keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Kuinkas sitten kävikään?

Asetin itselleni vuoden alussa kolme jumpallista tavoitetta:

  1. Osallistun leuanvetohaasteeseen
  2. Vedän 10 leukaa
  3. Nostan oman painoni penkistä
No, osallistuinhan minä Juoksufoorumin leuanvetohaasteeseen. Helmikuun alussa niskani olivat jo niin jumissa, että uinnista ei meinannut tulla mitään. Sunnuntaina 9.2.2014 vedin vielä 40 leukaa ja sitten totesin, että antaapi olla. Sunnuntai ja tasakymppi on ihan nätti paikka lopettaa. Supersuunnistaja leukaili muistaakseni jonnekin maaliskuulle. Mutta sillä onkin vähemmän nostettavaa. :D

Leuanvetohaasteen jälkeen pidin leuoista vähän taukoa, mutta 14.2.2014 vetelin aamupunttiksella 10 leukaa. Ensimmäinen tavoite auttoi toisen saavuttamisessa. Vetelin ja vetelen yleensäkin leukani vastaotteella, koska siten saan niitä enemmän. Myötäotteella menee hyvänä pivänä ehkä viisi leukaa.

Tältä näyttää vuosi HeiaHeiassa. 


Sitten tulikin kevät ja kestävyysurheilun täyteinen kesä. Ehdin puntille kesällä noin kerran kuussa enkä kotonakaan ihan liikaa leukoja vedellyt - saati muuten jumppaillut.

Mutta kyllä se lihas silti ilmeisesti pysyy, kun on kerran tullut. Syksyllä puuhastelin jotain hyvin epämääräistä "kahdesti viikossa salille ja jos nyt vaikka penaa ja jotain tekis" -treeniohjelmaa. Tämän jälkeen viimeistelin kuntoni "Mintun sairaaladietillä", joka koostuu polvileikkauksesta ja jalkalihasten surkastumisesta sekä samanaikaisesta karkkilakosta, joka sopivasti torppaa lihomisen sohvalla lojuessa. Tämän lopputuloksena tein oman elämäni sankariteon sunnuntaina 30.11.2014 (eli päivää ennen karkkilakon loppumista) ja penkkasin ykkösellä oman aamupainoni (74,8 kg) + 200 g eli tavoite numero kolmekin tuli hienosti saavutettua. Tämä on ehdottomasti hienoin noista kolmesta tavoitteesta, koska 10 leukaa olen vedellyt ennenkin, mutta tämä oli eka kerta ikinä, kun penkkasin oman painoni.

Tämän jälkeen alkoikin meikäläisen "massakausi" eli karkinsyönti, eikä 10 leukaa enää elopainon lisäännyttyä mennyt uudelleen, vaikka vähän yritinkin. Aika vähän kyllä, koska unohtelin vedellä ohjelmani mukaisesti leukoja kotona.

Vuoden lajit HeiaHeiasta. Maastopyöräilyn ja pyöräilyn raja on varsin häilyvä.
Samoin kuntosalin ja TRX:n, koska aika usein teen salilla jotain TRX:llä punttailun ohessa.
Lisäksi uin avovesissä monta kertaa ennen kuin bongasin, että avovesiuinti on ihan oma lajinsa.
Myös vaellus ja retkeily ovat samaa kamaa, ja joku ei vaan osaa päättää.

Venyttelyhaaste jatkuu vielä. Kaverini Akrobaatti H haastoi minut kesän lopulla venyttelemään joka päivä, kun urheilen, vähintään 15 minuuttia. 15 minuutista venytelyä saa yhden tähden ja 30 minuutista kaksi tähteä. Ja jos jätän venyttelyn väliin, tulee miinustähti. Jooga ja putkirullailu lasketaan venyttelyksi, mutta hierontaa ei. Haaste alkoi sunnuntaina 3.8.2014 ja tällä hetkellä minulla on 85 tähteä. Kertaakaan en ole jättänyt venyttelemättä laiskuuttani, mutta kahdeksan kertaa olen unohtanut venytellä. Pahin kämmi kävi, kun aloin saikkulin jälkeen vesikävellä ja uida: unohdin kolme päivää putkeen, että venytelläkin pitäisi.

Mitäs muuta? Vuosi 2014 on ollut mukavan maltillinen, enkä ahnehtinut kisoja tai muita tapahtumia samanlaista hirmumäärää kuin edellisenä vuonna. Jos kertaus kiinnostaa, niin  kisatulokseni näkee tuolta Kisahistoria-välilehdeltä ja rapsat löytää tunnistella tapahtumat.

Ensi vuodelle olen keksinyt tavoitteeksi jo leukailun vaihtamisen myötäotteelle, koska se tukee liikkeenä paremmin uintia kuin vastaote. Ajattelin ottaa tavoitteekseni vetää myös myötäotteella 10 leukaa. Jotain muutakin pitäisi varmaan keksiä. En halua mitään sellaista tavoitetta, jonka suorittamisessa itse urheilusta menee maku. Jossain kilometrien tai tuntien keräilyssä voi helposti käydä niin (kokemusta on). Mutta jospa vielä jotain juolahtaisi mieleen illalla neuvoa antavan skumppalasillisen äärellä.

Hyvää uutta vuotta kaikille! Toivottavasti vuosi 2014 oli 
miellyttävä ja olkoon 2015 vielä sitäkin huikeampi!

tiistai 30. joulukuuta 2014

Ahmien kaikkea

Vapaa-aika on vaarallista. Tulee ahmittua niin paljon urheilua, että sattuu. Tällä kerralla en ole loukkaantunut - olen ihan vaan perinteiseti kokonaisvaltaisesti jumissa.

Viikonloppuna minulla oli hiihdon lisäksi ohjelmassa aimo annos kiipeilyä, kun kävin sekä lauantaina että sunnuntaina Salmisaaressa Outdoorsy E:n ja hänen poikaystävänsä K:n kanssa. Kolmistaan kiipeillessä saa aina kunnon palautukset oman vuoron jälkeen, ja olimmekin lauantaina Salmisaaressa yhteensä 3,5h, mistä roikuin seinällä 50 minuuttia. Vertailun vuoksi: yleensä kun käyn kiipeilemässä Vuorikiipeilijä M:n kanssa, olemme paikan päällä 2-2,5h ja seinäaikaa tulee puolisen tuntia. Ja sen jälkeen on ihan puhki, eikä pysy enää seinällä. Nyt sormet pettivät tosiaan vasta 50 minuutin kohdalla.

Minä seinällä lauantaina

Sunnuntaina meno olikin sitten kokonaisvaltaisesti surkeampaa, koska nakit olivat edelleen väsyneet edellisen päivän kiipeilystä. Ja koko nainen oli muutenkin väsynyt aamupäivän hiihdosta. Lauantai oli siis teknisesti taotavampaa ja muutenkin enemmän onnistumisen elämyksisä sisältävää menoa. Sunnuntai lähinnä oli.

Sunnuntai-iltana sormiin sattui ihan infernaalisesti. Eivät ole meikän nakit tottuneet jokapäiväiseen kiipeilyyn, kun yleensä käyn Salmisaaressa kerran viikossa tai kahdessa. Onneksi olin heräteostellut iHerbistä viimeksi mömmöjä (glukosamiinia ja D-vitamiinia siis) tilatessani myös kumihanskat, joiden sisällä oli käsivoidetta. Hauduttelin käsiäni niissä telkkaria katselessani, ja sormien nahat osoittivatkin jo iltasella vähän toipumisen merkkejä.

Tämä seinä ei ole vaikea. Se on vaan aika pitkä

IHerbin product trials on muuten ihan hauska konsepti: erilaisia tuotteita saa kokeilla kerran pienessä koossa tai yksittäispaketissa parin dollarin hinnalla. Bongasin tuon trial-puolen ihan vahingossa, kun kikkailin paino- ja ALV-rajojen kanssa ja tilasin sitten kokeiluun muunmuassa ne käsivoidehanskat. Mulla ei ole sitten iHerbin kanssa mitään muuta yhteistyötä kuin satunnainen asiakassuhde. En löytänyt nyt edes posteistani alennuskoodia uusille asiakkaille tarjottavaksi. Mutta niitä löytyy kyllä googlaamalla. Jos iHerb ei ole tuttu, mutta vähän kiinnostaa, niin hyvä for dummies-postaus tähän Ameriikan Fitness-tukkuun ja Hyvän olon tavarataloon löytyy Karkkipäivä-blogista.

Toppaaminen oli varsinainen työvoitto. Valittelin
tässä matkalla janoa parvekkeella kuvanneelle E:lle.

Eilen kävin taas hiihtämässä, ja totesin, että lonkankoukistajani ovat ihan jumissa sunnuntain hiihtolenkistä. Myös alaselkäni oli jumissa. Mietin jossain vaiheessa, onko selkä vain väsynyt, vai valittelevatko minun pullistuneet välilevyni, mutta koska kipu hävisi lämmittyäni, päättelin homman olevan lihasperäistä. Unohdin teipata sunnuntaina kantapäähäni hankkimani rakon, joten eilinen lenkki jäi vähän aiottua lyhyemmäksi ja hiihdin vain 7,23 km. No, se taisi riittää, koska tänään lonkankoukistajani ja ahterini vasta jumissa ovatkin. Mun piti mennä tänään sekä uimaan että salille, mutta taidan mennä vain heiluttelemaan painoja. Jos vaikka olisin huomenna vähän vetreämpi, niin uinti voisi olla jopa mukavaa.

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Lähes 22 kuukauden tauko

Hiihdin viimeksi 5.3.2013. Mutta tänän hiihdin taas! Tosin sekin vaati hitusen päättäväisyyttä.

Ensin mun piti tutkia ja arpoa, missä on latuja. Eikä pelkkä latupohja riittänyt, vaan tarvitsin myös latu-uraa. Mä en ole mikään kamalan taitava vaparin hiihtäjä, mutta lääkäri myös kielsi mua hiihtämästä muuta kuin pertsaa, kunnes leikkauksesta on kulunut 3 kk.

Parhaalta vaihtoehdolta vaikutti latureittipalvelun mukaan Oittaa ja olin lukenut siitä myös Pian raportin eiliseltä. Tosin minä en ihan yhdeksäksi ollut minnekään ladun varteen ehtimässä, joten pelkäsin ruuhkaa. Lisäksi sain FB:ssä vinkin, että tykkilumen ajo laduille haittaa varsinkin pertsan hiihtämisen kokonaisvaltaista elämystä Oittaalla. Tämä laski mun motivaatiotani huomattavasti, ja aloin miettiä muita liikuntavaihtoehtoja.

Lähilatu

Siinä sitten miettiessäni, että haenko kuitenkin sukset kellarista vai kokeilenko pyöräilyä tulin katsoneeksi ulos ikkunasta. Mitä? Hiihtääkö joku läheisessä puistossa! Kyllä vaan ja joku toinenkin. Totesin siinä sitten itsekseni, että ei ole ihan vastaavanlainen tappio, jos kävelen suksien kanssa pari sataa metriä niityn reunaan tarkastamaan, onko siellä ihan kunnon latu vai tuleeko hiihtäessä lähinnä paha mieli, kuin jos ajelisin Oittaalle toteamaan, että vituttaa kiertää 700 metrin lenkkiä ruuhkassa.

Tuumasta toimeen ja täti kellariin! Suksien pohjissa oli jotain esihistoriallista voitelua, mutta pistin varmuuden vuoksi lisää sekä pitoa että luistoa (pitää käydä ostamassa varmaan lisää vanhojen voiteiden poistomönjää ja ehkä pitoteipit). Ja eiku menoks!

Kiitos Tapiolan ahkerat hiihtäjät!

Niityllä oli ihan hyvä itsetehty melkein 1,5 km pituinen latu, ja sitä kiersi kourallinen ihmisiä. Latuja oli kuitenkin useammassa kohdassa kaksi rinnakkain, joten pikkulasten ja seniorikansalaisten ohittelu ei ollut ollenkaan haastavaa. Veikkaan, että lenkki oli pidempi ja porukkaa vähemmän kuin Oittaalla.

Oli myös mukavaa avata hiihtokausi näin pitkästä aikaa ihan tasaisella alustalla. Olen aina ennen hiihtänyt Leppävaarassa (jonka vitosen lenkki on silkkaa mäkeä) ja ihmetellyt, miten kaikki muut jaksavat aina hiihtää 10-20 km ja minä meinaan olla ihan sippi jo viiden kilsan jälkeen. No, ei se kymppi tänään tasaisella pahalta tuntunutkaan. Pariin otteeseen innostuin leikkimään oman elämäni Aino-Kaisa Saarista ja tasatyöntämän hartiani hapoille, mutta siitäkin palautui ihan hyvin vuorotyönnellessä. Mun huono tekniikkani korostuu varsinkin ylämäissä. Muuten etenen ihan ookoo. Ja nyt mulla on oiva treenimaasto kehittää sitä tekniikkaani, kun tasainen latu on ihan kävelymatkan päässä. Ja kunhan lunta tulee vähän lisää, tuota samaa latua pääsee pitkälle Laajalahteen asti! Tosin tiistaiksi on luvattu sadetta. Yhyy!

lauantai 27. joulukuuta 2014

Mitäs me mokailijat - surkea suunnistusvideo

Olin viime viikon sunnuntaina korttelirasteilla polkupyöräsuunnistamassa. En saa vielä juosta, ja korttelirasteja voi ihan hyvin polkea fillarilla, joten olen harrastanut fillarisuunnistusta taas pariin otteeseen.

Minulla oli "kotikenttäetu", koska rastit olivat tällä kertaa minun lapsuuteni maisemissa. Lainausmerkeissä siksi, koska kotikenttäetu on aina vähän kyseenalainen: jos ei ole tosi varma suunnistaja, niin tutut seudut aiheuttavat helposti pientä ylimielisyyttä, eikä karttaa tule katsottua tarpeeksi usein. Tästä hyvä esimerkki on esimerkiksi minun maaliintuloni: "Ai, eikös se maali olekaan täällä?" Lisäksi siitä on aikaa ehkä 25-30 vuotta, kun enemmän aikaa rastien seuduilla vietin, joten maisemakin on ehtinyt pikkasen muuttua.

Minulla oli koko farssin ajan kypäräkamera mukana, joten antaa kuvan puhua puolestani. Saanko esitellä: Minttu pummaa!


Se on pakko omaksi puolustukseksi sanoa, että tällä kertaa korttelirasteilla oli käytössä sprinttikartat, ja niissä on vähän eri merkit ja mittakaava kuin tavallisissa suunnistuskartoissa - eivätkä ne ole mulle oikein tuttuja. Lisäksi tuollainen sprinttityylinen suunnistus (lyhyet siirtymät ja paljon rasteja) suosii juoksijoita pyöräilijöihin nähden, koska koko ajan pitää lukea karttaa eikä voi vaan tykittää menemään. Mutta joo, oli mulla myös tatsi kateissa ja paska päivä. :)

torstai 25. joulukuuta 2014

Kohtaaminen joulusalilla

Esport oli eilen kiinni, mutta tänään se aukesi klo 12. Yllätyksekseni en ollut läheskään ainoa paikalla, vaan salilla oli useampikin kinkunsulattelija.

Minä sain polvilääkäriltäni joululahjaksi luvan mennä spinnaamaan (heti huomenna!) ja käyttää isompia painoja jalkaprässissä, joten kipitinkin tänään "perinteisten" leukojen ja penan jälkeen intopinkeänä jopa kahteen erilaiseen prässiin ja latasin molempiin pitkästä aikaa ihan aikuisten painot.

Meilä kuusi on saanut olla rauhassa: siihen ei ole kiivetty
eikä sitä ole syöty - lahjanaruja tosin vähän koetettiin maistella

Minulla on salilla mukana aina vihko, koska en muuten muista käyttämiäni painoja - varsinkaan niistä liikkeistä, joita en tee yhytä usein kuin leukoja ja penaa. Tänäänkin kirjasin kiltisti painojani ja sarjojani ylös, kun vieressä käsipuntannut setä totesi, että minulla on tarkka kirjanpito. Vastasin hänelle tuon muistiperustelun, ja hän totesi yleensä itsekin kirjaavansa painoja ylös.

Keskustelu siirtyi kirjanpidosta eri salien laitteiden eroihin ja siihen, onko Areenan puolen prässin kelkka painavampi kuin Centerin vastaavan vehkeen. Tässä vaiheessa juttukumppanini taisi vilkaista kelkkaa, ja kysäisi sitten, että olenko käynyt kauankin salilla vai olenko joku oikea urheilija, kun minulla on prässissä kunnon painot. (unohtakaa se ulkonäön kehuminen, näin imarrellaan naisia! :D) Totesin, että kai vähän kumpaakin, ja setä kysyi, että mikä mahtaa olla lajini. Vastasin pelanneeni ennen korista, mutta triathloonaavani nykyään puolivakavissani. Kävi sitten ilmi, että kyseinen setä oli fysiikkavalmentanut jotain entistä naisten täysmatkan suomenmestaria (jonka nimen jo autuaasti unohdin). Loput prässin sarjatauot kuluivatkin siten mukavasti rupatellessa kestävyysurheilusta ja voimatreeneistä.

Kohta minäkin opin potkimaan! Joulupukki taitaa tietää,
mikä on minun lempivärini urhelukamoissa: Go pink!

Jossain välissä setä mainitsi kerran, että kestävyysurheilijanaisilla on osalla vähän taipumusta lopettaa syöminen, että menisivät kevyinä kovempaa. Minä totesin tähän, että ainakaan kenelläkään minun tutullani ei ole tätä ongelmaa, mutta me olemmekin jo  aika keski-ikäistä sakkia. (Näin keskustelun ulkopuolelta kommenttina, että joskus vuonna kuokka ja kirves urheilulukiossa tuli kyllä törmättyä useampaankin anorektikkoon, mutta en pitäisi sitä kyllä mitenkään merkittävänä ongelmana kestävyysurheilijanaisten joukossa - ennemmin sitten tosiaan nuorien urheilijoiden parissa ylipäätään.)

Kun prässit oli prässäilty ja minä siirryin yläkertaan tekemään vatsoja, setä lähti samaa matkaa kohti pukuhuonetta - ja jatkoi pyhää sotaansa laihoja naisia kohtaan: hän kysyi, tiedänkö minä, mikä mahtaa olla "noiden tosi laihojen" tyttöjen laji viitaten ilmeisetsi pariin salilla olleeseen nuoreen naiseen. Vastasin, että en tiedä, mutta luulen heidän harrastavan ihan vaan salilla käymistä ja jumppia, kuten useimmat Centerin puolella käyvistä ihmisistä taitavat tehdä. Setä sitten katsoi asiakseen todeta vielä, että nuo hoikat tytöt ovat kamalan näköisiä. Tässä vaiheessa minun teki mieli todeta sedälle, että eipä hän itsekään mikään hunksi ole, tytöt ovat tuskin tulleet salille kaunistamaan herran sarjataukoja ja mistä ihmeestä hän kuvittelee, että hänellä on oikeus arvostella toisten ulkonäköä tai että minua hänen mielipiteensä edes kiinnostaisi. Koska minä sentään osaan käyttäytyä (mitä nyt vähän selän takana blogissa kirjoittelen), niin tyydyin vaan toteamaan, että enpä tiedä ja painelin yläkertaan.

Tämä söpö pikkukirves ei ole setämiesten koulutukseen vaan
pilkkeiden tekoon ensi kesän retkinuotioilla.

Toisilla unohtuu joskus joulumieli (ja käytöstavat) kotiin. Vähän kyllä nyt harmittaa, etten antanut tulla täyslaidallista...

lauantai 20. joulukuuta 2014

Perjantain jännitysnäytelmä

Jotkut sanovat, että triathlonin neljäs laji on Joroisille ilmottautuminen. Minä en ole koskaan Joroisilla kisannut, mutta minulle sitä neljättä lajia edustaa seuran uintivuorojen varaaminen. Nykyään eri vuorojen ilmottautumiset aukeavat eri päivinä, joten enää ei sentään palvelin kyykkää, mutta nopea saa silti olla.

Perjantaina klo 10:30 sydämeni hakkasi kuin lähtöviivalla konsanaan, kun hakkasin läppärini F5-nappulaa ja odotin ilmotautumisen aukeamista klo 10:31. Kannatti olla nopea, koska jo klo 10:32 meidän vuoromme oli täynnä. Kaikki tämän syksyn kaverit eivät mahtuneet mukaan. :( Toivottavasti ilmottautuneissa on sellaista sakkia, jotka käyvät treeneissä, ettei halukkaan treenaajan paikka mennyt millekään no-showlle. Jos olisin itsekäs, niin ajattelisin varmaan,että parempi vaan mulle, jos muut eivät tule paikalle, niin saan enemmän tilaa ja henkilökohtaisempaa valmennusta. Mutta koska niitä rannalle jääneitä ihmisiä jo tuntee, niin enpä osaa olla.

Tänään aamulla olin taas Jättärillä. Supersuunnistaja
oli mukana. Hän juoksi tunnissa 11 kertaa mäen päälle ja minä
sauvakävelin sinne kuudesti.

Mä pelkäsin oikeasti kovasti, että en mahdu mukaan. Stressasin suorastaan. Ei meinannut tulla töistä mitään koko perjantaina, kun ensin odottelin ilmottautumisen alkamista ja sen jälkeen jännitys laukesi ja olin jo ihan viikonloppufiiliksissä. Onneksi tuo rumba on seuraavan kerran edessä vasta elokuussa. Ja onneksi saan koko kevään nauttia valkku J:n hyvistä opeista. Jos se 1500 m menisi vihdoin keväällä 30 minsan uintitestissä...

tiistai 16. joulukuuta 2014

Nakit muussina

Olin tänään kiipeämässä ekaa kertaa sitten uuden polven. Eli taukoa on ainakin 2 kk. Ja siltä meininki alussa tuntuikin. Hyvä, kun ei pelottanut seinällä. Koska meno oli melko haparoivaa, tyydyin alussa kiipeilemään vain tosi helppoja 4+-seiniä. Alun haparoinnin jälkeen huomasin, että uusi polvi toimii ihan hyvin. Siihe ei edes satunut, kun ponnistin kyseisellä koivella isomminkin: kunnon harppaus seinällä on kuin nousisi kyykystä ylös. Innostuinpa sitten kokeilemaan myös vaativampia seiniä.

Salmisaari parvelta katsottuna

Kolmea 5a-seinää en päässyt ylös, mutta kaksi pääsin. Lisäksi kiipesin ylös yhden tosi hauskan 5b-seinän, jossa käytettiin apuna myös seinässä olevaa rakoa.

ATC eli varmistusvehje


Noita greidejä ei kyllä passaa tuijottaa kuin Päivi Räsänen raamattua, koska niissä on ihan hurjaa vaihtelua tekijän mukaan ja välillä jopa saman tekijän eri reittien kesken. ja erilaiset reitit sopivat erilaisille ihmisille: minä tykkään kamalasti juuri sellaisista rakoseinistä ja useamman seinän reiteistä, missä saa kinnata itsensä seinien väliin. Lippaseinissä taas olen ihan avuton, mutta joku keveämpipyllyinen kikkailee niistä menemään todella vaivattomasti.

Paljon otteita

Salmisaareen oli tullut tämän minun "pikkutaukoni" aikana hurjasti uusia reittejä ja lisää itsevarmistuslaitteitakin. Ajattelin siinä alkuinnostuksissani, että voisin mennä joululomalla kiipeilemään ihan itseksenikin niillä itsevarmistajilla, jos en saa kinuttua ketään seurakseni. Vuorikiipeilijä M kun poistuu taas kohta maasta loppuvuodeksi. Mutta kysyn toki ensin muita seinäapinakavereitani.

Niin ja nyt tuntuu käsissä siltä, ikään kuin olisi roikkunut jossain. Siitä otsikko.

lauantai 13. joulukuuta 2014

Olosuhteisiin nähden ihan jees

Torstaina uitiin taas 30 minuutin uintitesti. Stressailin sitä vielä viime viikolla, mutta kun alkuviikosta aamuisin vähän kutitti kurkkua, ja nenäkin alkoi vuotaa keskiviikkona, niin totesin, että ihan sama. Kun olen vielä puolikuntoinen leikkauksen jäljiltä ja sain tilattua vielä flunssan siihen päälle, niin eipä tarvitse enää luulla parantavansa tulosta.

Homma meni kuitenkin olosuhteisiin nähden aika jees. Meitä oli radalla 4 naista, joista yksi lähti heti karkuun ja minä ja kaksi H:ta uiskentelimme sitten sievässä jonossa vuorovedoin. Minä vedin junaamme alkuun muutaman satasen, mutta luovutin paikkani, kun jalkapohjani alkoi karampata. Peesissä pystyin toipumaan krampista.

Piti käydä ostamassa kaupasta porkkanapussi, kun Pohjanmaan
porkkanoille kävi kellarissa vähän hassusti. Oli jäänyt ilmeisesti "vähän"
kosteutta laatikkoon. Olemme myös lykänneet ongelman hoitamista
noin kaksi kuukautta. Ei olisi kannattanut. Hiukan tuoksahti :)

Minä tein insinöörisuoritusta ja vilkuilin koko ajan Garminiani. 500 m kohdalla kello näytti ajaksi 10:06 eli olimme silloin 6 sekuntia 1500 tuloksesta jäljessä. 750 m kohdalla olimme jäljessä 14 sekuntia ja kilsan kohdalla kello näytti 20:26, joten totesin, että nyt pitää nostaa tehoja. Pääsinkin sujuvasti keulille ja porskuttelin siinä sitten taas hetkosen menemään. Toinen H jäi vähän jälkeen, kun vauhti kiihtyi, mutta jatkoimme matkaa kahdestaan. Luovuin vielä kerran vetovatuusta ja otin vähän lepiä peesissä. Tahdin nosto auttoi, ja olimme 1250 m kohdalla jäljessä enää noin 15 sekuntia. Menin niillä main taas keulille ja uin loppumatkan käytännössä täysiä. Pilliin vihellettiin, kun olimme H:n kanssa 1480 m kohdalla eli molempien tulos huononi 15 m. (Olimme molemmat viimeksi samassa possujunassa, joka tällä kertaa hajautettiin eri radoille.) Eilen H sitten mainitsi Faceookissa, että oli lentsu iskenyt häneenkin. Minäkin poistuin töistä eilen kesken päivän, kun olo huononi lounaan jälkeen ja tulin kotiin nukkumaan. Prosentin huononnus tulokseen on flunssapotilaille kai ihan kelpo tulos. Onneksi pääsimme kuitenkin vielä testiin mukaan. Hyvin ajoitettu tauti.

Hirveästi vaahtoa. Kertokaas joku, mitä ainetta tuo lihasta keitettäessä
tuleva vaahto on! Minä en tiedä muuta kuin, että se pitää kuoria pois.

Tänään olenkin sitten lähinnä nukkunut ja vähän katsellut hiihtoa, Meidän piti mennä Supersuunnistajan kanssa tänään katsomaan viiimeinen Hobitti-leffa, mutta ajattelin, että muut katsojat eivät varmaan arvostaisi niiskuttavaa penkkinaapuria. Myös illan ravintolavaraus piti siirtää ensi viikolle, koska en maista juuri nyt läheskään tarpeeksi, että maksaisin ruuasta ravintolahintoja. Suklaan sentään maistan (testattu on). Minulla on parhaillaan hirven soppaluu kiehumassa, koska ajattelin, että keitto on kipeänä kivaa syötävää: soppaa syödessä saa melkein kuin höyryhengitystä ja siitä tulee kokonaisvaltaisen lämmin olo.

Juureksia lihaliemen tekoon. Omille nauriille oli käynyt
vähän porkkanoita paremmin, ja ne pääsivät soppaan mukaan.

Jos hirvikeiton resepti kiinnostaa, niin minä mukailen aina tätä ohjetta. Sooloilen lähinnä juuresten kanssa vähän sen mukaan, mitä kaapista ja kellarista löytyy. Lisäksi meillä ei käytetä pekonia. Tänään unohdin myös valkosipulin, vaikka kipeänä se olisi varmaan ihan hyvä juttu. Eli oikeastaan tarkemmin mietittynä kaston reseptistä vain keittoajat. Mutta se on Mintun kokeilevassa keittiössä aika normaali käytäntö.

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Ulkoilua ja hauskin uintidrilli naismuistiin

Ensi viikolla uidaan taas treeneissä 30 min uintitesti. Minä aloin stressata sitä hyvissä ajoin jo ennen tämän viikon treenejä, vaikka en uskokaan pääseväni vieläkään 1500 metriin. Unohdin saikkulin aikana aika lahjakkaasti, miten uidaan kovaa, joten tuskin sitä vielä ensi viikollakaan osaan. Mutta sen näkee sitten muutaman päivän päästä.

Minä olen Unski I. Saatte suudella tassuani.

Tämän viikon torstaina meillä oli niin hauska drilli, että sitä pitää mainostaa oikein täällä blogin puolellakin. Tykkäsin ihan mahottomasti! Yksi kierros meni näin:


  • 100 m VU I-vauhti
  • 75 m VU II-vauhti
  • 50 m VU III-vauhti
  • 25 m VU IV-vauhti
Vauhdin vaihtuessa oli aina pieni tauko ja kierroksen jälkeen sitten pidempi. Teimme tätä neljä kierrosta. Ja jos joku ei ole tuttu vauhtien kanssa niin ykkönen on hiljaa, kakkonen on matkavauhtia, kolmosella kertyy jo maitohappoa ja nelonen on täysiä. Drilli oli niin kiva, että aion tehdä sitä myös treenien ulkopuolella.

Nyt viikonloppuna olen hankkinut itselleni roppakaupalla raittiin ilman yliannostusta: eilen olin aamusella taas jätemäellä sauvomassa. Nyt mukanani ei ollut vuorikiipeilijöitä, koska he taisivat kenkäillä jättärillä tänään. Mutta ilman heitä saatoin sauvoa menemään vähän vauhdikkaammin, ja sainkin sykkeet välillä ihan kunnolla ylös. 10 kertaa kiipesin mäelle ja yhtä monta kertaa tulin alas. Muuten kuljin polkuja ja hiekkateitä, mutta vikalla kerralla harpoin portaat ylös. Koetin mennä kaksi askelmaa kerralla, mutta en ihan koko matkaa jaksanut. Räntäsateessa oli sen verran märkää, että jyrkimmillä poluilla lenkkari vähän suti mudassa. Muuten sää ei haitannut.

Itsenäisyypäivän Suomi-sisu-perkele-hetki: oli harmaata ja satoi räntää.

En hyljännyt vuorikiipeilijöitä vauhdin takia vaan ihan vaan siksi, että tänään alkoivat korttelirastit ja minä menin polkupyöräsuunnistamaan. Kolmosrastin pummasin tosi pahasti, mutta muuten meni ihan kivasti. Ajattelin, että reissusta olisi voinut saada hauskan kypäräkameravideonkin. Pitääpä muistaa ottaa vaikka seuraavalla kerralla kamera mukaan.

Ja loppuun vielä iloisia uutisia voimailun saralta: perjantaina meni jo 9 leukaa. Uskon vakaasti, että pääsen vielä tämän vuoden puolella jälleen kerran vastaotteella kaksinumeroisiin lukuihin. Sitten voinkin omistaa ensi vuoden myötäotteella treenaamiselle. Jee! Huono puoli tässä mun suunnttomassa muskelimaniassani on, että mä joudun nykyään kantamaan meidän perheen palautuspullot ja kauppakassit, kun olen niin hurjan vahva. :D

tiistai 2. joulukuuta 2014

Uintijutskia

Olinpa tänään taas uimassa kuten yleensä tiistaiaamuisin. Supersuunnistajakin oli mukana pitkästä aikaa, mutta osasi kuitenkin uida edelleen 1,5 kuukauden tauon jälkeenkin. Mutta Supersuunnistajan Polar ei oikein osannut mitata herran aistikasta etenemistä altaassa ja näytti ihan mitä sattui. Tämä luonnollisesti sapetti Äääsääsiä. Herra uhkasi uida niin kauan, kunnes mittari näyttää kahta kilometria, mutta oli kuulemma luovuttanut melkein tunnin uituaan. Minä luovutin jo aikaisemmin, kun en saanut oman treenini jälkeen herrasta irti minkäänlaista järkevää aikatauluestimaattia, ja kävelin yksin kotiin. Buu. Pia pääsi seuraamaan hetken parisuhdeurheilua parhaimmillaan, kun keskustelimme Ääsääsin kanssa aikatauluista. Oikeesti mulle kuuluu silti oikein hyvää. ;)

Olen kehittänyt itselleni uuden dilemman Tapiolan hallissa: en osaa oikein päättää, millä radalla haluan uida. Olen jo pitkään uinut nopeiden uimareiden radalla, mutta viime aikoina minua on huvittanut tehdä treeneissäni myös potkuja, eikä niitä kehtaa tehdä nopeiden radalla. Ratkaisin ongelman jokin aika sitten menemällä uimaan nopeiden radan sijaan ykkösradalle. Se olikin toimivaa, kunnes viime viikolla tajusin, että oikeasti nopeat uimarit (kuten Pia) ovatkin sillä radalla ja minä meinaan jäädä jalkoihin. Vaihdoin sitten takaisin sinne nopeiden radalle. Ehkä jatkossa käyn potkimassa kakkosradalla ja uin settini muuten vanhalla tutulla kolmosella eli "nopeiden radalla".

Tapiolan uh tältä aamulta selitteineen. Ääsääs ui aina ylläriradalla, mutta
yleensä siellä on aina joku pää pinnalla rinuloija, niin minä en siellä vihdy.
Jos nopeiden rata ja yllärirata vaihtaisivat paikkaa, niin vauhti kasvaisi nätisti
vasemmalle siirryttäessä. Se vasta olisi kaunista!

Minä muuten menin ja annoin Espoon kaupungille palautetta uimahallietiketistä, kuten jokunen viikko sitten uhkailin. Sain vastauksenkin:

"Kiitos palautteestasi!
Ajatuksesi on mielestäni hyvä ja olen välittänyt sen uinninvalvonnasta vastaavalle yhteistyökumppanille kommentteja varten."


Saas nähdä kuinka käy vai käykö. Tänään taas yksi urpo ei osannut päästää mua päädyssä ohi ja meinasin suutahtaa.

Yksi suuri mullistus minun uimaelämässäni on, että sain tarpeekseni Malmstenin laseista. Ne olivat tavallaan hyvät, eikä niistä jäänyt pahoja renkuloita silmien ympärille, mutta välillä ne painoivat ihan jumalattomasti, niiden rakentelu ja virittely oli vähän raivostuttavaa ja päähän asettelukin vei aikaa - etteivät ne alkaisi sattua. Siksi ne saivat lähteä. Ostin sitten kasan uusia allaslaseja: yhdet Wigglestä, kun tilasimme muutakin ja kahdet Varuste.netin synttäritarjouksesta. En jaksanut nyt ottaa niistä kuvia, mutta ne ovat sellaisia ihan tavallisia uimalaseja. Olen kokeillut vasta Wigglen laseja, ja ne ovat ihan ok.

Ja loppuun viikon paras uutinen: perinteinen syksyn herkkulakko loppui maanantaina! Jepujee! Onneksi näin, koska saatoin syödä tänään Geisha-konvehteja nälkääni, kun odotin Supersuunnistajaa kotiin kaupasta hieronnasta palattuani. Meillä kun oli hetkellisesti talossa enemmän karkkia kuin kunnon ruokaa. Ja edelleenkin taitaa olla enemmän suklaata kuin leipää. :)