maanantai 13. kesäkuuta 2016

Paljon melua pyörästä

Viime viikolla sattui ja tapahtui siihen tahtiin, että vähempikin olisi riittänyt. Kaikki vaiheet liittyvät sunnuntain Pirkan pyöräilyyn, joten voisi sanoa, että eiliset 217 km olivat varsinainen työvoitto.

Maanantaina 6.6. muistan, että fillaristani kuului Girolla hassu nakuttava ääni, ja alan soitella paniikissa pyörähuoltoihin puoli tuntia ennen niiden kaikkien sulkemista. Ne, jotka vastaavat, ilmoittavat olevansa täynnä. Onneksi lopulta Kivenlahden Pyörähuolto soittaa takaisin ja sanoo, että voin tuoda pyörän, vaikka hekin ovat kyllä ihan täyteen bookattuja. Ihanaa palvelua!

Perjantaina 10.6. Pyörähuollosta ei soitetakaan, että fillarini on valmis, vaan että se on niin rikki, ettei sitä voi korjata. Ei voi olla totta! Taas alkaa paniikkisoittelu, mutta onneksi Velo & Oxygenillä on minulle sopiva pyörä vielä vapaana - vaikka viikonloppuna onkin Vanajalinnan Finntriathlon-karkelot. Myyjällä on selkeästi perjantain vikat tunnit menossa, kun hän kuulee ensin väärin, että olen hakemassa pyörää huollosta. Mutta saan kuin saankin parin väärinymmärryksen jälkeen Crescentini, ja sovittelemme sitä tovin trainerissa. Istun yhteensä noin kaksi tuntia iltapäiväruuhkassa, kun ajan Espoosta Itäkeskukseen hakemaan pyörää ja takaisin kotiin. Ja koetin vielä vältellä Kehä I:n tietyömaita!

Lauantaina 11.6. ei tapahdu muuta, kuin että kävelen Erämessuilla vähän liikaa vähän liian huonoilla kengillä ja syön vähän liikaa metrilakua. Illalla nilkan tp-jännettä särkee, jalat ovat väsyneet ja vatsa ruplattelee iloisesti. Huomaan myös unohtaneeni sykevyön mokkulan kotiin. No, onneksi on edes mittari mukana, niin saan ainakin ajan ja nopeuden mitattua.

Kuvasta ei uskoisi, että minä olen se, jolla menee asiat päin mäntyä ;)

Sunnuntai 12.6. valkenee aurinkoisena. Säästän väärässä paikassa, kun en sotke hotellilla omia urheilujuomiani, vaan päätän täyttää pulloni järjestäjän juomilla Hakamäen jäähallilla. Urheilujuoma osoittautuu minulle liian vahvaksi, ja vatsaani alkaa sattua muutaman kymmenen kilometrin jälkeen. Syytän ensin energiakarkkejani, mutta laimennan kuitenkin Komin huoltopisteellä urheilujuomaani reippaasti.

Vatsa alkaa toimia taas paremmin, kun en koske enää karkkeihin ja juon laimeampia juomia. Joudun kuitenkin vaatimaan ylimääräistä pysähdystä osuvasti nimetyllä Mutalan huoltopisteellä. ;) Jonotan kiltisti varattuun naisten vessaan, vaikka miesten vessa on vapaana - ja naisten vessasta tulee ulos mies! Jumalauta! Pitänee itsekin alkaa kehdata vallata toisten vessoja.

Mutalan jälkeen pyöräily alkaa olla epämukavaa. Reitillä on ihan kamala vastatuuli, ja pisteenä iin päällä minua alkaa särkeä sekä polvista että alaselästä. Totean, että minun on pakko viritellä fillaria. Pysähdymme, ja minä nostan satulaa ja siirrän sitä eteenpäin. Ah! Ihanaa yltää kunnolla jarrukahvoille. Polvikivutkin loppuvat lähes kokonaan.

Muroleen taukopaikalla saa taas maustekurkkuja! Ihanaa! Lisäksi sen jälkeen pääsee polkemaan myötätuuleen. Turrutan lisäksi kolottavan ruumiini särkylääkkeillä. Tästä alkaa reitin rattoisin osuus.

150 km kohdalla huomaan, että Garministani on akku melkein loppu. Tajuan, että unohdin vaihtaa GPS-tallennuksen sekunnin välein nauhottavasta paremmin akkua säästävään smart recording -moodiin. Akku loppuu joskus 185 km kohdalla. Onneksi Supersuunnistajan Polar kestää maaliin asti, ja saan häneltä keskinopeuden tilastoihini. Maaliin päästään ihan hyvissä sielun ja ruumiin voimissa. Kiinnostus pyöräilyyn on kuitenkin loppunut samoilla seuduilla Garminin akun kanssa. Loppumatka oli vähän puuduttavaa menoa. Ja oli ihan mälsää, kun en voinut katsella kilsoja mittarista.

Maalissa Supersuunnistajaakin jo hymyilytti. Kyllä, tuo on hymy. :)

Käymme ensin suihkussa ja menemme sitten vasta syömään. Kasvissosekeitto on muuten ihan hyvää, mutta se on aika jäähtynyttä. Kokki pahoittelee kyllä asiaa. Jos totta puhutaan, olen tottunut vastaavaan. Soppatykkejä ja muita lämmittimiä riittää aina vain isoille lihansyöjien keitoille.

Eikä tässä vielä kaikki! Äsken, kun aloin kirjoitella tätä juttua, huomasin, että koko matkan fillarin tangossa olleessa kamerassani ei ollut muistikorttia, vaan se oli turvallisesti tässä koneessa. Onneksi oli vara-akkukin mukana. Siksi tässä jutussa on kuvitusta vähän vähänlaisesti.

Fillari lähti Belgiaan tehtaalle. Jos se ei ehdi takaisin juhannukseen mennessä, saan liikkeestä lainapyörän. Juhannuksena kun olisi tarkoitus kisata Huubin sprinttitriathlon ja polkea 24 tuntia Alastarossa. Mutta sitä ennen on ensi viikonloppu ja Venlojen viesti. Mitäköhän jännää siellä tapahtuu? Ainakaan minulla ei ole vielä kompassia, koska se hajosi taannoin rogainingissa. Tarkoitus olisi kyllä ostaa uusi Jukolasta jo ennen kisaa. Mutta kuten tuli todettua, ei voi koskaan tietää, mitä tapahtuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti