sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Keväällä tekee mieli juosta - eli aatteita rikkinäisestä ruhostani

Olin viime sunnuntaina taas kuntorateilla ja eilen kävin Esportissa polkemassa spinning-pyörällä 1,5 h, minkä jälkeen juoksin kiertotietä kotiin. Yhteistä molemmille kerroille oli, että juokseminen oli muuten ihanaa, mutta se ei kulkenut ollenkaan.

Syy mun kehnolle juoksemiselleni on toki se, että en juokse. Siihen pääsyynä ovat lääkärin varoitukset povieni tilasta, mutta viimeaikoina polvet ovat olleet ihan yllättävän ok juoksun jälkeen. Niihin tulee kyllä yleensä jotain tuntemuksia lenkin aikana, mutta ei varsinaisesti kipua. Jäykiksi polvet menevät aika usein, kun lihakset jäähtyvät. Tosin olen huomannut, että siihen jäykkyyteen auttaa venyttely. Polvet eivät turpoa tai kuumene, joten en ole kamalan huolissani niistä.

Ei ole tarjolla juoksukuvia, mutta on kuvia parin viikon
takaisen sauvakävelylenkin jälkeisestä jumpasta Pohjanmaalla
koulun pihalla. Leikkipaikka on kuin luotu jumpalle!

Sain myös lääkäriltä resepin vähän jytympään glukosamiinivalmisteeseen, kun olin valittamassa kipeää varvastani - jossa muuten myös on nivelrikko (oliko jollakulla jotain sanomista hyvistä geeneistä, häh?). Se apteekin glukosamiini tuntuisi auttavan paremmin, kuin iHerbistä ostamani glukosamiini-MSM-valmiste - siis ihan kaikkiin niveliini. Lääkäri suositteli syömään sitä kuurin kerran vuodessa, ja ajattelin totella. Muun aikaa mussutan sitten miedompia luontaistuotteita.

Toinen lääkäri suositteli polvileikkauksen jälkitarkastuksessa, että seuraavaksi mulle voisi laittaa polveen öljyä tai hienommin sanottuna nivelnestekorviketta. Operaatiossa yksinkertaisesti ruiskutetaan suoraan niveleen ainetta, joka voitelee nivelä ja vaimentaa iskuja. Vaikutuksen pitäisi toimia jopa 3 kuukautta. Ajattelinkin, että voisin kokeilla sitä ennen kesää, koska nyt säiden parantuessa minun tekee yhä enenevissä määrin mieli juosta. Ja kesällä pitäisi myös vaeltaa,eikä voideilluista polvista varmaan ole haittaa fillaroidessakaan.

Keinu toimii TRX:nä, kun tekee yhden jalan kyykkyjä.
Intouduin jo suunnittelemaan kesälle yhdistettyä JUOKSUlenkkiä
ja kuntopiiriä: eka stoppi koulun pihalla ja toinen Folkhälsanilla,
minkä pihassa on ihan oikeita jumppavehkeitä. Ja sitten juosten
takaisin anoppilaan.

Tällä hetkellä polvia enemmän mun menoani haittaa kuitenkin selkä. Juoksun tärinä ei tunnu selässä kamalan kivalta, ja esimerkiksi eilen pyöräilyn jälkeen oli tosi vaikeaa koettaa saada selkä suoraksi ja juoksuasento kasaan. Tosin selkäkin on ollut todella paljon parempi, kun lopetin töissä työtuolilla istumisen melkein kokonaan ja hengailen sähköpöydän ääressä joko baarijakkaralla tai seisten. Lisäksi sain viimeisimmältä lääkäriltä hyvät jumppaohjeet, joilla aamulla sängystä nouseminen on helpottanut hurjasti. Selän kannalta pelkkä juoksu on helpompaa kuin triathlon, kun ei tarvitse suoristaa sitä selkä pitkän paikallaanolon jälkeen. Aika ironista.

Joka tapauksessa mun tekee hurjasti mieli juosta. Nyt keväällä näkee jatkuvasti iloisia lenkkeilijöitä ja itsellekin tulee kamala hinku lenkkipolulle. Ja nimenomaan poluille: polkujuoksu tuntuu nivelissä paljon mukavammalta kuin maantiellä köpöttely ja on mielenkiintoisempaakin. Siksihän mä sinne Levi Extremelle tähyilenkin. Mutta ajattelin nyt kuitenkin koeponnistaa ne lyhyemmät triathlonmatkat ensin ja katsoa, miltä femma ja kymppi juoksua tunutvat.

Mutta nyt pitää lähteä, että ehdin spinnaamaan!

2 kommenttia:

  1. Moikka. Oon vasta löytänyt sun blogin ja onneksi löysin! Mikä sun polvissa on? Näin nilkkamurtuman ja -operaation jälkimainingeissa kiinnostaa.. Mullakin on kuulemma nivelrikko varpaassa. Tosin se on varmaan ainoa jalkaterän osa, joka ei koskaan ole ollut kipeä.. :D. Sattumalta todettiin, kun selviteltiin jalkaterän-/pf-oireita tuossa ennen tätä viimeistä katastrofia..

    VastaaPoista
  2. Mulla on polvissa vaikka mitä! Mun molemmista polvista on leikattu eturistiside ja kierukkaa. Toisesta kierukka on korjattu ompelemalla ja toisesta se on siistitty vuolemalla. Olen telonut niitä koripallossa ja kaatunut maastopyörällä. Oikeessa polvessa uusi ristiside on vähän löysä ja sieltä on rustot kuluneet tosi pahasti. Vasemmassakin on vähän kulumaa, mutta se ei ole vielä ihan nivelrikkovaiheessa kuten oikea. Vasempaan rustoa on pystytty korjaamaan verestyksellä. Oikeaan polveen tuli jossain vaiheessa jotain ylimääräistä sidekudosta, joka piti siivota pois polvesta, koska polvi meni välillä lukkoon. Mutta ei noita polvia ole silti leikattu "kuin" 2 kertaa molempia.

    Mulla tuli vasemman isovarpaan tyvinivel kipeäksi tuossa noin vuosi sitten. Ensin luulin, että siinä on tulehdus ja sitten epäilin vaivasenluuta. Mulla on myös lättäjalat, niin se varpaan kiputila johtuu väärästä asennosta ja siitä nivelrikosta.

    Ja selässä mulla on välilevyn rappeuma. Muuuten meneekin sitten ihan kivasti. :D

    Tervetuloa lukemaan blogia. Koetan valittaa aika vähän, mutta lasareettiurheilijoiden vertaistukea täältä kyllä silti saa.

    VastaaPoista