sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Lepoa ja vammaisurheilua

Alaselkä on edelleen niin jumissa, että koko viikonloppu on mennyt lähinnä levon merkeissä. Viime tekstin lopussa oli muuten virhe: piriformis ei ole hermo, vaan lihas ahterissa. Ja kun se on jumissa, niin se painaa iskias-hermoa. No, joka tapauksessa mulla on alaselkä ihan jumissa ja välillä kipu säteilee vasempaan takareiteen.

Perjantai meni lähinnä nukkuessa (kahdet päikkärit) ja eilen koetin rullailla ja venytellä lantionseutuani auki. Löysin myös joskus nodannuoleen saamiani lihasrelaksantteja, joita aloin popsia. Ne ovat saattaneet jopa vähän auttaa. Ne kyllä myös väsyttävät.

Tänään päätin kuitenkin, että jotain tarttis liikkua. Ajattelin, että vesijuoksu voisi olla mukavan selkäystävällistä ja palauttavaa puuhaa. Uimahallilla kävi kuitenkin pieni hupsista: nopeiden uimarien rata oli paljon tyhjempi kuin vesijuoksurata, joten huomasinkin suuntaavani sitä kohti. Uinti sujui yllättävän hyvin. Vauhdit ja tehot eivät olleet päätä huimaavia, mutta selässä tuntui vain päädyistä ponnistaessa. Olen muuten nyt selkävivojen aikaan huomannut, että minulla on vähän huono pito vatsassa, kun uin vaparia: joskus on ollut vaikeaa nousta altaasta, kun selkä on ollut koko uinnin ajan vähän liian notkolla. Samaa vikaa havaitsin tänään, mutta en osannut korjata asiaa yhtä hyvin kuin yleensä.

Tonnin uituani totesin, että kyllä se vesijuoksu sittenkin voisi olla kivempaa ja kipaisin hakemaan juoksuvyön. Vesijuoksu on mielestäni hemmetin tylsää puuhaa, joten laitoin ekaksi tavoitteekseni, että juoksisin vartin. Aikaraja täyttyi kuitenkin altaan väärässä päässä, joten päätin sitten uida 20 min. Taas matalaan päähän osuessani oli aikaa mennyt yli 20 min, joten päätin juosta vielä ainakin 25 min täyteen. 20 minuutin jälkeen myös rata tyhjeni merkittävästi, eikä ketään tarvinnut enää ohitella - joten päädyinkin sitten nauttimaan vapaasta kaistasta ja juoksemaan täydet 30 min. Stinttiajattelu toimii siis myös lyhyemmillä matkoilla. :)

Oon kyllä vähän eri mieltä. :D


Löysin muuten HeiaHeiasta bugin. Jostain syystä HeiaHeia on sitä mieltä, että olen urheillut tällä viikolla vain tunnin eikä Tour de Härkätietä voi laskea mukaan tilastoihin. Olen koettanut monta kertaa poistaa merkinnästä "poista tilastoista" -täppää (jota en alunalkujakaan kyllä klikannut päälle), mutta ei tuo samperin softa suostu siihen. Toki aktiivisena kansalaisena raportoin bugin FB:n kautta HeiaHeialle. Minua vähän kiinnostaa, missä menee hyväksyttävän jumpan raja. Ja onkohan olemassa myös lian lyhyitä treenejä? :) Tuo "poista tilastoista" -nappi oli minulle ihan uusi tuttavuus. Ajattelin ottaa sen heti käyttöön venyttelyjen ja hierontojen kanssa: minusta on kivaa pitää kirjaa niistäkin, mutta eivät ne kyllä ole mitään liikuntaa vaan ennemminkin huoltoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti