keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Klip-klop, klip-klop, hevonen on pop!

Olin jo vähällä luopua uudenvuodenlupauksestani, kun tuntui siltä, että en ehdi keksiä ja harrastaa tälle kuulle uutta lajia. Mutta yllättäen tämän illan vappukonserttimeno peruuntui, ja minulla oli kokonainen vapaa ilta! Ja mikä parasta, lähipiirissäni on erinomaisia ihmisiä, jotka voivat minulle uusia lajeja esitellä. Joten tänään minä ohjastin ensimmäistä kertaa elämässäni 600 kiloa elävää lihaa eli ratsastin hevosella.

Hui! Se on elävä, painaa satoja kiloja ja tottelee minua! (ainakin melkein)

Kaverini Heppatyttö I osti useampi vuosi sitten vähän isomman lemmikin ja sijoitti rahansa friisiläiseen komistukseen nimeltä Hessel. Herra Hessel on tosiaan iso ja musta hevarin näköinen heppa, mikä on kontrastina aika hauska pienen ja blondin Heppatyttö I:n rinnalla. Olen ollut joskus pari vuotta sitten kuvaamassa, kun Heppatyttö I juoksutti Hesseliä ja ratsasti sillä, mutta tänään kiipesin itsekin hepan selkään.

Käynti sujui oikein mallikkaasti

Olen istunut hevosen selässä viimeksi joskus 1980-luvun loppupuolella, ja silloinkin joku muu talutti sitä. Oli siis aika jänskää kiivetä hepan selkään ja yrittää itse käyttää ohjaksia. Käynti eteenpäin, kääntyminen ja pakittaminen sujuivat, mutta mitään sen monimutkaisempaa kouluratsastusmuuvia en oppinut Hesseliltä pyytämään. Yritimme liikkua sivuttain, mutta ei siitä oikein tullut mitään. Voltin eli 10 metriä halkaisijaltaan olevan ympyrän onnistuimme tekemään. Hyvä me!

Talli ei ole pöllömmällä paikalla - se sijaitsee nätin järven rannalla

Yksi elämäni hurjimmista kokemuksista oli, kun kokeilimme ravaamista. Hessel oli Heppatyttö I:llä riimussa ja minä pitelin kiinni satulasta, etten putoa. Friisiläiset ovat vähän pomppivammin ravaavia hevosia kuin monet muut, joten ne eivät ole mikään paras vaihtoehto ensimmäiseen ravielämykseen. Minulla olikin täysi työ pysyä Hesselin kyydissä, kun se juoksi. Kun yritin keventää eli nousta joka toisella askeleella "seisomaan" jalustinten päälle, meinasin pudota. Lopetin sitten yrittämästä ja tyydyin pomppimaan ja kiljumaan.

Oma ratsastaja, paras ratsastaja

Lopuksi kävimme vielä pienellä maastolenkillä tallin laidunten ympäri. Siellä Hessel käyttäytyi oikein mallikkaan rauhallisesti, vaikka Heppatyttö I jännitti vähän, yrittääkö se lähteä laukalle paikoissa, missä he yleensä laukkaavat. Mutta herraa taisi vähän jo väsyttää. Friisiläisten sisällä asuu kuulemma Heppatyttö I:n valmentajan mukaan pieni Laiska-Jaakko. Luonteeltaan ne ovat todella kilttejä eivätkä turhia hötkyile. Totesinkin niiden olevan selvästi hevosmaailman ragdolleja - isoja, kilttejä ja vähän laiskoja.

Tässä vielä pieni pätkä vähemmän laiskasta Hesselistä laukalla heppatyttö I:n kanssa. Helppoa, kun sen osaa. :)


sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Aika Finnspringiä menoa taas...

Jos joku ei muista, miten minulle kävi, kun koetin suunnistaa ekaa kertaa ikinä oikeissa kisoissa, niin täältä voi kerrata. Koska olen kovapäinen, enkä kerrasta usko, olen käynyt myöhemminkin pummailemassa Somerolla (ja menen taas elokuussa). Oli myös ihan pakko päästä taas Finnspringiin palauttamaan käsitys oikeista suunnistustaidoistani lauantain onnistuneen peesauksen jälkeen.

Tässä me odotellaan, että päästään tositoimiin

Sunnuntaina Finnspringissä on viestikisat, mutta tänä vuonna oli tarjolla myös yhteislähtökisa yksilöille. Pakkasimme Supersuunnistajan kanssa Hondaan nastarien lisäksi Vuorikiipeilijä M:n ja suuntasimme kohti Karjaata ja Påminnen laskettelukeskusta ja suurta suunnistusjuhlaa. Vuorikiipeilijä M:ää jännitti kovasti, mutta minä otin homman ihan löysin rantein. Aiemmat suunnistuskokemukseni ovat olleet niin jäätäviä (2 viimeistä sijaa ja yksi keskeytys), etten oikein jaksanut odottaa nytkään mitään järkevää lopputulosta. Lisäksi unohdin taas tehdä kisakynnet.

Lähtö oli laskettelurinteen päällä. Huomaa kohtalokkaat laudat!

Homma lähti alusta alkaen oikeaan suuntaan, kun kompastuin heti lähdössä yhteen lautaan, jossa kartat olivat olleet kiinni. Lensin toki komeasti rähmälleni siinä yleisön silmien alla. Olin siten K-pisteellä luonnollisesti viimeisenä koko lähdöstä. Suoritus eteni samaa rataa, kun pummasin heti ekan rastin. Mutta se on kai aika normaalia ja sattuu joskus paremmissakin piireissä. Tekeminen pysyi samalla tasolla koko kisan ajan, ja pummasin lähes kaikki parittomat rastit. Seiskan pummi oli sentään aika pieni. Ysin löysin, mutta se olikin perhoshajonnan keskusrasti - ja olin käynyt kyseisellä rastilla jo kaksi kertaa aiemmin. Yhdentoista eli tokavikan rastin pummi oli niin pieni, että sitä ei ehkä lasketa.

Vuorikiipeilijä M leimaa maalissa. Minua kuvaaja ei enää tarennut odotella,
vaan lähti suihkuun.

Sijoitus oli 1:47:07 huippuajalla se perinteinen, ja saatoin siten tehdä minua noin vartin ennen maaliin saapuneen Vuorikiipeilijä M:n hieman iloisemmaksi. Hän oli kyllä kamalan pettynyt suoritukseensa, mutta minä lohduttelin häntä, että suunnistuksessa ei kukaan ikinä tee täydellistä suoritusta. Ja minä olen hyvä esimerkki siitä, että pettymyksiinkin tottuu. Tosin nyt, kun katselen päivän karttaa, en tajua, miten onnistuin olemaan metsässä niin kilipää. Toisaalta minäkin puolitin Finnspring-aikani viime vuodesta. Meneekö ensi vuonna jo alle tuntiin? ;)


lauantai 23. huhtikuuta 2016

Lauantai päin persettä

Olimme tänään Supersuunnistajan kanssa MuddyXSouth-polkupyörärogassa. Eikä päivä oikeasti mennyt perseelleen. Kuvituksena on vain monta kuvaa Ääsäässin äässistä. Mutta se onkin yleensä näkymä, jotka minä kisoissa katselen ja mitä kohti suuntaan. Mutta mikäpä siinä katsellessa - kappale kauneinta Suomea. ;)

Peppu on the road

Mutta eipä esineellistetä enempää vaan mainitaan jotain kisastakin. Kyseessä oli neljän tunnin fillariroga. Osallistujia oli melkein 30, joista naisia oli vähän alle 10 (ehkä 7?). Kyseessä oli yksilökisa, mutta kimpassa sai liikkua. Yllättäen minä ja tuo meillä asuva herkkupeppu liikuimme yhdessä.

Peppu in the bush

Lisämausteena kisassa oli 10 minuuttia ennen lähtöä paljastettu ylläritehtävä, josta sai 10 lisäpistettä. Kaikki saivat 2 euroa rahaa, ja matkalla piti käydä ostamassa sillä tuotetta, jonka määritelmän sai lapulla. Minulle tuli lakuja ja Supersuunnistaja sai tehtäväkseen ostaa rusinoita.

Peppu katoaa kaukaisuuteen avohakkuualueella

Me shoppailimme jo aika alkuvaiheessa reissua, kun satuimme ajamaan Siwan ohi. Oli ihan kätsyä käydä pikkukaupassa, niin ei tarvinnut ravata pitkin ison marketin käytäviä. Rahaa jäi jäljelle isojen pussien ostamisen jälkeen jopa 40 senttiä. Ole tarkka, ota Pirkka!

Peppu pelkää kastuvansa lintutornilla

Suunnistus sujui ilman pummeja, koska suurimmaksi osaksi siitä huolehti Supersuunnistaja. Loppupuolella hänen karttatelineensä hajosi taas (viimeksi viime kerralla eli Mammuttimarssilla), joten minä sain silloin päävastuun kartan lukemisesta ja hän vaan hieman vilkuili karttaa.sen ollessa irtonaisempi malli. Käsikartta oli kyllä ihan kätevä (pun intended), kun jalkauduimme pyöriltä villiin luontoon.

Peppu kohtaa herra fasaanin
Vaikeinta oli taas kerran polkea single trackeilla, eikä kaatumisilta taaskaan vältytty. Jonkin pyllähdyksen aikana minä hukkasin yli puolet geeleistäni, kun taskuni oli jäänyt auki. Eniten harmitti Mallorcalta ostettu sveitsiläinen geeli, joita ei saa Suomesta, ja joita en ollut aiemmin maistanut. Mutta jaksoin ihan hyvin loppuun asti niukemmallakin ravinnolla.

Peppu raekuurossa

Jouduimme jättämään muutaman suunnittelemamme rastin hakematta, vaikka loppupuolisko reitistä olikin urbaanimpaa ja siten nopeampaa reittiä. Mutta hyvin skipattu: olimme maalissa turvallisesti noin 1,5 minuuttia ennen neljän tunnin aikarajaa. Maalissa saimme syödä kaikkien kilpailijoiden yllätystehtävät. Minun täytelakuni olivat tosi hyviä ja loppuivat nopeasti.

Peppu leimaa "pasikossa" (kuten rastimääreessä luki)

Koska olimme matkassa aika retkeilymentaliteetilla, emme uskonneet pärjäävämme - varsinkaan, kun aina sairaan kova Reijo Roininen kertoili, kuinka hän tuli ensin kolmen tunnin jälkeen maaliin haettuaan kaikki paitsi yhden kakkosen, mutta järjestäjä "pakotti" hänet sitten hakemaan vielä sen yhden rastin. Mutta ei meillä huonostikaan mennyt: Supersuunnistaja oli miesten sarjassa tasan puolivälissä ja minä olin naisten kakkonen Reijon hurjan taitavan vaimon Anun jälkeen. Valitettavasti en päässyt nauttimaan hurraahuudoista, koska olin tulosten julkistamisen aikaan saunassa.

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Kuinka meistä tuli me

Piti tehdä tämä juttu jo maaliskuun alussa, mutta en ehtinyt. Eli luvassa on tosi pitkä juttu. Ota vaikka kuppi teetä, kun luet.

Helmikuun viimeisenä päivänä oli siitä harvinainen päivä, että vaihteeksi naiset "saivat" kosia. Ja minä menin ja käytin tilaisuuden hyväkseni. Ja Supersuunnistaja sanoi kyllä. Koska meidän tarinaamme liittyy oleellisesti liikunta, niin ajattelin kertoa sen nyt teille. Kuvituksena ylisöpöyskuvia yhteiseltä taipaleeltamme.

Eka X-kaatomme 2012

Ollessani sinkku, minä harrastin ahkerasti nettitreffailua. Pistin kerran puolessa vuodessa ilmoitusta deitti.netiin, tapasin pari jannua, särjin sydämeni ja nuolin haavojani taas sen puolisen vuotta.

Aktia Cup 2014. Liikunnan riemu on aistittavissa. :)

2012 olin kovasti innostunut multisportista, koska olin päässyt työkaverieni mukaan Rokua Geopark Challengeen.  Siksi kirjoitin kesäkuun alussa ilmoitukseeni jotakuinkin näin: "Unelmieni parisuhteessa mies vetää minua narussa pitkin metsiä eli harrastamme yhdessä multisportia. Tiedostan kuitenkin, että kaikkea haluamaansa ei voi saada, ja minulle riittää, että sinäkin olet urheilullinen."


Spring Adventure 2014. Kuva: Liisa Paakkanen 

Eräs espoolainen suunnistajamies bongasi ilmoituksen ja ajatteli vastata. Hänellä oli kuitenkin kiireinen viikko töissä, ja kun hän vihdoin olisi ehtinyt kirjoittaa, olin minä jo poistanut ilmoitukseni siltä erää (Tapailin yhtä maratoneja juoksevaa sähköinsinööriä, joka sitten dumppasi minut parin viikon jälkeen). Suunnistajamies tuumasi, että ehkä se multisportailija kirjoittelee myöhemmin uudelleen, ja haeskeli deitti.netistä silloin tällöin 34-vuotiaita espoolaisnaisia.

Ratareisi 2014. Kuva: Timo Kanaoja

Koska kesä on rakkauden aikaa, toivuin viimeisimmästä takaiskustani normaalia nopeammin, ja pistin uutta matoa koukkuun jo elokuussa. Silloin olin päättänyt madaltaa rimaa entisestään, ja taisin kirjoitella vain jotain, että harrastan tosi paljon urheilua - toivottavasti sinäkin. Supersuunnistaja sanoi joskus myöhemmin, ettei olisi vastannut tuohon ilmoitukseen, jos ei olisi tiennyt minun olevan sama kestävyysurheilijatsiksi.

Tahko triathlon 2014

Sainkin sitten vastauksen, jossa mies kertoi olevansa kaikin puolin minun mieleeni ja vielä kirsikkana kakun päällä hän oli suunnistaja ja kiinnostunut multisportista!!! Olin aivan häkellyksissäni. Kaikkiin rukouksiini oli vastattu - tältäkö tuntuu siinä laulussa, missä sataa miehiä taivaalta ja kaikki naiset löytävät perfect guyn? Eli Supersuunnistaja oli siis muotoillut meilinsä vastaamaan sitä minun edellistä ilmoitustani. Nokkela epeli!

Winter trail run 2015

Vastasin hänelle heti enkä kyennyt pidättelemään itseäni, vaan suorastaan hihkuin viestissäni, kuinka meitä kiinnostaa just niin samat asiat, että voiko tää olla tottakaan! Pelkäsin viestin lähetettyäni ihan kamalasti vaikuttavani yli-innokkaalta ja saavani taas pakit. Mutta onnekseni mies vastasi taas ja aina uudelleen. Muutaman viestin jälkeen tämä suomenruotsalainen kysyi, voisimmeko kenties tavata, koska hänelle viestien kirjoittaminen on vähän työlästä (myöhemmin kuulin, että ekaan viestiin meni aikaa kaksi tuntia, kun hän tarkasti oikeinkirjoitusta - joka olikin aivan virheetöntä ja vetosi siten kaltaiseeni suomen kielen ystävään).

X-kaato 2014. Kuva: Liisa Paakkanen

Tapasimme ekan kerran elokuussa 2012 Kuopio triathlonin jälkeisenä päivänä, kun minä olin ehtinyt takaisin Espooseen. Menimme pelaamaan minigolfia. Minä tein kuulemma ihan jäätävän ensivaikutelman, koska en smalltalkannut alkuun ollenkaan, vaan ryntäsin heti pelaamaan. Mutta sain sen anteeksi, koska minua jännitti - ja Supersuunnistaja sen älykkäänä herrasmiehenä tajusi. Lisäksi voitin minigolfin, joten olin treffien loppupuoliskolla loistavalla tuulella ja siten varsin viehättävää seuraa.

2h roga 2015

Kolmansilla treffeillä olimme leffassa ja syömässä, ja parin lasillisen jälkeen uskalsin kysyä, lähtisikö Supersuunnistaja kanssani multisportaamaan X-kaatoon. Ääsääs lupasi lähteä. Hänellä ei ollut vielä silloin polkupyörää, mutta hän lupasi hankkia sellaisen. Varoittelin Supersuunnistajaa, että kisa on vasta viiden viikon päästä, ja hänen pitää sietää minua sinne asti, jos nyt ilmottaudumme. Ja lisämausteena kisa alkaa aamulla kello viisi, joten alussa voi vähän väsyttää. Mutta se ei kuulemma haitannut.

Kisko triathlon 2015

Minä luulin Supersuunnistajan lainaavan pyörää jostain, mutta hän menikin ja osti Spessun maasturin. Hän kyllä väitti, että oli miettinyt jo jonkin aikaa pyörän ostamista, mutta minusta on hauskaa ajatella, että hän osti pyörän minun takiani. :)

Mökillä 2015

Siedimme toisiamme ihan helposti syyskuun loppuun ja vielä pimeässä, syksyisessä metsässä aamun pikkutunteinakin. Melonta meni ihan surkeasti emmekä olleet muutenkaan mitenkään loistavia, mutta viihdyimme yhdessä emmekä tapelleet. Jatkoimme siis yhteiseloa.

Loppiaisroga 2016

Supersuunnistajalla ei ollut autoa, mutta minulla oli. Marraskuussa kun hän halusi lähteä suunnistamaan Sipooseen Raatojuoksuun, hän kysyi minua mukaan - saadakseen kyydin. Olin käynyt aiemminkin silloin tällöin kuntorasteilla, mutta Supersuunnistajan kanssa suunnistuskärpänen puraisi minua oikein kunnolla. Ennen kuin huomasinkaan, olin pohjanmaalaisen, suomenruotsalaisen suunnistusseuran jäsen ja kesän 2013 Venlojen viestin joukkueessa. Viime vuonna homma lähti ihan lapasesta, kun maksoin suunnistuslisenssin ja kävin häviämässä parit ihan oikeat suunnistuskisat.

Kun minä ilmoitin hankkivani uuden auton keväällä 2013, halusi Ääsääs ostaa siitä puolet. Kai hän kyllästyi kysymään kyytejä. Yhteen muutimme kesällä 2013. Asunnossa on neljä polkupyörää ja pyöräkellarissa on vielä potkupyörä ja pihalla parkissa yksi fillari.

Nuuksiossa 2016

Jos Supersuunnistaja on tehnyt minusta suunnistajan, niin minä olen tehnyt hänestä multisportaajan lisäksi triathlonistin. Hivutin triathlonin herran elämään houkuttelemalla hänet ensin kanssani aamu-uinneille ja maksoin hänelle myös uintikurssin, jotta hän oppisi paremmin vaparia. Nyt hän on käynyt jo kahtena kesänä "tekemässä pidempää treeniä" maastopyörällä muutamissa triathlonkisoissa, joihin minäkin olen osallistunut. Ensi kesänä Supersuunnistaja lähtee Tallinnan täysmatkalle (eikä edes maastopyörällä), koska on jo monta vuotta miettinyt, että täysmatka voisi olla ihan kiva tavoite elämässä. Eikä sen nyt ultrajuoksijalle piäisi olla homma eikä mikään, kun hän kerran osaa jo uidakin.

Winter trail run 2016

Tässäpä meidän tarinamme. Ei olisi meistä tullut meitä ilman multisportia. Ja pakko sanoa, että on ihan älyttömän kivaa, että olen löytänyt rinnalleni ihmisen, jonka kanssa voin tehdä itselleni tärkeitä asioita: urheilla, kilpailla ja elää tavallista arkea. Ja vaikka minusta on todella hauskaa myös kilpailla Supersuunnistajaa vastaan, niin kaikkein kivointa on kisata hänen kanssaan samassa joukkueessa. Eli se treffi-ilmoitukseen kirjailemani unelmani toteutui ihan sanasta sanaan: aina kun multisportaamme yhdessä, vetää Supersuunnistaja minua juoksuosuuksilla narussa.

Sormukset saatiin viimein viime viikolla. Alla sen 2012 Sipoossa käydyn
Raatojuoksun kartta, koska 2012 X-kaadon karttoja ei ole enää tallessa.

Häitä juhlitaan ensi vuoden syyskuussa, ja kukaan ei ole varmaan kamalan yllättynyt, kun kerron, että hääämatkakohteemme on tämä. ;D Vetonarua ei kuitenkaan oteta mukaan. Pitää mennä käsi kädessä, jos tulee tiukka paikka.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Oho, ilmosin!

Olin menossa ensi viikonloppuna polkemaan Lahden 200 km brevetiä nimeltä Evon kierto. Mutta lauantaille on luvattu sadetta ja 5 astetta lämmintä, joten 200 km maantiepyörällä ei kamalasti kiinnosta. Sen sijaan ilmottauduin Finnspringin sunnuntain yhteislähtökisaan. Jos sieltä vaikka saisi jukolamaista tunnelmaa. Tänä vuonna en mene pummailemaan Finnspringin varsinaiseen kisaan kolmeksi tunniksi. Syynä ei kuitenkaan ole nössöily vaan se, että lauantaina sataa. Lisäksi sunnuntaina Vuorikiipeilijä M pääsee mukaan, koska yhteislähtökisaan ei tarvita lisenssiä - ja siten myöskään suunnistusseuraa. Myös Supersuunnistaja lähtee mukaan.

Kuvituskissa heiluttelee tupsukorviaan ja ihmettelee, miksi joku nimeää
tapahtumansa ihmissuden jäljeksi eikä vaikka ilveskissan jäljeksi.

Lisäksi ilmottauduimme tänään Vuorikiipeilijä M:n kanssa Libahundi Jälgiin, joka kisataan ensi kuussa Sipoonkorvessa. Kuuden tunnin rogassa on lisämausteena tehtävärasteja, joiden suorittamisesta saa lisäpisteitä. Tehtävät ovat jotain köysitehtäviä tai veisitön ylityksiä, ja niihin tarvitsee järjestäjän mukaan nokkeluutta. Kuulostaa hyvältä. Täältä tullaan! Auuuuu!

lauantai 16. huhtikuuta 2016

Aurinkoinen kevätpäivä

Enpä ole ennen avannut avovesiuintikautta huhtikuussa. En olisi avannut nytkään, ellei HEAD olisi yllyttänyt. Menivät sitten järkkäämän avovesiuintikauden avauksen lähirannalla ja tarjosivat siellä märkkäreitä sovitukseen. Ja tapahtuma oli tosiaan meressä - voisi luulla, että joku järvi olisi ehkä lämpimämpi kuin meri tähän aikaan vuodesta. Mutta sinne me sovittiin avantouimareiden kanssa oikein kivasti.

Pics or didn't happen. Kuva näyttää
lämpimämmältä kuin todellisuus oli.

Minun Blue Seventyn märkkärini alkaa olla jo entinen, mutta onhan se jo monta vuotta vanhakin. Ostin sen vähän käytettynä kaveriltani, kun olin triathlonkoulussa keväällä 2012. Eli se taitaa olla vuosimallia 2011. Tänään tuli todettua, että vanha märkkärini on muuten aika paksu. Vähänkö kädet pyörivät paremmin jopa minulle vähän pienessä M-koon Tricomp Skinissä. L-koon Tricomp 15 oli jo niin toinen iho, ettei sitä olisi huomannut elleivät neopreemin peittämät kehonosat olisi olleet ainoat, jotka eivät 6-asteisessa vedessä palelleet.

Paljoa tuota kauemmas ei sietänyt uida, kun otsa jäätyi.

Muuten olisi voinut uida kauemminkin, mutta naama jäätyi niin pahasti, että alkoi sattua. Minulla oli märkkärin lisäksi lainassa neopreenimyssy ja hanskat. Omat neopreenisukkani unohdin kotiin, mutta varpaat sietivät kyllä kylmää paremmin kuin otsa.

Normaalit maisemani eli Ääsääs' ääs. :)

Kotona odottivat valmiiksi pumpatut maastopyörän kumit, ja nopean FB-leuhutuksen jälkeen suuntasimmekin Supersuunnistajan kanssa takaisin aurinkoon pitkälle pyörälenkille. Oli vaihteeksi kivaa ajella maasturilla, kun koko viime viikko tuli poljettua maantiepyörällä.

Pyöräilymeitsie - ennen en ottanut yhtään selfieitä, mutta tänä vuonna olen
päässyt vähän vauhtiin niiden kanssa.

Ajoimme Tapiolasta Pirttimäkeen pullalle ja takaisin kotiin. Koetimme polkea mahdollisimman paljon hiekkateitä. Mennessä polkaisimme Oittaan ja Pirttimäen välillä myös pitkän pätkän hepoille tarkoitettua single trackia,joka oli tosi kiva - eli suomeksi: tarpeeksi helppo meille. Pirttimäen kahvion terassi oli ihan täynnä, mutta korvapuusti maistui mainolta myös sisällä.

Ja vielä toinen kuvakulma :)

Kotimatkalla koetimme arvailla, mistä talvella kulkee hiihtolatu Olarista Oittaalle ja seurata sitä. Minä vähän väsähdin paluumatkalla varsinkin ylämäissä, eikä minua enää olisi huvittanutkaan polkea poluilla. Matkaa kertyikin yhteensä melkein 50 km ja aikaa meni kolmisen tuntia. Ehkä yhdellä pullalla ei ihan noin kauaa poljeta. Mutta voi olla, etten ole ihan kunnolla palautunut vielä leiristäkään.

Olipas joka tapauksessa taas kerran ihan kamalan kiva päivä: ihana sää, istuvia varusteita, kivaa seuraa ja hyvää pullaa! Ja nyt on herkullista nepalilaista sapuskaa mahassa ja kissa sylissä. Täydellisen lauantain ainekset ovat kasassa.

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Turist? Javisst!

Tänään urheilulliset ambitioni olivat lähellä nollaa. Siksi oli ihan kivaa, että uintitreeneissä uitiin tekniikkaa ja fillarilenkilläkin käytiin katselemassa hiljaisella temmolla maisemia ja ajettiin kahvilaan syömään kakkua.

Tämän päivän pyöräjengi rantakalliolla

Paluumatkalla turistivibat vähän kärsivät, kun alkoi sataa vettä. Posottelimme sitten suorinta reittiä hotellille ja jätimme majakan katselun toiseen kertaan.

Supersuunnistaja kävi koskemassa Välimerta

Huomenna olisi vielä vuorossa kisanomainen vaihtotreeni, missä ensin uidaan kaikki sama aika, minkä jälkeen kukin saa tehdä niin monta pyöräilyä ja juoksua kun huvittaa. Minulla särkee nyt polvea, joten luulen, ettei minua huvita ainakaan juosta kovin montaa kertaa.

Koko viikon mukanamme ollut opasjengi

Ehkä tämä pienoinen väsymys ja paikkojen prakaaminen tarkoittaa sitä, että leiri on tehnyt jo tehtävänsä. Onkin ihan kivaa päästä takaisin Suomeen ja paijaamaan kisuja. Ensi viikolla en tee varmaan paljoakaan muuta kuin vähän uiskentelen ja käyn hierojalla. Hirvittää jo valmiiksi se hieronta.

torstai 7. huhtikuuta 2016

Lisää polkemista ja läheltä piti -tilanne

Tänään aamulla oli ekan kerran sellainen olo, että nyt ei olla ihan palauduttu. Mutta olihan takana jo 3 ajopäivää, 235 km ja kolme huiputusta. Mutta ei se menoa hidastanut, vaan tänään käytiin polkemassa satku lisää ja käväistiin kukkulalla, jonka päällä oli luostari nimeltä Ermita de Bonany (3,7 km 5% keskivertonousu).

Horisontissa siintää eilinen huippu eli Puig de Randa

Kotimatkalla elettiin vähän jänniä hetkiä. Osa leiriläisistä päätti pitää tänään välipäivän, ja lähti shoppailemaan Palma de Mallorcaan. Olimme jo noin viiden kilsan päässä hotellista, kun heidän autonsa ohitti meidät. Ohitus oli hieman nafti, ja kun takapenkki alkoi vielä huutaa kannustuksia, meidän jonossamme taisi useampikin säikähtää. Joku ainakin jarrutti edelläni ja luultavasti minä tein vahingossa sivuttaisliikkeen - ja osuin eturenkaallani edessä ajavan takarenkaaseen - ja lensin komeassa kaaressa katuun. Muistan ajatelleeni kaatuessani, että nyt mennään - onneksi on ylämäki, niin en aja tämän kovempaa. Vaikka kaaduinkin tien puolelle, ei kukaan (edes perässäni tulleet) ajanut päälleni, ja selvisin tilanteesta naarmuilla ja ruhjeilla.

Idyllinen kuja tältä päivältä

Kannattaa muistaa ihan Koti-Suomessakin, että pyöräilijät pitää ohittaa tarpeeksi etäältä, ja että siitä kuskin paikalta katsottuna on vielä aika paljon autoa ennen oikeaa sivupeiliä. Ja pyöräilijöitä ei tosiaan kannata säikytellä.

Mutta sitten iloisempiin asioihin. Kerron teille pyöräilyoppaastamme Tolosta, joka on aika velikulta. Tolo on noin kuusikymppinen setä, joka on polkenut varmaan koko elämänsä. Hän tuntee kaikki Mallorcan asfalttipäällysteiset tiet ja osaa kuljettaa porukkaa ihanilla pikkuteilllä, joilla ei ole yhtään autoja. Tolo vetää opastuksia ihan oikeille kilpapyöräilijöillekin (joilla keskarit heiluvat siinä 40-50 km/h tienoilla) ja polkee vuodessa noin 35 000 km (eli käytännössä 100 km päivässä). Tänäänkin hän posotteli ensin hotellillemme auton peesissä kuuttakymppiä 50 km matkan, veti meille satasen lenkin, polki sitten vielä kotiinsa (paluumatkalla vauhti oli enää 50 km/h) ja lähti yöksi töihin.

Minä, Tolo ja Supersuunnistaja tänään Ermita de Bonanylla

Tololla on kotonaan 35 pyörää, koska hän saa aika usein opastamiltaan oikeilta pyöräilijöiltä fillareita. Kuulemma kaikki tuntevat Tolon ja hän on "Mallorcan pyöräilyn kummisetä". Lisäksi hänen lookinsa on erityisen cool, koska hän käyttää pilottilaseja ajolaseina. Melkoinen setä!

Tein tänään vielä yhden videon, millä on kuvattuna eilinen nousumme. Koska leffasta olisi muuten tullut liian pitkä, olen nopeuttanut filmin nelinkertaiseksi. Nousu kesti oikeasti puoli tuntia ja oli melkoista runttaamista. Kaikille niille kavereilleni, joille olen puhunut siitä, kuinka mäet pitää ajaa ylös kadenssilla ja satulasta: sääntö ei koske yli 5% jyrkkyyden serpentiinimäkiä, koska niissä vaihteet yksinkertaisesti loppuvat kesken. :D


tiistai 5. huhtikuuta 2016

"Kevyt" fillarikauden avaus

Tuli sellainen pehmeä lasku maantiepyöräilykauteen. Not. 94 km ja noin kilsa nousua. Joku on ehkä puhunut jostain rauhallisesta aloittamisesta, mutta me olemme missanneet sen keskustelun.

Ihan viralliseenkin ohjelmaan kuului pyöräily San Salvador -nimiselle kukkulalle ja sen päälle kipuaminen. Nousu oli 4,6 km pitkä ja nousumetrejä tuli matkalla 337, eli jyrkkyys oli keskimäärin sellaista 6 % luokkaa. Ihan kiva mäki se oli - sekä ylös että alas mentäessä.

Ajelimme hauskoja pikkuteitä, joilla liikkui hyvin vähän autoja.

Ruokatauolla (terassilla toki, olemmehan Espanjassa) isot pojat alkoivat puhua toisestakin nyppylästä nimeltä Castillo de Santueri. Siellä nousun jyrkkyys olisi pahimmillaan 18 %, mutta matkaa olisi vähemmän. Ja kyseinen kukkula olisi ihan kotimatkan varrella. Kukaan ei ole varmaan kamalan yllättynyt, kun meidän perheemme päätti pienen yllytyksen jälkeen lähteä mukaan katsastamaan tuon toisenkin rinteen. Pitäähän sitä tiukempaakin mäkeä kokeilla. Harmittaisi vaan sitten Pohjanmaalla polkiessa, jos sen olisi jättänyt väliin.

Täällä puissakin on lehtiä ja on oikein kesäistä

Toka mäki oli yllättävän lussu. Pelkäsin koko ajan, koska se jyrkkä kohta alkaa, ja sitten oltiinkin jo mäen päällä. Pari kertaa piti nousta putkelle, joten jyrkkyys oli kovempi kuin San Salvadorilla. Mutta tosiaan mäki oli ihan tehtävissä. Jee, hyvä minä! Paluumatkan hotellille opas veti vielä vähän puolisalaa kiertotietä, mutta siitäkin selvittiin, kun minä sain päättää nopeuden.

Iloiset polkijat Castillo de Santuerin huipulla.

Tänään oli vähän sateisempaa säätä, ja siksi tältä päivältä ei ole kuvia. Poljimme 70 km lenksukan ja kävimme välissä kahvilla. Perussettiä siis. Mennessä mentiin välillä aika koviakin rypistyksiä, mutta paluumatkalla jakauduimme kolmeen vauhtiryhmään. Saimme Supersuunnistajan kanssa ihan oman vauhtiryhmän ja poljimme smoothisti mukavuusalueella. Tai vika mäki ennen meidän kyläämme piti vähän revitellä, koska edellä polkenut pyöräilijä piti ottaa kiinni. Rypistyksen jälkeen oli sitten kiva lasketella kylään.

Tässä vielä ehkä hieman pitkä video mun San Salvadorin laskustani. En kuitenkaan raaskinut leikata leffaa, koska mäki oli vähän niin kuin kokonaisuus. Katselu oli jännempää kuin itse ajaminen, kun ei saanut enää "itse olla ohjaksissa". Jos et jaksa katsoa joka kurvia, niin kannattaa kelata loppusuoralle, kun meikä posottelee yli 60 km/h.


sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Jännittäviä käänteitä lentomatkailussa

Tein viime viikon töitä kuin elukka, koska minulla alkoi nyt viikon loma, ja piti ehtiä "putsata pöytä" eli saattaa kaikki tehtävät siihen tilaan, että joku muu voi niistä hyvin jatkaa. Joten viime viikko meni aika pitkälti työn merkeissä, eikä tarvinnut ihan kamalasti miettiä treenailua. Tai mietin minä kovastikin, mutta suunnitelmia ei tarvinnut toteuttaa. Maanantaina ei uintitreenejä (tai töitä) ollut, mutta tiistaina, keskiviikkona ja torstaina aioin kovasti mennä uintitreeneihin. Mutta enpäs sitten mennytkään, vaan tein aina illalla vähän lisää hommia, koska siitä tuli parempi mieli ja vähän levollisempi olo. No, joskus tällaisia viikkoja on. Onneksi ei aina.

Sinänsä pieni lepo ei haitannut, koska tänään aamulla koitti lähtö kohti Mallorcaa ja Huubin triathlonleiriä. Lähtö oli kaikin puolin vaiheikas.

Jee! Täällä on sortsikeli ja meillä on polkupyörät!

  1. Meidän piti olla kentällä kello 4:30, joten olimme menneet ajoissa nukkumaan. Klo 0:30 herään viestiin: Norwegianin lento on peruttu. Ok, siirretään kelloa ja katsellaan aamulla, pääsemmekö ollenkaan matkaan.
  2. 01:32 tulee uusi viesti. Järkkärit ovat viettäneet koko yön Norskin ja Finskin puhelinpalvelun jonossa ja hommanneet meille uudet lennot Finskiltä. Norski oli tarjonnut vaihtoehdoksi jotain kahden vaihdon ja 12 tunnin reittiä. Ei kiitos.
  3.  Kentällä pitää olla uuden aikataulun mukaan klo 6:30. Siirrämme taas herätystä ja nukumme vielä pari tuntia.
  4. Finski ei lennä suoraan Mallorcalle, joten jouduimme vaihtamaan Wienissä. Olemme perillä siten useamman tunnin aiottua myöhemmin. Tänään on ainakin istuttu tarpeeksi. :)
Allas, jossa oli merivettä. Hyvin kelluu, mutta ei kannata nieleskellä vettä.

Laukut tulivat onneksi hienosti perille, vaikka vaihto vähän jännitti. Missasimme tälle päivälle aiotun tunnustelupyörälenkin, mutta saimme sentään haettua pyörät vuokraamosta. Ja ei koko päivä ihan istumiseksi mennyt, kun alkuillasta päästiin uimaan - 50 metrin altaaseen maauimalaan. Tuli ihan kesäfiilis, kun välillä aurinkokin paistoi silmään.