maanantai 30. maaliskuuta 2015

Uintioivalluksia

Viime viikolla tuli käytyä hurjat 4 kertaa uimassa: tiistaina ja torstaina kävin aamulla Tapiolassa, keskiviikkona oli taas perhostelukurssi ja torstaina seuran treenit.

Uintijutuissa on jo lähes perinteenä kiipeilykuvat. Tässä on sekaisin oleva köysi.

Perhostelussa oli vuorossa käsiveto, joka tuntuu aika pöljältä ilman potkua: käsien palautuksessa tulee vähän kiire, kun ei saa jaloista vauhtia. Ope kuitenkin sanoi, että minun käsieni palautus oli rento ja muutenkin näytti hyvältä. Kai minä siis jotain oikein tein. Potkukin oli kuulemma parantunut viime kerrasta. Ensi kerralla potku ja käsiveto sitten yhdistetään. Pitänee treenailla itsekseenkin. Delffaria voi tehdä ihan aamu-uinnin lomassa radalla, mutta käsivetoa en kyllä kehtaa siellä kokeilla: aiheutan kuitenkin niin kovan aallokon, että viereisen radan mummelit hukkuvat. Ajattelin mennä kokeilemaan perhosta terapia-altaaseen. Tai sitten pitää keksiä joku rauhaisa treeniaika.

Ja tässä meitsi setvii köyttä. Sen saa helposti
ojennukseen, kun sen taittelee harteille ja
nostaa siitä sitten nipulle ja kassiin.
Torstain treeneissä meillä oli valmentamassa sijainen, koska oma valkkumme tais olla jo menossa viikonlopun mastersuimarien SM-kisoihin Ouluun putsaamaan pöytää. Minusta on kivaa, kun välillä saa eri ihmisten valmennusta. Jokainen valkku kiinnittää kuitenkin huomiota eri asioihin ja ohjeistaa erilaisilla kielikuvilla. Tämä on hyvä, koska joskus voi käydä niin, että oivaltaakin uusista ohjeista jotain lisää. Kim ohjasi meille potkutekniikan ja lyhyen sarjan lisäksi triathlonuintia, ja minä koin pienen ahaa-elämyksen suunnistamisen kanssa. Olen aina ennen hengittänyt ensin ja kurkannut sitten. Kim suositteli tekemään juuri toisin päin - ja kas, pienen treenin jälkeen palaset loksahtivat kohdalleen ja uinnista tuli sujuvampaa jopa suunnistamisen kanssa.

Koen nyt joulun jälkeen menneeni uinnissa aika huomattavasti eteenpäin. Melkein jo odotan kevään 30 minuutin testiuintia, jotta pääsen näkemään, vaikuttavatko nämä oivallukseni jopa vauhtiin. Siis melkein. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti