keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Ratareisi the Movie

Olen nyt kaksi iltaa editoinut fillarigadgetilllani kuvaamaani monen tunnin matskua ja kaivellut ihania ambient-biisejä taustamusaksi yön sinisiin tunteihin. Osa leffasta meni ja korruptoitui vielä viime metreillä. Siinä vaiheessa meinasin purskahtaa itkuun, mutta sain kuin sainkin ehjän raakamateriaalin uudelleen ladattua Movie Makeriin.

Akselimountti kameralle on kyllä villi peli. Sillä saa paljon kivempaa kuvaa kuin perinteisellä stemmimountilla - ja kuva täriseekin vähemmän. Kiitos supersuunnistajalle, joka osti kyseisen lelun. Ainoa vika akselimountissa on, että on pakko pysähtyä, kun haluaa startata tai stopata kameran. Valokuvia pitää edelleen ottaa stemmistä käsin.

Filkka on vihdoin valmis, mutta takki on kaikesta jälkituotannosta niin tyhjänä, etten todellakaan jaksa alkaa nyt rustata raportaasia tuosta yöttömän yön fillarirallista. Antaa kuvien puhua puolestaan, ja minä kirjoitan perinteisemmän rapsan joskus tässä lähipäivinä.

Vaikka tavaraa jäikin leikkauspöydälle, on leffa melkein 8 min pitkä. Toivottavasti joku edes jaksaa katsoa sen. Mutta mikä nyt voisi olla mielenkiintoisempaa kuin läskipyörän ja potkupyörän ohittelu 2,7 km radalla eri vuorokauden aikoina? No sitähän minäkin! Antoisaa leffanautintoa!


sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Jukolan reittihärvelit

Aika vaikeaahan se on ihmisiä listalta löytää, mutta mun ja Supersuunnistajan Jukolan suunnistukset ovat nyt Reittihärvelissä.

venlojen aloitusosuuden juoksijoita, joista 23 on ladannut reittinsä härveliin

Minulla oli Venlojen ankkuriosuus ja Supersuunnistajalla oli Jukolan 3. osuus. Ihmiset ovat listassa tosi kätevästi tulosjärkässä (ja siksi niitä onkin niin mahdotonta löytää). Meidän joukkue oli 881. ja Supersuunnistajan oli 318. Ladatut reitit löytyvät listalta vähän nimiä helpommin, koska niiden edessä on *.

Tässä on vielä linkki meikäläisen juoksun animaatioon. Aika tylsää katsottavaa se on, kun pallura liikkuu niin hitaasti. Mutta en ole keksinyt permalinkiä noihin näkymiin, missä näkyy koko reitti kerralla. Tässä on vielä vastaava linkki Supersuunnistajan suoritukseen.

lauantai 25. kesäkuuta 2016

Juhannustriathlon

Joku on saattanut kuvitella kevään kisojen perusteella, että vuosi 2016 on suunnistusvuosi, enkä minä triathloonaa enää lainkaan. Mutta tämä ei pidä ollenkaan paikkaansa. Minä julistin jo ajat sitten vuoden 2016 pyöräilyvuodeksi. Siihen kuului isona osana Mallorcan leiri ja viime viikonlopun Pirkan pyöräily. Nyt Jukolan viestinkin mentyä on aika astua pysyvästi metsästä maantien puolelle (ainakin kuukaudeksi). Kestopäällysteisen tien ja varsinkin triathlonin ihmettely aloitettiin uudellen kevyesti sprintillä. Sipoonrannassa vietettiin juhannusaattoa HUUB triathlonin merkeissä, ja minä sekä Supersuunnistaja ilmottauduimme mukaan. Pelkäsin, etten ehtisi kisata yhtään triathlonia ennen Joroista, mutta onneksi taidan saada usemmankin sprintin tähän alle. Perusmatkoja ei taida valitettavasti istua kalenteriin.

Menimme Sipoonrantaan alunperin hyvissä ajoin, kun luulimme lähtömme olevan jo klo 12. Mutta silloin starttasi vanhempi & lapsi -sarja, ja sprintin startti olikin vasta klo 14:30. Haettuamme numerot klo 11, menimme varaamaan hyvät mestat vaihtopaikalta ja hurautimme takaisin kotiin reiluksi tunniksi rapsuttelemaan kissoja.

Meidän vaihtopaikat. Viereen sattui leirikaveri huhtikuun Mallorcan leiriltä

Tietenkin meille tuli kiire, kun oli oikeasti lähdön aika. Saavuimme kisakeskukseen juuri ennen infoa, ja märkkärien pukeminen jäi vähän viime tinkaan. Minä en ehtinyt ollenkaan verrata, kun päätin käydä vielä vessassa ennen kisaa. Muutenkaan fiilis ei ollut mikään älyttömän urheilullinen, koska keskiviikkona muljahtanut nilkka on edelleen aika turpeassa kunnossa. Teipattuna se kuitenkin kesti juoksua ihan hyvin.

Uinti tapahtui kahdessa kierroksessa, ja matkaa kertyi vähän päälle 700 m. Eka kierros meni verryttelyn puutteesta johtuen ihan huonosti, ja harkitsin jo lopettavani koko lajin. Märkkärikin oli mennyt kiireessä vähän huonosti päälle. Onneksi toisella kiekalla sain vähän rytmistä kiinni, ja muistin, että triathlon on oikeastaan ihan kivaa. Nousin vedestä 13. naisena ja kaiksita numerolla 45. Ihan jees, koska olin varma, että häviän koko leikin, kun mukana oli sellaisia nevöhöödejä kuten Erika ja Henrika Parviainen. Eikä varsinkaan naisia ollut kovin montaa mukana. Supersuunnistaja nousi vedestä reilun minuutin minun jälkeeni. Tämä oli hänelle kauden ensimmäinen avovesiuinti. Lasit kuulemma vuosivat, ja hänenkin märkkärinsä oli huonosti puettu. Ensi kerralla ajoissa kisoihin siis. :)

Pyöräreitti oli mäkinen, ja se poljettiin kahdessa 10 km lenkissä. Reitti oli vallan hauska, vaikka tie olikin märkä, ja siksi mutkissa sai vähän varoa. Vaikka pyöräily onkin minun lempilajini triathlonissa ja tykkään ylämäistä, en saanut tänään itsestäni oikein kunnon tehoja irti. Muut taisivat saada, koska sijoitukseni tippui pyöräilyssä yhdeksän sijaa. Yleensä se ei tipu ihan noin paljoa ja ohittelen enemmän. Onneksi sentään Supersuunnistaja ei päässyt ohitseni vielä pyöräillessä. Mutta hän olikin kuulemma pysähtynyt pissalle.

Minä vikalla kiekalla. Pääsee kuviin, kun
on perheen hitaampi triathloonaaja.

Juoksu - tuo pakollinen paha ennen maalia. Olen saanut syksyn ja talven ahkeran tekniikkatreenaamisen ansiosta juoksuasentoani paremmaksi, mutta enhän minä edelleenkään ole mikään vauhdikas juoksija. Garmin kuitenkin väittää, että keskivauhtini olisi ollut alle 6 min/km, mutta se väittää myös juoksun pituudeksi 320 m liikaa. Uskotaan Supersuunnistajan Polaria ja järjestäjää: juoksu oli oikeasti 5 km ja minun vauhtini melkein tasan 6 min/km. Juoksun positiivisin asia oli se, että Supersuunnistaja ohitti minut vasta toisella kierroksella eikä ikinä saanut minua kierroksella kiinni.

Hävisin juoksussa vielä kuutisen sijaa ja loppuaikani oli 1:37:58. Sillä päästiin sijalle 28, joka ei ollut lähellekään viimeinen, mutta ei kyllä puolenvälin yläpuolellakaan. Tuloksia voi ihmetellä tuolta.

Kun tämä juttu pamahtaa eetteriin, me olemme jo Alastaron radalla nauttimassa harvinaisuudesta nimeltä aurinkoinen juhannus. Viime vuonna en päässyt mukaan, mutta koska 2016 on pyöräillyvuosi, niin tänä vuonna mikään ei pidä minua poissa Ratareidestä! Siitä tulee juttua viimeistään alkuviikosta.

Hyvää juhannusta kaikille!

perjantai 24. kesäkuuta 2016

Polkujuoksemassa Sveitsin metsissä

Kun minä olin pieni, meidän perheemme kävi pariinkin otteeseen hiihtolomalla Hyvinkään Sveitsin Rantasipi-hotellissa. Siellä oli varsin mukavaa. Vieressä oli laskettelurinne, joka oli sopiva aloittelijoille, murtsikkalatuja ja hotelli järjesti kaikkea kivaa ohjelmaa kuten taikurikouluja lapsille.



Oli aika nostalgista lähteä viime keskiviikkona polkujuoksukisaan, jonka maali oli Sveitsin hiihtokeskuksen huipulla. Kytäjä Trail Runissa oli tarjolla 12 km ja 21 km reitit. Supersuunnistaja meni juoksemaan puolimaran. Minä arvoin viimeiseen asti, menenkö lyhyemmälle reitille, mutta päätin sitten, että 40 euron osallistumismaksu on siitä matkasta vähän liikaa. Menin sitten vaan itsekseni lenkille sillä aikaa, kun Ääsääs oli kisaamassa.



Ihan hyvä, etten maksanut osallistumismaksua, koska ehdin juosta Hyvinkään tosi kivoja polkuja huimat 1,67 km kunnes tossuni osui huonosti juuren päälle ja sama vanha vasen nilkka pyörähti iloisesti ympäri. Yleensä pääsen jatkamaan juoksua, kunhan kävelen vähän aikaa, mutta tällä kertaa piti tyytyä nilkuttamaan takaisin autolle ja maaliin odottamaan Supersuunnistajaa.Toisaalta, ehkä olin vain väärällä polulla ja karma rankaisi minua, kun en ollut mukana kisassa. Ei voi tietää. :)



Supersuunnistajalla meni vähän onnekkaammin kuin minulla. Mutta antaa herran itse kertoa kisasta.

No, oliko kivaa?

No, oli.

Oliko kiva reitti?

Joo, pääosin. Oli muutama tiepätkä, jotka olivat vähän tylsiä. Mutta toisaalta ne olivat myös helpompia ptkiä.



Millainen oli fiilis ja nousiko tossu kevyesti?

Fiilis oli ihan ok. Alkuvauhti oli vähän turhan kova: eka kilsa meni alle 3:30. Se oli vähän turhan vauhdikasta. Sen takia vähän väsyin lopussa. Onneksi tajusin juosta yksin enkä roikkunut muiden mukana.

Miltä tuntuu juosta puolimara työpäivän päälle?

Ei se nyt sinänsä vaikuta asiaan. Minä istun töissä. :)



Kommenttisi loppunoususta laskettelurinteen huipulle?

Säästin vähän liikaa voimia siihen. Mäki ei ollut niin jyrkkä kuin olisin kuvitellut. Ei ollut mikään Malminkartanon jättäri.

Lähtisitkö uudestaan?

Joo, voisin lähteä. Ajankohta oli varsin sopiva.



Kisoja on tiedossa vaikka mitä, mutta meinaatkos polkujuosta lisää tänä kesänä?

En tiedä. Ehkä jotain pientä ex tempore -kisaa voisi vetäistä.

maanantai 20. kesäkuuta 2016

On ilmoja pidelly

Voi pojat! Nyt on suoritettu sellainen viikonlopun kokovartaloliotus, ettei mitään rajaa! Eli Lappeenrannassa satoi "hiukan" vettä viime viikonloppuna.

Viikonlopun trendikkäin asuste oli iloisen väriset lantsarit

Vähemmän maastokelpoiseksi todetun Hondan kyydissä oli jo perinteinen ryhmä rämä eli minä, Supersuunnistaja ja rogaining-tyttöystäväni Milka. Minä ja Supersuunnistaja edustimme tuttuun tapaan på svenska, ja Milkakin huomasi viikolla ihan vahingossa liittyneensä suunnistusseuraan. Ensin hänen piti mennä juoksemaan vain Venlojen viesti, mutta nälkä kasvoi syödessä, tilanne teki varkaan ja siitä se idea sitten lähti. Jukolan viestiin osallistuessa kannatti liittyä jo seuraan, koska se tuli halvemmaksi kuin kaksi osallistumismaksua. Auton etupenkki veikkaili, että kohta Milka huomaa olevansa jo lisensoitu suunnistaja ja osallistuvansa yksilökisoihinkin. Niin käy joskus. ;)

Jee jee! Kohta ollaan perillä! Eikä vielä edes sada!
Päivän ensimmäisen startin suoritti Milka, kun hän meni juoksemaan Venlojen avausosuutta. Sisäkaarteessa oli kuulemma ruuhkaa, ja ekalle rastille juostessa ihan liikaa paineita. Mutta suoritus oli kuitenkin oikein hyvä kaikkien muiden mielestä paitsi itse suunnistajan. Mutta kukas harrastelijasuunnistaja ikinä olisi täysin tyytyväinen suoritukseensa?

Hieno portti
Päivän toinen lähtö oli meikämanne. Minä juoksin Venlojen ankkuriosuuden seuramme kolmosjoukkueesa. On kivaa olla niin hyvä, ettei mahdu enää nelosjoukkueeseen, mutta siitä tulee myös ihan karmaisevat paineet. Oli kivaa päästä myös ankkuriosuudelle, koska olen aina aiemmin juossut lyhyttä kolmososuutta.

Venlojen kärki matkalla K-pisteelle

Eka rasti meni tosi hyvin, koska suunnistin sinne ihan itse. Sitten erehdyin peesaamaan possujunaan - joka juoksi ihan väärälle rastille ja hajosi sen jälkeen. Tästä seurasi, että pummasin kakkosrastin mojovasti. Heiluin ihan järkyttävän kauan saman kallion kaikilla muilla puolilla paitsi sillä, missä rasti oli. Maltan tuskin odottaa, että saan kartan käsiini, koska rastin viereinen jyrkänne ei näyttänyt yhtään samalta livenä kuin kartalla.

Minä pingon metsään. Olen tuo kelta-musta-violetti

Minulla meni hetki itseni kokoamiseen, mutta kyllä se onnistui kuin onnistuikin. Lopussa olin jo niin suvereeni suunnistaja, että vedin omaa letkaani rastilta toiselle. Lisäksi oli hauskaa, että minun osuudellani oli tämän vuoden Jukolan erikoismauste eli kilpailualueen läpijuoksu. Tosin kukaan tuttu ei ollut minun posotteluani näkemässä, mutta kannustusta sai ihan ventovierailtakin. Tuli minulle pummeja sen kakkosrastin jälkeenkin, mutta niitä nyt tulee aina. Ilman kakkosrastia voisin ehkä olla tyytyväinen suoritukseeni. Ainakin melkein. Onneksi loppusijoituksemme oli alle tonnin ja parempi kuin nelosjoukkueella, joten en ryssinyt ihan katastrofaalisesti.

Juoksin kyllä kovaa, mutta paita ei ole pelkästään
hiestä märkänä.

Metsässä ei sadetta huomannut, mutta märkää siellä kyllä oli. Yksi oja oli päässyt sen verran leveäksi, etten jaksanut loikata täysin sen yli, vaan kävin kahlailemassa mutavellissä polviani myöten. Mutta eikös mutakylpy ole hyväksi iholle?

Lätäkköhengailua suihkun jälkeen

Mallasrastille ei tänä vuonna ollut asiaa, koska Supersuunnistaja ja Milka juoksivat molemmat Jukolan kolmososuuden. Sade yltyi iltaa kohden, ja minä olin aika onnellinen telttaan kömpiessäni, että oma suoritukseni oli jo paketissa. Supersuunnistaja lähti liikenteeseen vähän kahden jälkeen. Minä menin saattamaan hänet lähtöön, koska minulla oli sopivasti silloin tarve lähteä myös vessaan. Kävin Ääsääsin lähdön jälkeen ostamassa meille parkkimaksun sekä kaverille sukat, ja osuin takaisin teltalle sopivasti, kun Milkan oli aika lähteä kohti vaihtoaluetta. Saatoin sitten hänetkin lähtöön.

Milka maalissa aamukuudelta.

Supersuunnistaja nosti joukkueensa sijoitusta osuudellaan hurjasti. Pari pummia kuulemma tuli, ja ojissa pääsi uiskentelemaan melkein vyötäröä myöten. Milkankin Jukola-osuus meni kuulemma paremmin kuin Venlat. Pitkällä yöosuudella ei ole niin pahaa ruuhkaa kuin startissa, ja se sopi hänelle paljon paremmin. Myös Milkan hajonnassa oli kuulemma uintirasti jos toinenkin. Lisäksi hän oli joutunut pyytämään kanssasuunnistajaa vetämään hänet irti liejusta, kun tossu upposi sinne tosi tiukasti. Onneksi metsässä oli herrasmiehiä. Siellä oli kuulemma myös hirvi, joka taisi pelästyä kotimetsän ylläriruuhkaa. Voi hirviparkaa.

Jumissa ollaan. Olispa neliveto (tosin ei sekään ollut takuu poispääsystä)


Jos Milka meinasi jäädä mutaan kiinni, niin meidän automme ryhtyi tuumasta toimeen ja teki sen. Peltoparkki oli mutavelliä kuulemma jo Venlojen viestin jälkeen. Traktorit olivat kiskoneet autoja kuiville jo lauantain puolella. Kun me sunnuntaiaamuna menimme parkkiin, oli siellä jo kaksi traktoria työn touhussa. Pitihän sitä kuitenkin koettaa, josko sitä pääsisi pois ilman apua. No, ei päässyt. Hondan matka tyssäsi heti ensimmäiseen liejukohtaan. Meillä meni ensin aika pitkään paikallistaa, missä autossamme on vetokoukku. Sitten piti vielä odotella vapaata traktoria ja saada huidottua se paikalle. Tähän kaikkeen aikaa meni yli tunti. Mutta selvisimme kuitenkin alta pois ennen pahinta ruuhkaa, ja olimme pääkaupunkiseudulla jo vähän puolen päivän jälkeen.


Palvelu pelaa - kyllä tästä kannatti maksaa 15 euroa! :D

Olipahan keikka. Ensi vuonna Jukolan viesti on niin kaukana (Joensuussa), että taidamme skipata sen. Mutta 2018 suunnistetaan Hollolassa. Sinne pitää ehdottomasti taas päästä! Koska onhan Jukolan viesti harrastelijasuunnistajan joulu, vappu ja juhannus kaikki yhdessä!

Tässä vielä pieni leffa Venlojen startista. Oikean reunan starttaajat voivat koettaa bongata itsensä videolta. Ja muut voivat bongata kirjoitusvirheen, jota en jaksa enää alkaa korjata. :D (Sitäpaitsi Supersuunnistaja valitti jo äsken, kun lataus vei koko netin, niin en viitsi enää jumitella sitä uudelleen.)



tiistai 14. kesäkuuta 2016

Kesäkuun lajirävellys

En ollut vielä saanut mitään aikaiseksi tämän kuun uuden lajin suhteen, kun Supersuunnistaja bongasi aina takuuvarmoja huippukisoja järkkäävän Peräkylän Ponnistuksen Yksykli Openin. Ja miksipäs ei? Suppailemaan ehtii koko kesän, mutta yksipyöräisellä pääsee laitteiston puuttumisesta johtuen sotkemaan harvemmin.

Tämä on tällainen erilainen polkupyörä

Kysyin PePon FB-ryhmässä, saako paikalta pyörää lainaan, jos sellaista ei omista. Ja kun vastaus oli joo, niin päätin käydä koklaamassa ensimmäistä sarjaa eli PItä. Sen kuvaus meni näin:

PI: 3.14 metriä ilman ajanottoa. Entry level -koestus.

Tämä vasta jännä fillari onkin. Ei ollut kampia eikä satulaa! :O

Luulin oikeasti selviäväni edes tuosta, mutta olinpas väärässä. Yksipyöräisessä vaikeinta on liikkeelle lähteminen. Ilman tukea se on aluksi ihan mahdotonta. Minä onnistuin sentään pysymään pystyssä, kun otin tukea lyhtypylväästä. Parhaimmillaan pääsin etenemään siitä lyhtypylväältä toisella kokeilemistani pyöristä itsekseni kokonaiset 0,5 m. PIhin tarvitsin vähän muutakin tukea kuin henkistä - eli yhden kappaleen järkkäreitä kummallekin puolelleni. :D

Tämä on toinen minun kokeilemani pyörä

Kuulemma homman oppii noin viidessä päivässä, kunhan treenaa ahkerasti. Senkin jälkeen liikkeelle lähdössä voi tarvita sauvoja tai muuta tukea, mutta eteneminen ainakin onnistuisi. Minun muutama testikertani ei siis ihan vielä riittänyt muihin Yksisykli Openin sarjoihin kuten ylämäkipyöräilyyn tai pituushyppyyn. Kokeilut lopetin pyllähdettyäni, koska en halunnut teloa itseäni juuri Venlojen viestin alla. Katselin siis 100 m sprintin ja 500 m cross country -sarjan, minkä jälkeen lähdin Myllylammelle uimaan.

Pics or didn't happen :)

Myllylampi valikoitui kohteeksini kolmesta syystä:

  1. Se on nätti paikka ja yksi suosikkilätäköistäni Espoossa
  2. Se on pieni järvi ja siksi oletin sen olevan lämmin (oli se)
  3. Olen mukana Suomen Ladun Kesäuintihaasteessa ja haluan siksi uida mahdollisimman monessa eri järvessä.
Oikeastihan ysipyöräily on niin helppoa, että lapsikin sen osaa!


Tähän loppuun vielä kertauksena joka kuun lajikokeilut:
  • Tammikuu: CXworks
  • Helmikuu: CrossFit
  • Maaliskuu: Luistelu hokkareilla
  • Huhtikuu: ratsastus
  • Toukokuu: MOBO
  • Kesäkuu: Yksipyöräily

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Paljon melua pyörästä

Viime viikolla sattui ja tapahtui siihen tahtiin, että vähempikin olisi riittänyt. Kaikki vaiheet liittyvät sunnuntain Pirkan pyöräilyyn, joten voisi sanoa, että eiliset 217 km olivat varsinainen työvoitto.

Maanantaina 6.6. muistan, että fillaristani kuului Girolla hassu nakuttava ääni, ja alan soitella paniikissa pyörähuoltoihin puoli tuntia ennen niiden kaikkien sulkemista. Ne, jotka vastaavat, ilmoittavat olevansa täynnä. Onneksi lopulta Kivenlahden Pyörähuolto soittaa takaisin ja sanoo, että voin tuoda pyörän, vaikka hekin ovat kyllä ihan täyteen bookattuja. Ihanaa palvelua!

Perjantaina 10.6. Pyörähuollosta ei soitetakaan, että fillarini on valmis, vaan että se on niin rikki, ettei sitä voi korjata. Ei voi olla totta! Taas alkaa paniikkisoittelu, mutta onneksi Velo & Oxygenillä on minulle sopiva pyörä vielä vapaana - vaikka viikonloppuna onkin Vanajalinnan Finntriathlon-karkelot. Myyjällä on selkeästi perjantain vikat tunnit menossa, kun hän kuulee ensin väärin, että olen hakemassa pyörää huollosta. Mutta saan kuin saankin parin väärinymmärryksen jälkeen Crescentini, ja sovittelemme sitä tovin trainerissa. Istun yhteensä noin kaksi tuntia iltapäiväruuhkassa, kun ajan Espoosta Itäkeskukseen hakemaan pyörää ja takaisin kotiin. Ja koetin vielä vältellä Kehä I:n tietyömaita!

Lauantaina 11.6. ei tapahdu muuta, kuin että kävelen Erämessuilla vähän liikaa vähän liian huonoilla kengillä ja syön vähän liikaa metrilakua. Illalla nilkan tp-jännettä särkee, jalat ovat väsyneet ja vatsa ruplattelee iloisesti. Huomaan myös unohtaneeni sykevyön mokkulan kotiin. No, onneksi on edes mittari mukana, niin saan ainakin ajan ja nopeuden mitattua.

Kuvasta ei uskoisi, että minä olen se, jolla menee asiat päin mäntyä ;)

Sunnuntai 12.6. valkenee aurinkoisena. Säästän väärässä paikassa, kun en sotke hotellilla omia urheilujuomiani, vaan päätän täyttää pulloni järjestäjän juomilla Hakamäen jäähallilla. Urheilujuoma osoittautuu minulle liian vahvaksi, ja vatsaani alkaa sattua muutaman kymmenen kilometrin jälkeen. Syytän ensin energiakarkkejani, mutta laimennan kuitenkin Komin huoltopisteellä urheilujuomaani reippaasti.

Vatsa alkaa toimia taas paremmin, kun en koske enää karkkeihin ja juon laimeampia juomia. Joudun kuitenkin vaatimaan ylimääräistä pysähdystä osuvasti nimetyllä Mutalan huoltopisteellä. ;) Jonotan kiltisti varattuun naisten vessaan, vaikka miesten vessa on vapaana - ja naisten vessasta tulee ulos mies! Jumalauta! Pitänee itsekin alkaa kehdata vallata toisten vessoja.

Mutalan jälkeen pyöräily alkaa olla epämukavaa. Reitillä on ihan kamala vastatuuli, ja pisteenä iin päällä minua alkaa särkeä sekä polvista että alaselästä. Totean, että minun on pakko viritellä fillaria. Pysähdymme, ja minä nostan satulaa ja siirrän sitä eteenpäin. Ah! Ihanaa yltää kunnolla jarrukahvoille. Polvikivutkin loppuvat lähes kokonaan.

Muroleen taukopaikalla saa taas maustekurkkuja! Ihanaa! Lisäksi sen jälkeen pääsee polkemaan myötätuuleen. Turrutan lisäksi kolottavan ruumiini särkylääkkeillä. Tästä alkaa reitin rattoisin osuus.

150 km kohdalla huomaan, että Garministani on akku melkein loppu. Tajuan, että unohdin vaihtaa GPS-tallennuksen sekunnin välein nauhottavasta paremmin akkua säästävään smart recording -moodiin. Akku loppuu joskus 185 km kohdalla. Onneksi Supersuunnistajan Polar kestää maaliin asti, ja saan häneltä keskinopeuden tilastoihini. Maaliin päästään ihan hyvissä sielun ja ruumiin voimissa. Kiinnostus pyöräilyyn on kuitenkin loppunut samoilla seuduilla Garminin akun kanssa. Loppumatka oli vähän puuduttavaa menoa. Ja oli ihan mälsää, kun en voinut katsella kilsoja mittarista.

Maalissa Supersuunnistajaakin jo hymyilytti. Kyllä, tuo on hymy. :)

Käymme ensin suihkussa ja menemme sitten vasta syömään. Kasvissosekeitto on muuten ihan hyvää, mutta se on aika jäähtynyttä. Kokki pahoittelee kyllä asiaa. Jos totta puhutaan, olen tottunut vastaavaan. Soppatykkejä ja muita lämmittimiä riittää aina vain isoille lihansyöjien keitoille.

Eikä tässä vielä kaikki! Äsken, kun aloin kirjoitella tätä juttua, huomasin, että koko matkan fillarin tangossa olleessa kamerassani ei ollut muistikorttia, vaan se oli turvallisesti tässä koneessa. Onneksi oli vara-akkukin mukana. Siksi tässä jutussa on kuvitusta vähän vähänlaisesti.

Fillari lähti Belgiaan tehtaalle. Jos se ei ehdi takaisin juhannukseen mennessä, saan liikkeestä lainapyörän. Juhannuksena kun olisi tarkoitus kisata Huubin sprinttitriathlon ja polkea 24 tuntia Alastarossa. Mutta sitä ennen on ensi viikonloppu ja Venlojen viesti. Mitäköhän jännää siellä tapahtuu? Ainakaan minulla ei ole vielä kompassia, koska se hajosi taannoin rogainingissa. Tarkoitus olisi kyllä ostaa uusi Jukolasta jo ennen kisaa. Mutta kuten tuli todettua, ei voi koskaan tietää, mitä tapahtuu.

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Tulokset tulivat

Yörogan järkkäri sai ison urakkansa valmiiksi ja naputeltua kaikki puuttuvat rastileimaukset tulosjärjestelmään. Minä laskin ihan oikein: me saimme 119 pistettä. Olimme sillä pisteluvulla tossusarjan 35. joukkue eli pikkasen alle puolen välin. Vähän harmittaa. Olisin halunnut olla 30 parhaan joukossa.

Hieman ylioptimistinen reittisuunnitelma, josta ylempi lenkki jäi kokonaan
tekemättä ja alempi lyheni hieman,

Se lohduttaa hieman, että edellämme oli vain 5 naisjoukkuetta ja 5 sekajoukkuetta. Ei ole niin kamalaa hävitä miehille, kun niillä on luonnostaan enemmän testosteronia. Mutta toisaalta - vähänkö siistiä olisi piestä mahdollisimman iso liuta niitä! :)

Meidän juoksemamme reitti. Ne kaksi potentiaalista seiskan rastia ovat pinkit pisteet.

6 pistettä lisää olisi tietänyt paikkaa siellä top 30:ssa. Tuijottelin tänään vielä vähän karttaa ja mietin, olisiko tarvittavat 125 pistettä voinut saavuttaa paremmalla suunnittelulla. Kuultuani huhuja muiden metsäosuuksien ryteiköistä, olen aika pitkälti sitä mieltä, että olisi pitänyt vain juosta kovempaa ja pummata vähemmän. Suunnitelemaltamme reitiltä jäi hakematta jopa kaksi 7 pisteen rastia, jotka olisivat kumpainenkin tuoneet reittiin kolmisen kilsaa lisää. Lyhyempi pisto (kuvassa ylempi) olisi vaatinut vähän metsässä rämpimistä, mutta pidempi keikka (vasen reuna) oli silkkaa tietä. Koska meillä jäi nyt aikaa vain alle 6 minuuttia, olisi jostain pitänyt taikoa vielä vähintään vartti lisää aikaa.

Meidän ja muiden reittejä voi ihailla rastit.fi-palvelussa, mistä ylläoleva kuvakaappauskin on napattu.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Oispa fillari

Minä ja Milka eli HiQn äMMät vietimme viime yön Oriveden kauniissa luonnossa, kun osallistuimme kahdeksan tunnin Yö-Rogainingiin. Supersuunnistaja oli mukana kuskina, koska oli oletettavaa, että aamulla maaliin saapuessa voisi vähän väsyttää.

Pyöräilijät lähtivät 5 min ennen tossusarjaa, jotta ekoille rasteille ei tulisi ruuhkaa.

Reittisuunnittelussa koetin olla vähän "pro" ja miettiä rataa edes yli puoli tuntia (aikaa oli 2h). Onnistuinkin olemaan edes ihan vähän insinööri ja laskemaan kartan ylä- ja alalenkin pisteet ja perustelemaan Milkalle sillä, miksi meidän kannatti kiertää lenkki myötäpäivään. Mutta kyllähän me taas hutaisimme reitin kasaan reilusti alle tunnissa. No, jäipähän aikaa viimeistellä kisakynnet ja somettaa. Reitti osoittatui ihan liian pitkäksi, mutta onneksi se oli niin taidokkaasti tehty, että pystyimme hyvin oikomaan parissa paikassa.

Leimaus ekalla rastilla

Lähtö tapahtui klo 22, ja Supersuunnistaja ehti sopivasti omalta lenkiltään kuvaamaan lähtöämme. Hän myös juoksi ekalle rastille kärkijoukkueen peesissä, jotta sai meistä tilannekuvaa. Hän saikin juosta rastille ihan urakalla, koska me olimme siellä neljänsinä!

Rasti suolammen rannalla

Me olimme molemmat ottaneet viikolla kevyesti, joten juoksu kulki oikein mainiosti heti alusta alkaen. Tosin ensimmäisen metsäpätkän jälkeen jalkoja alkoi väsyttää, koska metsässä pohja oli hyvin epätasaista, ja liikkuminen oli siksi rankkaa sekä nilkoille että reisille. Eli ilo kevyestä tossusta jäi hieman lyhyeksi. Onneksi juoksukunto teki paluun yöllä muutamaankin otteeseen.

Tässä vaiheessa hymyilytti, kun pääsimme juoksemaan n. 300 m tiellä
kaamean ryteikön jälkeen

Aurinko laski joskus klo 23 aikaan. Meillä oli ollut hienona ajatuksena kuitata haastavammat metsäosiot valoisan aikaan ja juosta pimeällä teitä pitkin. Homma vähän kusahti siinä, että metsä oli vaikeakulkuista, ja olimme ihan liian hitaita. Jouduimme siis rämpimään metsässä myös pimeällä. Yksi pahimmista pummeista tulikin pilkkopimeässä metsässä, mistä oli hyvin vaikeaa löytää luolaa, jonka edessä rasti oli. Muuten suunnistus sujui alun mittakaavahäröilyn jälkeen melkoisen mainiosti.

Joku suunnistaa vastarannalla

Metsässä rämpiessä tuli myös hetkellinen fiilisten potentiaalikuoppa, kun joukkueita meni ohi useampi, eteneminen oli hankalaa ja joka paikkaan sattui. Onneksi fiilikset sai taas kohotettua, kun sai juosta vähän tiepätkää ja pidettyä pienen evästauon. Keskimäärin puhtia riitti yllättävän hyvin ja fiilis pysyi korkealla. Jaksoin jopa somettaa keskellä yötä Milkan täyttäessä juomareppuaan. Tästä jaksamisesta kiitän aika pitkälti Varustelekan ihme-eliksiiriä eli saksalaista kofeiinisuklaata. Aivan kreisiä ainetta!

Pieni viilentävä suokahlaus teki hyvää tälle rastille mentäessä, kun aamulla
jalkaterissä alkoi olla jo melkoinen pieni merenneito -olo: jokainen askel sattui. :)

Kisan loppu oli ehkä hitusen antikliimaksi, kun meidän piti viimeisen rastin jälkeen juosta kuutisen kilometria maantietä maaliin. Rastilta tullessa vähän jännitti, että tuleeko meille kiire ja joudummeko ottamaan tunnin loppukirin, mutta kilometrivauhtien asettuessa 6-7 minuutin välille totesimme ehtivämme maaliin ihan hyvin ilman sen kummempaa riuhtomista. Sallimme itsellemme jopa ylämäkien kävelyn, mikä toikin vähän mielenkiintoa tylsään mättämiseen. Tässä vaiheessa minuun iski akuutti fillarikateus pyöräsarjalaisten viilettäessä ohitsemme, ja hoinkin otsikon fraasia lähes joka kerta polkupyörän nähdessäni. Milka ei ymmärrä hyvän päälle eli omista maastopyörää, joten hän oli koko kisan ihan onnellinen tossunkuluttaja.

Nyt voi jo vähän tuulettaa, kun matkaa maaliin on alle kilsa.

Maalissa kello pysähtyi aikaan 7:54 ja omien laskujen mukaan meillä olisi pisteitä kasassa 119. Tuloksissa kestää vielä jonkin aikaa, koska rastileimaussofta oli kumossa muutaman rastin verran lauantain puolella. Järjestäjä joutuu siis syöttelemään järjestelmään manuaalisesti leimattuja rasteja, ja se ottaa aikansa.

Maalissa! Jee!

Lihasten jäähdyttyä alkoi kolottaa joka paikkaa, ja autossa istuminen viimeisteli vielä jumituksen. Kun pysähdyimme ABC:lle aamiaiselle, niin kävelimme kuin kaksi ankkaa. Mutta kuten Milka asian muotoili, niin onpahan kerrankin sellainen olo, että tuntee tehneensä jotakin.

torstai 2. kesäkuuta 2016

Surullinen tarina yksinäisestä porsaasta

Olipa kerran kolme pientä porsasta, jotka päättivät lähteä metsään estimään rasteja. Mutta Veli Huilu eli vastuutonta surffipummin elämää, ja meni hankkimaan itselleen kamalan sikainfluenssan vierailta mailta. Niin se joutui jäämään kotiin, muiden possujen lähtiessä metsään.

Mutta ennen kun kaksi muuta porsasta pääsivät lähellekään metsää, päätti Veli Viulu sittenkin leikkiä ihan muiden sikojen kanssa. Ja niin Veli Ponteva jäi ihan yksin. Se joutui etsimään kaikki rastit ilman veljiensä apua ja hommaan meni enemmän aikaa kuin kenelläkään muulla rastit ylipäätään löytäneellä. Suunnistuksen jälkeen Veli Ponteva palasi hienoon tiilitaloonsa ja itki itsensä uneen. Sen pituinen se.

Meidän lähtöryhmä lähtövalmiina. Kuntosarja on takarivissä ja minä siellä
ainoana naisena. En lunttaa karttaa liianaikaisin, vaan olen valmis
käynnistämään rannetietokoneeni. :)

Niinhän siinä sitten kävi, että sunnuntain AM-viestin uljas kuntosarjan joukkue Tre Små Grisar koki radikaalia jäsenkatoa, kun Milka hankki kylmästä Atlantista flunssan, ja Supersuunnistaja teki muuten vaan oharit ja meni täydentämään Rasti-Kurikan miesten viestijoukkuetta. Mutta vajaahan se meidän joukkueemme oli jo joka tapauksessa. Ja nyt Rasti-Kurikka sai joka osuudelle suunnistajan. Minä juoksin sitten viestin ekan osuuden ihan itsekseni ja siitä suoraan maaliin. Pari isompaa pummia tuli, mutta tuli niitä onnistumisiakin. Tällä hetkellä minun isoin ongelmani suunnistuksessa on se, etten uskalla juosta metsässä antaumuksella. Ilmeisesti minä pelkään, että minulta menee vähintään nilkka tai jopa niskat nurin. Olen siis nössö. Vähän niin kuin ne kaksi huonoja taloja rakentavaa possua siinä sadussa.

Vähän puolivälin jälkeen oli väliaikarasti, minkä jälkeen
juostiin kisakeskuksen läpi. Ihan hauskaa, kun
katsojatkin saattoivat nähdä kisaajia kesken suorituksen.

Onneksi ensi viikonloppuna pääsee treenaamaan metsässä kirmaamista kahdeksaksi tunniksi, kun HiQn ämmillä on edessään Yörogaining. Milkakin lupasi olla jo terve lauantaina.