilyä ja pyysin XTerra-maastotriathlonkisan (joka on siis sama kisa kuin Base Camp oli 2015) synttärilahjaksi.

Tässä vaiheessa linssilude vielä hymyilee nähdessään kameran.

Mutta kevät kuluikin kissa sylissä sohvalla istuen ja valittaen, kuinka töissä on rankkaa. En nyt kuitenkaan voi ihan vakavissani väittää, että minulla olisi mikään varsinainen ruuhkavuosi. Tai voisin, mutta kaikki lapselliset varmaan kuolisivat huutonauruun. Joten totean vaan, että enpäs treenannutkaan.

Ja eiku menoks! Muuten olisikin tullut kylmä.

Triathlonintoni on ollut treenin puutteesta johtuen koko kevään lähellä nollaa. Rogan kaltaisia höntsäkisoja on ihan kiva vetää, mutta triathlonissa pitää mennä koko ajan kovaa. Ja koska en pääse niin lujaa kuin joskus ennen, niin ei kiinnosta. Eikä kiinnostanut sunnuntainakaan.

En oo lähellekään vika!

Hyppäsin kuitenkin kiltisti Jukolan voittajan ratkettua Hondan kyytiin ja karautin kohti Imatraa. Koetin psyykkailla itseäni kisafiilikseen koko kolmen tunnin matkan ajan, mutta en nyt voi väittää onnistuneeni. Naisia oli kisassa mukana vain 14, joten tiesin häviäväni taas. Se ei suoraan sanonottuna motivoinut ihan kamalasti. Mutta ei ole lahjahevosta suuhun katsominen tai lahjakisasta pois jäämän. Joten niin sitä minäkin vaan loikkasin kylmään Saimaaseen vähän ennen klo 12.

Idoli menee ohi. Mutta se osaakin kaiken muun ohessa pyöräillä.

Uinti sujui paremmin kuin vuonna 2015, eli en ollut viimeinen. Ei se kuitenkaan hyvin sujunut, koska 1500 metrin uimiseen meni yli puoli tuntia. Alla oli tältä keväältä vain yksi avovesiuinti, mikä saattoi osaltaan vaikuttaa asiaan. Helppo ei ole muutenkaan sana, joka tulee uinnista ekana mieleen. Mieleen tuleva sana saattaa sen sijaan alkaa veellä.

Tässä taidan ulista jotain kipeästä selästä ja keskeyttämisestä, kun on niin iloinen ilme.

Muistin tänä vuonna ottaa geelit T1:ltä mukaan pyöräilyyn, mikä sekin on parannusta edelliseen kertaan. Minulla ei ole vahvoja muistikuvia vuoden 2015 pyöräilyn alusta, mutta eilen ainakin hapotti. Kun maastoon päästyäni alkoivat perässä tulleet ja toisella kierroksella olevat ohitella minua, laski tunnelma lopullisesti pakkasen puolelle. Koin olevani lähinnä tiellä ja ihan väärässä seurassa. Kurjuuden kruunasi luultavasti kylmän veden takia krampannut selkä.

Juoksuun lähdössä. Ilme on keskittynyt? :D

Olen taannoisen kisavideoni ansiosta jonkinlainen puolijulkkis ainakin kisan järkkäreiden joukossa. Nyt on ihan pakko tunnustaa, että olisin varmaan keskeyttänyt ekan pyöräilykierroksen jälkeen ilman heidän tsemppaustaan. Eihän sitä kehtaa lopettaa, kun julistetaan kaikkien maastotriathlonistien sankariksi. :D Anteeksi, kun kiroilin niin kamalasti, kun tsemppasitte. Minä uin silloin vielä aika syvissä vesissä, vaikka uintiosuus olikin jo loppu.

Yksi järkkäreistä oli kysynyt Supersuunnistajalta, kiroilenko aina niin paljon. Onneksi Ääsääs oli tahdikas ja kertoi, että olin sillä hetkellä aika huonolla tuulella. Mutta oikeasti minä kiroilen vain silloin, kun minua ottaa tosi kovasti päähän. Yleensä olen ihan mukava.

Ylämäkikuvat onnistuivat, kun kohde oli lähes paikallaan. :D

Kuin ihmeen kaupalla fiilikset kuitenkin alkoivat hiljalleen kohota. Siihen auttoi järkkärien tsemppausten lisäksi Supersuunnistajan huutelemat väliajat: vähän fanittamanikin seikkailu-urheilun supermonilahjakkuus A ohitti minut vasta varsin myöhään ja oli kympin pyöräilyn jälkeen minua vain kuutisen minuuttia edellä. Eka kierros menikin yllättävän hyvin noin kolmeen varttiin. Kahdella seuraavalla kierroksella meni vähän kauemmin, mutta Supersuunnistaja sai silloinkin väliajat ja erot edellisiin kuulostamaan siedettäviltä.

Imatralla sataa aina. Mutta oli siellä myös vihreää!

Kun pelottavat ohittelut loppuivat tokan pyöräilykierroksen loppupuolella, totesin ajavani ainakin pyöräosuuden loppuun. Tänä vuonna reittimerkkien keräilijä oli niin tahdikas, että pysytteli kohtalaisen kaukana takanani eikä siten aiheuttanut minulle lisäpaineita - tai sitten hän ei uskaltanut ajaa puhe-etäisyydelle kuultuaan huhuja aiemmista ärräpäistäni.

Olihan noita mäkiä. Tämä oli yksi ikimuistoisimmista.

T2:lla minulla oli vielä tunti ja 20 minuuttia aikaa juosta eka 5 km kierros ennen cut offia, joten minulla ei ollut enää mitään (teko-)syytä keskeyttää. Lähdinpä siis hölkälle. Juoksu olikin ihan yllättävän mukavaa vaikkakin ihan kamalan rankkaa. Reitti oli paljon hauskempi kuin vuonna 2015. Kaksi vuotta sitten juoksu kulki vain teitä ja latupohjia pitkin, mutta nyt reitille oli lisätty suota ja polkua. Lisäksi pääsimme käymään varmaan jokaisen Rauhan supan pohjalla, mikä oli omalla tavallaan aika lystikästä.

Maaliin tulin puolisen tuntia edellisen kisaajan jälkeen järkkärien taputusten saattelemana. Kaikki järkkärit olivat taas kerran tosi ihania ja kannustavia, eikä tällä kertaa tarvinnut edes neuvotella maalin pitämisestä auki.

Tein maalissa hienon tuuletusloikan, mutta Ääsääs oli teknisten ongelmien
 pauloissa eikä saanut sitä ikuistettua.

Jos et ole koskaan kokeillut maastotriathlonia, niin kannattaa kokeilla. Jos osaat maastopyöräillä, se on varmaan tosi kivaa. Ja jos et osaa, se on tosi kasvattavaa. Minä päätin eilen, etten oikeasti enää osallistu yhteenkään maastotriathloniin ennen kuin opettelen maastopyöräilemään. Ja siinä puuhassa voi mennä aikaa.

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Supersuunnistaja maistelemassa

Vuoden ehdottomasti kreisein kisa on Beerway to Hell. Se on kaikkiein kovimpien (ja janoisimpien) tunkkaajien äärimmäinen taisto, jossa noustaan Malminkartanon Jätemäen huipulle 15 kertaa ja juodaan viisi olutta. Kisa on saanut vaikutteita kahdesta muusta hienosta urheilulajista: kaljamailista ja Stairway to hellistä.

Pelivälineistöä

Kilpailu alkaa puolen litran oluttökin nautiskelulla (naisilla 0,33 l ja saa olla myös siideriä), minkä jälkeen kuuluisa Fasaaninousu tunkataan kolme kertaa ylös. Tämän jälkeen virvoike ja kolme kierrosta toistetaan vielä neljästi, jolloin yhteistulokseksi tulee 1 km nousua ja 2,5 litraa olutta. Nami nami.

Minä olisin muuten osallistunut, mutta 15 kertaa Jättärin päälle kuulostaa vähän liian hurjalta - varsinkin kun sunnuntaina pitäisi kisata triathlonissa. Siksi minä päädyin tänä vuonna juoppokuskiksi ja tuo meidän perheen enemmän ylämäkiä ja vähemmän oluenjuontia harrastanut puolisko lähti starttiviivalle.

Eka virvoke nautittu. Eiku mäkeen!

Beerway to Hell kisattiin noin 4 h sitten. Annetaan toki vielä tukevassa humalassa olevan Supersuunnistajan itse kertoa lisää. :)

No, oliko kivaa?

No, oli.

Oliko olut hyvää?

Yllättävän hyvää. Vehnäoluiden kanssa ei ollut mitään ongelmaa, mutta amber lager oli aika hankala. Olin yllättynyt, miten vähän ongelmia juomisesta tuli.

Supersuunnistaja joi itsensä niin puheliaaksi, ettei hän meinannut ehtiä juoda

Oliko rankkaa?


Ei ollut. Ylämäki rajoitti vauhdin aika tehokkaasti. Alamäkeen en taas uskaltanut mennä kovin kovaa. Joten fyysisesti ei ollut kovin rankkaa. Voi silti olla, että tuntuu huomenna pohkeissa.

Onko mahdollista, että huomenna tuntuu jossain muuallakin? ;)

Hyvin todennäköisesti pää ei toimi huomenna ainakaan aamupäivällä.

Kisakansaa rinteessä. Reiluina pilaan vain Ääsääsin mahdollisen poliittisen
uran näyttämällä hänen naamansa kyseenalaisen julkijuopottelun yhteydessä.

Missä vaiheessa oli vaikeinta?

Ehkä toinen ja kolmas nousu olivat pahimpia, kun minulla ei ollut vielä sauvoja. Kun otin toisen oluen jälkeen sauvat käyttöön, helpottui homma huomattavasti. Sitä ennen nousut sattuivat selkään.

Oletko tyytyväinen loppuaikaasi?

Tavoite oli 1:20, joka ylittyi puolitoista minuuttia. Aikaa kului hieman liikaa oluen juontiin. Mutta minimitavoite eli ei oksuja täyttyi kuitenkin hienosti.

Jopa introvertti tuulettaa viiden oluen jälkeen.

Mitä mieltä olet noin muuten alkoholin ja urheilun yhdistämisestä?

Sanoisin, että kisa olisi ollut tylsempi ilman alkoholia. Mutta älkää lapset kuitenkaan yrittäkö perässä. Tämä on tyhmien aikuisten laji. :)

Loppuun hauska knoppitieto: Tämä kisa on energiankulutukseltaan lähes +-0. 2,5 litrassa olutta on noin 1250 kcal ja ainakin Supersuunnistajalla kärähti kisassa vähän alle 1400 kcal. Tosin kisan jälkeen kekkulissa saattaa mennä ihan huomaamatta puoli paketillista keksejä.

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Sprinttiroga aurinkoisessa Naantalissa

Meillä on ollut Vuorikiipeilijä M:n kanssa koko kevään vaikeuksia saada aikataulut sopimaan yhteen. Viime sunnuntaina molemmilla oli kerrankin mahdollisuus uhrata pyhäpäivä rogainingin jumalille. Turun Metsänkävijät järkkäsivät Naantalissa 2 tunnin sprinttirogan, minne me osallistuimme. Edustimme minun ilmosekoiluni takia meidän suunnistusseuraamme, mikä oli tavallaan aika hauskaa: ennen kisaa TuMe hehkutteli kisan FB-sivulla, kuinka edustusta on tulossa monesta seurasta, mm. Närpes OK:lta. Joo. Toinen meistä on kotoisin Itä-Suomesta (eikä edes seuran jäsen) ja toinen Helsingistä. Molemmat ovat kaikkea muuta kuin "oikeita" suunnistajia. Eikä kumpikaan ole edes ruotsinkielinen, vaikka seura onkin FSO:n jäsen. Passeli edustusjoukkue siis. :D

Lähdön hetki. Ekalle rastille pääsi kivasti peesaamalla

Sprinttikisoissa on suunnitteluaikaa ennen lähtöä yleensä vain vartti jos sitäkään. Tällä kertaa oli juuri se vartti, minkä aikana ehti päättää, minne suuntaan lähtee ja suunnilleen mitä rasteja hakee. Reittiä ei ehtinyt mitata tai piirtää. Toisaalta fiilis olikin vähän sellainen, että mitä jos vaikka lähdettäisiin soitellen sotaan. Ollaanhan tässä kuitenkin edustusurheilijoita, niin edustetaan sitten tyylillä.

Iloiset suunnistajat Naantalin kaduilla

Oman haasteensa suunnitteluun toi kartan jako kolmeen osaan. Koko alueesta oli tarjolla yleiskartta mittakaavassa 1:20 000, ja parista läntistä isolla kartalla suunnistuskartat mittakaavoissa 1:10 000 ja 1:5 000. Pikkulänttien rastit näkyivät vain pikkukartoilla. Otti oman aikansa hahmottaa, koska pienemmältä kartalta kannattaa pompata isommalle ja mihin isolla kartalla mahtaa silloin pelmahtaa. Tämän takia missasimme yhden 7 pisteen rastin, koska katsoimme vain isompaa karttaa. Juoksimme pienemmälle kartalle merkatun rastin ohitse, koska kumpikaan ei muistanut sen olemassaoloa.

Rastejakin löytyi

Muuten suunnistus sujui vallan mallikkaasti, ja ainoa isompi pummi tuli, kun jouduimme kiertämään kartalle merkkaamattoman raksatyömaan. Pientä optimointia olisi parin rastin lähestymisessä voinut harrastaa, mutta mitään isompaa katastrofia viime kesän SM-rogan tyyliin ei tullut. Olimme myös valkanneet aika sopivan pituisen reitin.

iloiset suunnistajat Naantalin metsissä

Vuorikiipeilijä M varoitteli jo ennen kisaa olevansa todella huonossa kunnossa, mutta en ottanut hänen höpöttelyjään kovinkaan vakavissani. Hänellä on tapana väittää olevansa milloin mitäkin - ja juosta minut silti mennen tullen kebabkiskalle. Tällä kertaa kävikin ihan oikeasti niin, että M:ltä meinasi loppua puhti kesken kisan. Minä pääsin olemaan oman elämäni Amelie ja panin hyvän kiertämään: Supersuunnistajallahan on tapana vetää minua perässään narussa ja työntää ylämäissä. Nyt minä pääsin kerrankin olemaan joukkueen "kovakuntoinen" ja tarjoamaan apua. Käskin Vuorikiipeilijä M:n nappaamaan kiinni repustani aina, kun juoksimme leveämmillä teillä. Pienellä vetoavulla hän jaksoikin hölkötellä minun mukanani kaikille isojen pisteiden rasteille ja kunniakkaasti maaliin asti. Myöhästyimme minuutin, mutta se johtui enemmänkin minun pienestä paluumatkan pummistani kuin vauhdistamme. Muutama kakkosen rasti jäi hakematta ajanpuutteen vuoksi, mutta ne olikin ajateltu haettavan, jos aikaa vahingossa sattuisi jäämään.

Polku rantaniityllä

Pisteitä kertyi 85, mikä oikeutti sijaan 8/20. Missattu seiska, sakot tai hakematta jääneet kakkoset eivät harmita, koska meitä edeltäneellä joukkueella oli 18 pistettä enemmän. Eli olimme selkeästi "ensimmäinen paskoista joukkueista" kärjen ollessa ihan omaa luokkaansa.

Jee! oikea kivi löytyi ihan heittämällä.

Tuolta voi katsella joukkueiden reittivalintoja kartalta. Ratamestari onnistui, koska joukkueet ovat valinneet jokseenkin eriäviä reittejä. Tuloksia voi ihmetellä tuolla.

Oli muuten aikamoista pessimismiä laittaa pitkät housut kisaan. Sortseja tuli aika ikävä kuumilla kallioilla. Naantali lunasti maineensa Suomen aurinkoisimpana kaupunkina. Kyllä Muumien kelpaa!

lauantai 3. kesäkuuta 2017

Supersuunnistaja Salpausselällä

Huhhei! Mulla on ollut niin kiire töiden ja uuden kodin rempan kilpailuttamisen kanssa, että hyvä, kun olen ehtinyt edes urheilla. Mutta nyt olen ITIL-sertifioitu ja remppakin alkaa ihan pian. On siis aikaa sporttailla enemmän ja muistella myös menneitä.

Viime viikon viikonloppuna järkättiin ensimmäinen Salpausselkä Trail Run, ja Supersuunnistaja meni sinne köpöttelemään maratonin. Kisa oli samaan aikaan Karhunkierroksen kanssa, mikä varmaan verotti osallistujissa. Matkoja oli kuitenkin tarjolla kolme: 13, 21 ja 42 km. Viime viikolla ei myöskään satanut lunta, niin mikäs sitä juoksennellessa. Mutta annetaan herran itse kertoa kisasta lisää.

Lähdön hetki. Kuva: Salpausselkä Trail Run

No, oliko kivaa?

No, joo.

Oliko mäkistä?

Oli. Taitaa olla yksi mäkisimmistä polkujuoksumaratoneista Suomessa. Vaarojen maratonilla saattaa olla enemmän nousumetrejä. Salpausselän mäet olivat kyllä hemmetin jyrkkiä.

Miten muuten kuvailisit reittiä?

Jonkun verran juostiin latupohjaa, mutta selkeästi vähemmän kuin pelkäsin. Varmasti 90 % oli single trackia. Pohja oli hyvä, koska Salpausselällä on hiekkapohja.

Siinä menevät Ääsääs ja toinen herra söpösti rinnakkain
CompressSportin säärystimissään. Kuva: Salpausselkä Trail Run

Valitsit ainakin asuasi hartaudella. Menikö valmistautuminen muuten hyvin?

Meni. Ehkä olisi voinut keventää vähän enemmän. Jostain syystä jalat eivät olleet ihan kevyet.

Miten kulki?

Reilu 35 km kulki ihan jees. Lopussa, kun tuli suppamaasto ja reitti oli vedetty jokaisen supan kautta, voimat hyytyivät ja etureidet kramppasivat jopa kävellessä.

Jaksaa! Jaksaa! Mäkiä reitillä oli muutama, mm. hiihtokisoista tunnettu
intiaanikukkula. Kuva: Salpausselkä Trail Run

Salpausselkä Trail Run oli uusi tulokas poljkujuoksukesässä. Miten järjestelyt toimivat?

Mun mielestä ihan hyvin. Reitin merkitsemisen ja tulospalvelun kanssa oli kai jotain ongelmia, mutta itse en kärsinyt niistä. Minä eksyin yhdessä kohdassa puolen minuutin verran, mutta onneksi perässä tullut paikallinen juoksija tiesi, minne piti mennä. Jotkut olivat kuulemma eksyneet enemmänkin.

Suosittelisitko kisaa tai lähtisitkö uudestaan?

Joo, suosittelen. Kisamaksu on edullinen: 35 euroa. Siihen ei sisälynyt mitään turhaa, vaan pelkkää palvelua. Kai sitä on itsekin pakko lähteä uudelleen, jos kisa sopii ohjelmaan, kun sain palkinnoksi ilmaisen osallistumisen ensi vuodelle (toim. huom. Supersuunnistaja oli kolmas. TJEU)

Jee! Podiumilla! Kuva: Salpausselkä Trail Run

Kesä on vasta aluillaan. Mitä tapahtumia olet suunnitellut remppailun lomaan?

Puolentoista viikon päästä kisataan Beerway to Hell. Muuten en ole vielä suunnitellut mitään. Nuuksio70 Trail Ultran aikaan kesä on jo ohi. ;)

tiistai 23. toukokuuta 2017

CSS-testi

Eilen oli aika väsynyt ja urheilullisesti hyvin nihkeä päivä.Teki mieli lintsata uintitreeneistä, koska luvassa oli märkkäriuintia. Uimahallissa märkkärillä uidessa tulee aina ihan pirun kuuma. Mutta koska olin sunnuntaina liimaillut kaikki märkkärin viime kesän reiät, kokosin itseni sohvalta ja painelin uimahallille.

Unskilla ja Svantella on joskus erimielisyyksiä siitä, montako
kissaa mahtuu kiipeilypuun koriin.

Jo märkkäriä pukiessa tuli kuuma, ja uinti sen kanssa oli just niin perseestä kuin muistinkin. Mutta tulipahan taas otettua tuntumaa kokovartalokortsuun.

20 min märkkäröinnin jälkeen uimme CSS-testin. Siinä uidaan ensin 400 m ja verrailun jälkeen 200 m. Kun matkojen erotus jaetaan aikojen erotuksella, saadaan laskennallinen satasen uintiaika pidemmällä matkalla.

Minulla ja pojilla on joskus erimielisyyksiä siitä, montako ihmistä mahtuu sohvalle.

Kuten jo mainitsin, olin vielä ihan väsynyt giron polkemisesta. Uintitestikin tuntui menevän päin prinkkalaa. Muutama vinsta vielä kulki, mutta loppuajan sai uida ylämäkeen. Olin todella yllättynyt, kun tänään katselin tuloksia: testin tulos on parantunut edellisestä (tosin parin vuoden takaisesta) useamman sekunnin.

  • 400 m: 7:23
  • 200 m: 3:28
  • CSS: 1:53
Laskeskelin huvikseni, paljonko satasen ajakseni tulee helmikuisen 30 min uintitestin tuloksesta. Siitä sain laskettua sataselle ajan 1:52. Sekunnin voi katsoa olevan sitä huonoa päivää, joten aika hyvin tuo CSS-testi tosiaan pitää paikkansa. Ja minä olen vähemmän paska uimari kuin joskus ennen.

maanantai 22. toukokuuta 2017

Kisahistoria on päivitetty

Oho. On unohtunut päivittää tältä vuodelta tuota Kisahistoria-välilehteä. Nysse on kuitenkin päivitetty. Onhan tässä aika paljon ehditty kisata, vaikka tänä vuonna onkin kisaaminen kiinnostanut aika vähän. :D

Unski on järkyttynyt, kun niin moni tulos on huonompi kuin vuonna 2016.
Tänään saadaan päivitystä myös uintitestien tuloksiin, kun illalla kauhotaan CSS-testi.


sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Kevään kaksi seuraavaa lähtöä

Toukokuu on yleensä aina touhukas urheilun saralla, ja tälle viikolle sattui jopa kaksi starttia numerolapun kanssa. En tosin ottanut kumpaakaan kisaa kovin tosissani, vaan lähdin tekemään tavoilleni uskollisena kovaa treeniä.

Lähtö ja maali sijaitsivat Kauniaisten urheilukentällä. Tässä startataan.

Ensimmäinen kisa oli juoksua. Olimme Supersuunnistajan kanssa jo toistamiseen Kauniaisissa Kurrenkierroksella. Ääsääs julistikin Kurrerundanin jo meidän perheen perinteeksi: hän juoksee kympin ja minä kipitän vitosen.

Reitti kiertää Gallträsk-järven ja on oikeastaan ihan nätti. Se on kuulemma
myös "niin tasainen, kun Kauniaisissa voi olla". Eli ei kauhean...

Meillä on nykyään kerran viikossa puhutaan ruotsia -päivä, koska minä koetan oppia sitä paremmin. Supersuunnistajahan on suomenruotsalainen (olen kai maininnut asiaa aikaisemmin?). Koetin kuiskia Kauniaisten kentällä mahdollisimman hiljaa, ettei kukaan natiivipuhuja kuulisi ja kuolisi nauruun. Vähän uskalsin kannustaa toisella kotimaisella, kun lapset juoksivat kilsan kisaa. Maalissa Supersuunnistajaa piti valitettavasti kirittää suomeksi, koska minulla ei ollut (eikä ole vieläkään) mitään hajua, mitä "Tuuleta!!!!" on på svenska.

Onko juoksuselfie juoksie?

Olisi ollut aika pöhköä ottaa kisa kamalan tosissaan, koska kävin ennen sitä työnantajani tarjoamalla painonnostotunnilla. Pienet työnnöt ja pistoolikyykyt eivät suoranaisesti paranna juoksuvirettä - varsinkaan kun treenien välissä oli tunti, missä ehtii sopivasti jäähtyä ja jumahtaa. Mutta sekin taitaa olla jo perinne, ettei meistä kumpikaan ole Kurrenkierroksella varsinaisesti iskussa. Viime vuonna valittelimme alkuverkan jälkeen molemmat, kuinka lähes kaikkialle sattui ja juoksu kiinnosti kuin kilo kiviä. Tällä kertaa tilanne oli sentään vähän parempi.

Nyt ei oo enää pitkä matka!

Aika oli pari minuuttia huonompi kuin viime vuonna, mutta sillä irtosi viides sija naisten yleisessä sarjassa. Ensi vuonna on ihan pakko osallistua, koska vaihdan sarjaa nelikymppisiin täteihin. Siellä olisin pärjännyt ajallani ihan podiumille asti. Olin myös varsin tyytyväinen loppukiriini, koska sain pidettyä yhden kilpasiskon takanani. Supersuunnistajalle kävi vähän huonommin, ja hän hävisi oman loppusuorataistonsa.

Supersuunnistajan karmaiseva tappio maalisuoralla

Kiinnostuneet voivat stalkkailla tuloksia täältä.

Työnantajani tukee työntekijöidensä urheiluharrastuksia varsin ihanaisesti, ja tänään oli vuorossa firman fillaristien kevätretki eli Giro d'Espoo. Lähdimme polkemaan viime vuoden tapaan vauhtiryhmien väliin omalla pikkuporukalla. On kivempaa ajaa pienessä ryhmässä, koska siten ajo on yleensä siistimpää.

Suurin osa tiimistä ennen lähtöä

Alussa kokeilimme perinteistä telaketjua. Koska kaikki (lue: lähes kukaan) eivät ole kokeneita vetäjiä, meni ajaminen aika jojoiluksi. Muutimme systeemiä lennosta siten, että kokenein kettumme masters-pyöräilijä S pysyi keulilla ja piti isällisesti rotia muiden vaihtaessa keulapaikkaa sopivin väliajoin.

Tämän vuoden pyllykuvia, osa 1

Yksi pieni haaveri kävi, kun kollegamme J sekoili hieman pissahädän riivatessa ja pyllähti kesken pienen ylämäen. Onneksi hän sai lähinnä asfaltti-ihottumaa, ja pystyi jatkamaan polkemista. 28 km/h -vauhtiryhmä sai meidät kiinni, kun tarkastelimme vaurioita, ja taukomme Veikkolassa oli siksi todella nopea: halusimme startata ennen vauhtiryhmää, jottemme joutuisi jumiin sen perään. Kaikki halukkaat ehtivät kuitenkin täyttää pullonsa ja tyhjentää rakkonsa.

Pyllyt, osa 2 ja kauniin aurinkoista Kirkkonummea

Perinteisiin kuuluu, että Jorvin mäkeen asti ajetaan nätisti ryhmässä, ja sen jälkeen alkaa anarkia. Minulla oli reisistä jerkku aika vähissä, ja tipahdin mäessä firman pääjoukosta. Ajelimme ryhmämme toisen naisen, Tukkajumala P:n kanssa loppumatkan kahdestaan vuorotellen vetäen. Minä olin taktinen näätä, ja pistin P:n vetovuoroon viimeiselle kilometrille. Sain siten itse sopivasti lepoa ja saatoin kuitata ohi loppusuoralla ja julistaa itseni firman nopeimmaksi naiseksi. Kisa on kisa, vaikka se olisikin vain treenikisa. ;)

Jee, maalissa!

Tulokset ovat tuolla. Minä olin kuntosarjan 23. mikä on suorastaan naurettavaa. Luulin, että olisin paljon huonompi, mutta ei sitten.

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Polkuja pyörällä ja tossuilla

Imatran maastotriathlon lähestyy, ja pitäisi hiljalleen oppia maastopyöräilemään. Lähdin mittaamaan tämän hetkistä tasoani Rajamäkeen, missä järjestettiin Hyvinkään Pyöräilijöiden toimesta kiva ja monipuolinen pyörätapahtuma: oli tarjolla maantiepyöräilyä niin eliitille kuin harrastelijoille sekä maastopyöräilyä kaiken kokoisille. Kaiken tämän kruunasti vielä polkujuoksukisa, missä oli mahdollista osallistua joko 30 km tai 10 km juoksuun. Tämän lisäksi oli tarjolla yhdistelmäkisa maastopyöräilyä ja juoksua - mikä oli tulevaa triathlonia ajatellen ihan loistavaa treeniä.

60 km mtb starttasi 5 min ennen meitä

Koska polkujuoksu käytiin samalla lenkillä kuin maastopyöräily, ei juoksemaan saanut lähteä ennen klo 14:30. Tämän jälkeen järkkäri katsoi, että kaikki 60 km pyöräilijät olisivat jo turvallisesti toisella kiekallaan. Nopeimmat joutuivat siis odottelemaan pyöräilyn ja juoksun välissä, eivätkä saaneet täyttä triathlontunnelmaa. Onneksi minulla ei ollut tätä ongelmaa.

Meidän alkuryysistä

Minä ilmottauduin sarjaan, jossa pyöräiltiin 30 km ja juostiin päälle kymppi. Supersuunnistaja viihdytti itseään sillä aikaa pyöräilemällä ja juoksemalla 30 km. Minua suoraan sanottuna pelotti lähteä maastopyöräilemään, koska en luottanut omiin taitoihini enkä ole juurikaan käynyt maastopyörätapahtumissa.

Kivaa kruisailupolkua

Päädyin alun hiekkatiepätkällä ehkä hieman liian eteen, ja jouduin päästämään polulle päästyäni nopeampia ja taitavampia ohitseni. Se sujui kyllä ihan näppärästi aina kaatumisen jälkimainingeissa. Kun olin pyllähdellyt tarpeeksi monta kertaa, alkoi sisu mennä kaulaan, enkä enää tohtinut edes yrittää vaikeammissa kohdissa. Onneksi taluttelumoodin alettua, kiireisemmät olivat päässeet jo ohi. Pyöräily oli kaikesta huolimatta ihan kivaa, ja välillä reitillä oli kivoja kruisailupätkiä, missä minäkin pääsin nauttimaan vauhdin hurmasta luonnon helmassa. Ja olihan se tavallaan ihan lystikästä päästä laukomaan klassikkovitsejä kuten "Sattuiko?" " Joo, itsetuntoon!"

Tässä tapahtui juuri ohitus

Keksin jossain vaiheessa lenkkiä tavoitteekseni, ettei kahden kierroksen kärki saisi minua kiinni. Turha toivo! Kaiken kaikkiaan neljä nopeita 60 km pyöräilijää painelivat ohitseni ennen maalia. Kuuluttaja meinasi erehtyä kuuluttamaan minut pitkän pyöräilyn viidenneksi, mutta huomasi sentään itse virheensä. Tilanne saattoi nolottaa minua hieman enemmän kuin häntä, mutta ketään tuttua oli tuskin kuulemassa.
Vaikeampaa kivikkoa, missä piti välillä talutella

Pääsin pyöräilystä maaliin viitisen minuuttia polkujuoksun startin jälkeen. Sain siis vaihdella kamani ja lähteä juoksuun ihan omassa rauhassani. Kello pysähtyi vaihdon ajaksi, mutta minä en kuitenkaan jäänyt hieromaan vaihtoon kovinkaan pitkäksi aikaa - triathlonia vartenhan olin treenaamaan tullut. Minua ennen starttasi kaksi nuorta miestä, jotka olivat ilmeisesti viettäneet vaihdossa vähän enemmän aikaa. Vaikka ohitin heidät juoksuosuudella (he kävelivät paljon), voittivat he minut loppuajassa pyöräiltyään minua huomattavasti paremmin.

Harjun reunalla

Minä olin ihan tyytyväinen itseeni, että sain lönkyteltyä koko kympin, enkä antautunut kävelemään. Välillä kyllä teki mieli. En tiennyt yhtään, paljonko meitä naisia oli yhdistelmäkisassa, ja oletin olevani jokseenkin viimeinen. Yllätyksekseni kuitenkin seitsämän osallistujan joukossa oli kaksi vielä minuakin hitaampaa naista. En siis hävinnyt kuten Supersuunnistaja, joka oli 30+30-sarjan kolmas eli vika. Hän tosin hävisi ihan vaan pyöräilyllä: juoksussa hän oli sarjansa nopein ja olisi pelkässä polkujuoksukisassakin ollut toinen - vaikka alla oli pitkä pyöräily. Tuloksia voi katsella ja spekutella sydämensä kylyydestä tuolla. Onneksi minun tulokseni olivat niin omaa luokkaansa, ettei jossiteltavaa juuri ole. Tästä on hyvä jatkaa treenejä kohti Imatraa - motivaatiota ja treenattavaa luulisi löytyvän. Toivottavasti kadonneen pyöräilyitsevarmuuden voi löytää myös Espoon keskuspuistosta, vaikka se taisikin jäädä Rajamäen metsiin.

Minäkin sain pari selkää kiinni

tiistai 9. toukokuuta 2017

Luminen vappuroga

Palataas ajassa taaksepäin ja vappuaatonaaton Salpaus-Rogaan. Olen käynyt Salpaus-Rogassa parina viime vuonna pyörällä - yksin ja kaksin, mutta tänä vuonna lähdimme Supersuunnistajan kanssa vaihteeksi matkaan jalan. Minä ehdottelin ensin 12 h sarjaa, mutta päädyimme kuitenkin ilmoittautumaan kuuden tunnin kisaan.

Valmiina lähtöön. Toiset innokkaampina kuin toiset ;)

Piirsimme Ääsääsin kanssa 37 km reitin. En olekaan aikoihin mitannut reittiä niin tarkasti kuin tällä kertaa. Mittauskertoja taisi tulla yhteensä kolme ja kaikki vielä eri tekniikoilla.Supersuunnistaja on hankkinut meille erilaisia gadgeteja, joilla voi mitata reittiä kartalla. Niiden lisäksi minulla on ihan perinteinen metrin naru puolivälisolmuineen. Ja hyvinpä mittasinkin: rannetietokone pysähtyi maalissa 37,15 kilometriin.

Rastejakin löytyi, jippikaijei!

Suunnitelma pitikin oikein mainiosti. Emme pummailleet (koska Supersuunnistaja suunnisti), ja ehdimme hakea yhtä lukuunottamatta kaikki suunnittelemamme rastit - myös kaksi "haetaan, jos ollaan ajoissa risteyksessä" -rastia. Yksi suunniteltu kutosen rasti jäi leimaamatta, koska meidän ei tehnyt mieli uida. Kävimme kyllä katselemassa kyseistä rastia lätäkön toiselta reunalta. Sillä keikalla hukkaantui parikymmentä minuttia. Jälkikäteen harmitti hieman, että kyseinen rasti tuli ylipäätään lisättyä suunnitelmaan. Olisi pitänyt arvata, että kahden järven välissä suon vieressä on tähän aikaan vuodesta aika märkää.

Tämä on untirastin kuivempi kohta. Kuvan herrat kahlasivat seuraavalle
mättäälle katsomaan, että rastille pitäisi tosissaan uida.

Kuten tänä keväänä on ollut tapana, oli kisalauantaillekin luvattu lumisadetta. Tarkkailimme säätiedoituksia silmä kovana pitkin viikkoa ja koetimme pähkäillä, mitä hittoa laittaisimme päällemme. Lopulta varusteita oli varsin sopivasti, ja lumisadekin alkoi kunnolla vasta, kun olimme jo parin kilsan päässä maalista. Kylmä sää oli kuitenkin pääsyy siihen, ettemme hakeneet uintirastia. Kyseinen rasti oli reitillämme jo ennen puoliväliä, eikä meitä huvittanut rogata alle kymmenessä asteessa märillä vaatteilla. Lumisateesta ei valitettavasti ole kuvia, koska kameran akku kului kylmässä nopeasti loppuun.

Tässä on hetki, kun vetonaru ei ole käytössä ja näytämme yhtä hyväkuntoisilta.

Vetonaru oli taas ahkerassa käytössä, ja päätinkin jossain vaiheessa retkeä, että upgreidaamme itse tekemäni viritelmän koirajuoksuun tarkoitetuilla vetonarulla ja vyöllä. Onko sillä nyt niin isoa merkitystä, juokseeko edessä ajokoira vai Supersuunnistaja?

Tuosta tultiin ylös. Pakko oli, kun selän takana on rasti.

Keräsimme kaikenkaikkiaan 84 pistettä, millä heltisi 16. sija. Koska rogaan kuuluu oleellisesti spekuttelu ja hurja jälkipeli, niin voisin todeta näin lopuksi, että olisimme voineet olla top kympissä, jos emme olisi käyneet tarkistamassa uintirastin märkyysastetta. Silloin olisimme ehtineet hakea ainakin nyt uupumaan jääneen kakkosen ja luultavasti myös pari maalin lähellä ollutta kolmosta.

Tiukkoja piste-eroja voi itse kukin käydä ihmettelemässä tuloksista.

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Bodom Total

Heti alkuun pieni varoituksen sana, että tästä saattaa tulla aika pitkä teksti, kun ymppään kaikki loput Bodom-kokemukseni samaan postaukseen. Piti kirjoitella yhteislenkeistä jo aiemmin, mutten ehtinyt.

Aina on aikaa tuulettaa, vaikka olisi viemässä tiimiä podiumille

Ehdin yhteislenkeistä kolmelle neljästä: Night, 12 km ja 9 km. Eli juoksin siten kaikki lenkit kerran. Bodom Teamin lenkkihän on ihan sama kuin Nightin. Sanoisin, että oma valintani juosta Bodom Night oli kyllä oikea, koska se oli mielestäni lenkeistä myös kivoin. Bodomin ysi on (kai) tunnetusti eniten perseestä, koska siinä on hyvin paljon suota ja muutenkin vaikeita osioita. Nightin (ja Teamin) lenkille on kuitenkin valittu siitäkin parhaat palat, ja se on reittinä oikein onnistunut.

Seiskalla meiltä oli viisi juoksijaa, tässä heistä kaksi.

Inhoani ysiä kohtaan saattaa pahentaa se, että minulla oli ysin lenkki-iltana todella huono juoksujalka. Lähdin reteesti toiseksi hitaimpaan vauhtiryhmään, mutta tipuin siitä minulle aivan liian teknisessä maastossa. Juoksin jonkin aikaa hitaimman ryhmän mukana, mutta tipuin lopulta siitäkin. Meinasin sitten eksyä metsään noin kilometri ennen maalia. Tältä pohjalta olikin sitten hyvä lähteä juoksemaan Bodom Nightia, kun oli itsetunto lähes kohdallaan.

J:n tuuletustyylinäyte


Mutta minulla oli vielä paljon muuta puuhaa ennen kuin pääsin itse taas poluille. Olen jo pari kertaa ollut Nuuksio Classicilla järkkärinä. Se on ollut niin kivaa puuhaa, että tällä kertaa tungin mukaan Bodom Trailin järkkäriksi jo aikaisemmassa vaiheessa. Sain siten luonnollisesti myös enemmän nakkia: somettelin hieman ennen kisaa, olin kokoamassa kisakylää torstaina, perjantaina tiimikisan aikaan olin reitin varressa ohjaamassa ja lauantaina toimin ruuhka-apuna parkissa ja maalissa. Mutta päänakkini oli olla palkintovastaava. Minun piti koota kaikista yhteistyökumppaneilta saaduista tavaroista sopivat palkinnot kaikkiin sarjoihin. Homma oli kuin palapeli ja siten vallan hauskaa. Ilmottauduinkin jo palkintovastaavaksi myös Nuuksio Classicille. Supersuunnistaja juoksee siellä tämän vuoden uutuuden eli ultran. Mitäs muuta tekemistä minulla sitten olisikaan, kuin hengailla mukana järkkärinä?

T:n ja J:n taktiikkana oli peesata hyvä vauhti ja mennä loppusuoralla ohi?
J ainakin peukuttaa maisemia, joita T taitaa juuri katsella. :)

Bodom Teamiin kokosin töistä ison porukan. Lupasin lähteä itse juoksemaan, jos muuten ei saataisi tarpeeksi isoa porukkaa kasaan, mutta huoleni oli täysin turha. Meiltä lähti mukaan lähes 10 % henkilöstöstä eli 18 juoksijaa kympille ja 5 seiskalle. Kaksi kympin juoksijaa estyivät viime hetkillä. Mutta kaikki matkaan lähteneet pääsivät myös maaliin, ja pitivät ilmeisesti myös hauskaa matkan varrella. Kympin juoksijamme olivat lisäksi niin taitavia, että pääsivät pronssille. Hyvä HiQ!

Viikinki P ja toinen kollegani K hoitelivat meiltä kympin häntäpään tyylillä

Minä hengilin kisan aikaan tosiaan maastossa 10 km ja 7 km reittien risteyksessä ohjamassa juoksijoita oikeille poluille. Napsin samalla vähän valokuvia juoksijoista. Muutama juoksija yritti juosta pois reitiltä, mutta onnistuin estämään heidät ajoissa. Joku näistä muutaman metrin lisää juosseista sankareista taisi olla voittajaksi selvinneessä Avain Yhtiöiden joukkueessa, joten mitään kamalaa vahinkoa ei tainnut päästä käymään.

Palkintojenjaossa

Yksi sankari tosin juoksi Hynkälammen reitin kahdesti. Hän oli ilmeisesti kääntynyt juomapisteeltä väärin seiskan oikopolulle. Tullessaan uudelleen minun pisteelleni hän kysyi vaan, mihin menee kympin reitti. Ensireaktiona viitoin häntä oikeaan suuntaan. Koetin huudella perään, että miten sä sieltä tulit, mutta herra meni jo menojaan. Pahoitteluni. Olisi pitänyt kääntää sinut takaisin samaa reittiä, mutten tajunnut.

Kuva reitistä. Minä olin tuo punaisella ympyröity vihreä ukkeli. 

Illalla oli sitten vuorossa minun oma kisani. Tarkoitukseni oli lähteä höntsäämään, koska jalkani olivat aika väsyneet päivän kävelyistä. Mutta niinhän se aina menee, että kun meikämandoliini saa lapun rintaan, en osaa ottaa asiaa mitenkään lunkisti. Juoksuitsetuntoni ei ollut mitenkään kohdillaan viimeisimmän yhteislenkin jäljiltä, joten jättäydyin lähtöryhmässäni aika taakse. Tämä osottautui isoksi virheeksi, koska jäin pahasti jumiin vielä itseänikin hitaampien taakse. Selvisin vapaammille vesille vasta joskus 5 km jälkeen. No, kerrankin tuli lähdettyä niin hitaasti, että minulla oli vielä hyvin energiaa toiselle puolikkaalle.

Ainoa onnistuneehko itse ottamani kuva koko yöjuoksusta.

Koetinkin juosta varsinkin juomapisteen jälkeen niin kovaa kuin vain osasin. Tämä kostautui viimeisellä kilometrilla, kun jo viime kesänä kiusannut vasen nilkkani pyörähti taas kerran. Hassuinta on, että kyseinen nilkka menee aina vain polkujuostessa eikä ikinä esimerkiksi suunnistaessa. Onneksi matkaa oli enää alle kilsa, josta metsäpolkua oli vain ehkä parisataa metriä. Nilkka ei mennyt pahasti, josten pystyin juoksemaan sillä loppuun muutaman aristavan askeleen jälkeen. Tosin pelkäsin koko ajan, että se menisi uudelleen ja kyllähän nilkkaan sattui epätasaisella alustalla tämän tästä. Mutta kun vihdoin pääsin hiekkatielle, oli nilkka ihan juostava. Vedinkin varmaan elämäni reippaimmat loppukirit, kun voimia oli jäljellä ihan liikaa alun himmailun ja lopun varomisen takia. Kuittasinkin loppusuoralla pari kanssakisaajaa. Mutta ei se kamalasti lohduttanut. Huono taktiikka ja epäonni nilkan kanssa harmittavat vietävästi.

Maalituuletus: minä aina toitotan Supersuunnistajalle, että
pitää muistaa tuulettaa, niin näytin nyt taas mallia.

Lauantai alkoi aikaisin, kun suuntasin viiden tunnin yöunien jälkeen taas pääkallopaikalle. Viimeistelin palkinnot ja toimin ruuhka-apuna parkkiksella ja maalissa vedenjakelussa. Supersuunnistaja osallistui tuplaan eli juoksi sekä Nightin kympin että lauantain puolimaran. Hän halusi välttämättä tulla lauantaina paikalle pyörällä, vaikka minä tarjosin hänelle myös autoa. Tämä kostautui toisella kierroksella, kun Ääsääs sippasi ihan täysin: 12 km meni noin tuntiin ja ysiin kului aikaa noin 65 minuuttia. Mutta maaliin hänkin pääsi ja oli hienosti tuplan kuudes. Minä vähän marmatin Ääsääsille illalla kotona, että pitäisi sitä nyt tajuta ottaa mukaan enemmän energiaa ja juoma-astia, kun alla on kympin juoksu, liian lyhyet yöunet ja vielä pyöräily Tapiolasta Kunnarlaan. Supersuunnistaja ajeli vielä paikalle mäkisiä ulkoilureittejä eikä suorinta tietä "koska siellä oli niin paljon autoja". Eivät menneet siis ihan vihkoon nää meidän kisat ainakaan taktisesti.

Kuuma ryhmä starttaa 12 ja 21 kilometrille

Supersuunnistaja polki itsekseen kotiin (oli kuulemma aika rankkaa - kas kummaa), ja minä jäin huoltamaan loput kilpailijat maaliin ja panemaan pillit pussiin. Kun viimeinen juoksija saapui maaliin, melkein toivoin itse olevani hänen juoksutossuissaan. Niin hienon saattueen ja vastaanoton hän sai, kun meitä järkkäreitä oli iso liuta maalissa kannustamassa ja hurraamassa. Mutta niinhän sen kuuluu mennäkin. :)