sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Seuran kevätleiri

Saavuin kolmisen tuntia sitten kotiin Vierumäeltä, missä vietin viikonloppuni triathlonleirin tunnelmissa. Noudin kyytiläiseni perjantaina puoli kolmen maissa, minkä jälkeen suuntasimme Hondan nokan kohti Heinolaa. Vaikka pysähdyimmekin matkalla ostamaan piilarinesteitä ja tankkaamaan (autoa, emme itseämme), niin ehdimme mestoille reilu puoli tuntia ennen treenien alkua. Mun ryhmälläni oli perjantain ohjelmassa 1,5 tunnin uintiharkat. Kolmisen kilometriä tuli polskittua tekniikkaa ja sarjoja. Sen jälkeen ohjelmassa oli ruokaa ja leirin avaustilaisuus, johon kuului myös esittäytymiskierros. Illalla vielä osa porukasta suuntasi Country Clubille yksille. Vaikka vähän väsyttikin, niin menin mukaan ihan vaan, jotta tutustuisin seurakavereihin.

Oikeasti join baarissa vain yhden, selvisin nukkumaan jo ennen klo 23 ja olin aamulla pirteänä aamulenkillä. Lenkki juostiin aika pitkälti pehmeillä latupohjilla, mikä oli varsin jees. Sen jälkeen suuntasimme suihkun kautta aamupalalle. Leireillä kivointa ohjelmaa ovat kautta aikain ja lajista riippumatta olleet ruokailut. Se oli taas varsin mukavaa puuhaa. Ja Vierumäellä oli oikein maittavat sapuskat. Tykkäsin tosi paljon monipuolisesta salaattipöydästä.

Tahko Pihkala Urheiluopiston pihalla

Aamiaisen jälkeen ja ennen lounasta meidän ryhmällämme oli ohjelmassa TRX-treeni, kun kovat jätkät menivät uimaan. Lounaalla piti vähän malttaa ruoan kanssa, koska vain kahden tunnin päästä oli vuorossa koko leirin korkeatempoisin treeni eli vaihtoharjoitus. Se koostui luonnollisesti pyöräilystä ja juoksusta. Ensin poljettiin 30 min (15 min kohti Jaalaa ja sitten takaisin), minkä jälkeen jalkaan kiskaistiin lenkkarit ja juostiin urheilukentällä 10 min. Ja tämä hauskuus toistettiin yhteensä kolmesti eli sporttia tuli 2 h. Minä käännyin fillaroinnissa aina suunnilleen 14 ja puolen minuutin jälkeen, koska paluumatkalla oli enemmän ylämäkiä. Aika hyvin aijoitus onnistui, koska olin pari kertaa fillaroimassa 29 min ja rapiat ja kerran vain vähän vajaa 29 min. Juoksun ajoittaminen oli haastavampaa, koska piti aina päättää, että lähteekö vielä yhdelle kierrokselle. Ekalla kerralla juoksin himpun verran yli 10 min, koska kipitin 5 kierrosta. Tokalla kerralla lönkyttelin alle 10 min ja vain 4 kierrosta ja vikalla kerralla toki tasan 10 minuuttia ja vähän yli 4 kiekkaa. Ihan tarkkaa statsia en ekasta juoksusta saanut, koska sössin Garminini multisportin ja yksi transitio tuli juoksun kanssa samaan ajastukseen. Ja tämähän oli toki ihan kamalaa ja lähes pilasi koko treenin.

Pikanauhat tossuissa urheiluhallin lattialla.
Tämä oli mun eka arkihaastekuvanikin. Unohdin kuvata TRX-treeniä. :)

Vaihtotreenin jälkeen sai mennä palauttavalle uinnille. Minä uin 500 m, mutta uimahallin parasta antia oli ehdottomasti kylmävesiallas, missä seisoskelin niin kauan, kuin kestin, koska ravihevoset ja yleisurheilijatkin tekevät niin. Illalla meillä oli vielä luento henkisestä valmentautumisesta ja venyttelytunti. Ja lauantaina ei ollut puhettakaan, että olisin jaksanut mennä baariin olemaan sosiaalinen. Nukku-Matti tuli kylään ajoissa.

Tänään ohjelmassa oli koko porukan yhteiset uintitreenit, joiden lopussa oli viestejä. Väkeä oli radalla kuin pipoa, mutta viesti  oli ihan hauska tapa uida vahingossa kovaa. Sitten puettiin pikaisesti pyöräilykamat päälle, ja lähdettiin polkemaan pitkä lenkki. Meidän ryhmämme polki 66 km eli Jaalaan kahville ja takaisin. Minulla ei ollut kauheasti käsitystä, missä pyöräilykunnossa olen, enkä uskaltanut näin pian flunssan jälkeen lähteä 88 km lenkille. Oletin, että onnistuisin roikkumaan vähän alle kolmeakymppiä ajavan ryhmämme hännillä sen 66 km. Yllätin kuitenkin itseni pysymällä vauhdissa niin hyvin, että päädyin vetämään joukkoa useampaankin otteeseen - lopussa pari kertaa jopa vahingossa ja väkisin, kun edellinen vetäjä luovutti väsyttyään paikkansa eikä kukaan muu suostunut vetämään. Ja jaksoin ylämäetkin ihan hyvin! Jee! On siitä kaikesta kyykkäämisestä ollut jotain hyötyä. Ehkä en juokse mitenkään huimaa vauhtia, mutta ainakin jaksan polkea!

Ajoporukka tauolla.

Osa meni fillarilenkin jälkeen vielä juoksemaan, mutta minä suunnistin suoraan uimahallille uintiklinikalle. Siellä valmentaja-Jan totesi, että potkin liikaa, kyynerpää laskee käsivedossa liian alas ja käsi on liian suorana. Eli oikeastaan vain asennossa ei ollut mitään vikaa - tai sitten sitä oli vain vähemmän eikä Jan ehtinyt haukkua sitä. :) Eli kehitettävää on jonkin verran... :) Mutta siksihän tämä laji on just paras: miksi olla hyvä yhdessä lajissa, kun voi olla keskinkertainen useammassa?

Tosi kiva leiri oli ja kämppikset ja muut seurakaverit olivat mukavia tyyppejä. Pitää ehdottomasti lähteä uudelleen leireilemään, jos aikataulu vaan mitenkään sopii.

torstai 24. huhtikuuta 2014

Maastopyöräkurssilla

Eilen oli toinen kerta Suomen Ladun maastopyöräkurssilla. Eka kerta oli aika pitkälti teoriaa ja pyörän huoltamista (ehti tulla kylmä), mutta eilen lähinnä ajettiin. Mulla oli ensimmäinen toipilaspäivä lenssun jälkeen, mikä toki sopi yhteen ylämäkitreenien kanssa kuin kissa ja katkarapu. Tänään on tosin ollut huimasti parempi olo, joten ehkä räkä jäi sinne Paloheinän rinteisiin.

Koska minulla ei ole kuvia maastopyöristä,
niin kuvituksena on maastokissoja.

Meidän opemme on tosi kova jätkä eli alamäkiajon nuorten euroopanmestari ja isojen poikien maailmancupissa pistesijoille päässyt Matti Lehikoinen. Hän on ajanut 10 vuotta ammattilaisena, päin puuta, enduroa ja sen sellaista. Eli ihan pätevä jätkä. Matin puhetyyli on hauska: U-käännös esimerkiksi ei ole ikinä vaikka uukkari, vaan esimerkiksi uganda tai ukemi. Ekalla kerralla Matilla oli myös apuope Tom, mutta nyt viimeksi Matti opetti meitä yksin.

Katse pitää nostaa ylös ja suunnata sinne, minne on menossa.
Suurin ahaa-elämys minulle on tähän mennessä kurssilla ollut se, että ei kannata katsoa sitä pahaa paikkaa, minne ei halua ajaa, vaan sinne, minne haluaa ajaa. Eli "apua tossa on kivi, apua tossa on kivi" johtaa vain siihen, että sitä kiveä päin ajaa. Lisäksi kannattaa katsoa kauemmas menosuuntaan eikä ihan siihen etupyörän eteen. Tämä auttaa hurjasti esimerkiksi pitkospuilla.

Isomman esteen tullessa kannattaa nostaa etupyörää eli keventää.
Eniten minä olen saanut kurssilta kuitenkin itseluottamusta tehdä juttuja. Ryhmäpaine ja se, että joku sanoo, että nyt meet tosta, auttaa kummasti. Ja kun on kerran mennyt yhdestä pahasta paikasta, niin uskaltaa mennä vastaavasta paikasta toistekin. Eli nyt minulla on ego samalla tasolla kuin ekana maastopyöräkesänä ja hurjasti paremmat taidot.

Maastoa kannattaa ennakoida ja ajoittaa polkeminen sen mukaan

Me ollaan Supersuunnistajan kanssa (alkeis)kurssilla kokeneemmasta päästä. Me olemme myös ne kaksi, jotka kurssilla pannuttavat. Muilla on vielä se emmäuskalla-vaihe menossa, mutta me olemme elämässämme jo siinä pisteessä, että jos ei kaadu, niin ei ole yrittänyt tarpeeksi ja tarpeeksi haastavista paikoista. Kurssin hienoin kaatuminen -titteliä pidän hallussa tietenkin minä. Eilen päivän päätteeksi ajelimme pitkän trailin takaisin Paloheinän parkkikselle. Reitti sisälsi paljon niitä jo mainittuja pitkospuita. Muuten pitkospuut ovat ihan hauskoja, mutta minulla on vielä pientä ylitsepääsemistä pitkospuiden väliraoissa: ekana vuonna Rokualla menin ja jumitin fillarini renkaan juuri sellaiseen rakoon, ja vanne vähän vääntyi. Siksi raollinen pitkospuu on edelleen aika jännä (ja tuijotan nimenomaan sitä rakoa enkä sitä lankkua, jolla haluan ajaa). No, jokatapauksessa taisin eilen varoa jotain rakoa tai olla muuten vaan tosi urpo, koska yht'äkkiä ajoin vain ulos (vai alas?) yhdeltä pitkospuulta. Ja mukkelismakkelishan sitä mentiin! Oli kuulemma näyttävän näköinen kupsahdus. :) Ope huuteli, että olenko ehjä - ja Supersuunnistaja oli kuulemma todennut hänelle, että mua varmaan lähinnä harmittaa, että mulla ei ollut kypäräkameraa enkä saanut pannutusta videolle (totta - lisäksi vähän nolotti kaatua muiden nähden, vaikka en sitä yleensä kamalasti häpeäkään). Muuten paluumatka meni tosi kivasti ja vauhdikkaasti, ja uskalsimme ainakin etupäässä ajella sellaisistakin kohdista, missä toiseen suuntaan talutimme.

Vaikeampia paikkoja kannattaa ajaa moneen kertaan,
jotta saa varmuutta toistoista

Viimeinen kerta kurssia on ensi tiistaina. Mutta sitä ennen triathlonleireillään Vierumäellä. Pitäisiköhän sitä jaksaa alkaa pakkailla?

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Pyöräilypääsiäinen

Olen pyöräillyt pääsiäisenä 140 km. Tänäänkin olisin mennyt, mutta eilen illalla iski lenssu.

Perjantain lenksukasta kerroinkin jo, joten nyt sitten juttua lauantaista. Lähdimme Supersuunnistajan kanssa pyöräilemään Reitti 2000:a. Koska meille oli illalla tulossa vieras ja minä halusin tehdä ylikypsää lammasta padassa, niin totesimme, ettemme ehdi polkea ihan koko 110 kilsan reittiä. Oikaisimme siis kotoa Myyrmäkeen, mistä lähdimme reitille. Ja sitten sattui ja tapahtui...

Ensin Supersuunnistaja kääntyi yhdestä risteyksestä väärin (kyllä, myös titaanit kaatuvat joskus). Onneksi väärä reittivalinta muodosti silmukan, ja päädyimme reitille uudestaan - ja saimme polkea pari tosi jyrkkää mäkeäkin kahdesti. Jes! Lisää poljettavaa tuli vain viitisen kilometriä, joten homma lähinnä huvitti.

Teknisempää polkua reitillä.
Kun ohitimme Rinnekodin, otin minä kypäräkameran esille. Supersuunnistaja tarkisti, että se on hyvin suunnattu, ja ei kun matkaan. Nauhoitus menee kamerassa päälle samasta napista, mistä kameran virta menee pois: lyhyemmällä painalluksella alkaa nauhoitus ja pidemmällä painalluksella kameran virta menee päälle tai pois. Arvaatte varmaan, että paninko virran pois päältä vai nauhoituksen päälle... ;) No, kypäräkamerasta oli silti uskomaton henkinen apu, koska en kehdannut nössöillä tai luovuttaa herkästi, kun "oli videokin kuvaamassa". Eli pinnistelin sellaisia ylämäkiä ylös, mitä en olisi muuten päässyt - tai siis uskonut pääseväni. Teille ei valitettavasti näistä uroteoista nyt todistuaineistoja ole.

Kameran toimimattomuuden huomasin myöhemmin metsäpolulla, kun sattumuksien reissumme sai viimeisen naulan arkkuunsa: minun fillaristani katkesi ketjut keskellä metsää. Olin kyllä todennutkin jo alkuvaiheessa, että ketjut vähän rahisevat, ja ne pitäisi varmaan öljytä. Ketjut eivät katkenneet edes missään mäessä, vaan polkaisin vain vähän vauhdikkaammin jonkun juuren yli ja sitten sainkin polkea tyhjää.

Fillari ja ketjut. Erillään.


Onneksi olimme edelleen siedettävän lähellä Rinnekotia. Soitin isäni hakemaan minut sieltä. Me sitten taluttelimme fillarit kohtauspaikalle. Mutta koska jarrut toimivat edelleen, niin saatoin ajaa alamäet. Matkalle osuikin yksi tosi hauska jyrkkä ja sopivasti tekninen lasku, minkä jälkeen jarrulevyt olivat aika kuumana. :) Onneksi oli tarpeeksi alamäkeä, niin ei tarvinnut iskän odotella liian kauaa. Ja onneksi oli myös lauantai, niin saatoimme kotimatkalla pysähtyä ostamassa minulle uudet ketjut ensihätään. Pyörä pitää kyllä viedä huoltoon pikimmiten, koska katselin, että takapakkakin on aika kulunut. Pitänee huomenna soitella ja varata aikaa saman tien useammalle fillarille. Saisikohan huollosta ryhmäalennusta? :)

Vauveli ja mutsi Haltialan lampolassa

Eilen kävimme Haltialan tilalla avoimien ovien päivässä katselemassa lampaita, mistä minä poljin sitten Mäkelänrinteeseen uintitreeneihin. Minulla oli alussa kaunis ajatus polkea kotimatkalla polkuja, mutta uinnin jälkeen olo oli sen verran vetelä, että tyydyin ajelemaan kevyenliikenteen väyliä. Poljin samaista Reitti 2000:a Paloheinään ja sieltä sitten Mätäojalle ja Kehän vartta kotiin. Ja illalla syy vetämättömälle ololle selvisikin, kun lenssu iski jytinällä. Oli se vähän lupaillut jo tuloaan aiemminkin, mutta ei vielä häirinnyt menoa. Uintitreenien jälkeen alkoi nenä vuotaa, ja illalla tuli kamala hedari ja lihassäryt.

Haltialan pihalla oli lehmiä.

Keskustelimme tuossa Supersuunnistajan kanssa, että miksi minä nyt tulin kipeäksi. Minä syytin liikaa punaviiniä ja suklaamunia ja liian vähäistä salaatin määrää. Supersuunnistaja arveli, että pääsiäisen isoilla urheilumäärilläkin on osuutta asiaan. Varmaan molempi parempi noin niin kuin pöpöjen kannalta. Kun keho on valmiiksi urheilun takia stressitilassa eikä se saa tarpeeksi laadukasta polttoainetta, että se palautuisi ja vastustuskyky toimisi, niin pöpöt pääsevät iskemään. Toivottavasti minä nyt eheydyn keskiviikon maastopyöräkurssille ja varsinkin viikonlopun kevätleirille. Tosin mulla on tapana sairastaa flunssaa aina 1,5 päivää. Eli pitäisi ehtiä parantua.

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Samma på svenska!

Meidän suomenruotsalainen suunnistusseuramme, johon minut puolivahingossa liitettiin, julkaisee joka vuosi pääsiäisen tienoilla hienon lehden, jota jaetaan siellä Pohjanmaan lakeuksilla kaupungin kaikkiin koteihin. Jutut lehteen kirjoittavat seuran jäsenet.

Joku retale oli ilmiantanut lehden toimituskunnalle tämän hienon blogin, ja minulta kysyttiinkin, että saako juttuni viime kesäisestä polkujuoksulenkistä julkaista lehdessä. På svenska tietenkin. Onneksi minun ei tarvinnut itse kääntää juttua, vaan homman hoiti eräs seuran kaksikielinen jäsen.

Eka sivu. Klikkaamalla saa isommaksi ja voi lukea.

Joten tässä sitä nyt paistatellaan mediajulkisuuden valokeilassa. Hauskaa oli se, että jutussa ei kerrota, kuka on tuo mystinen Superorienteraren. Lukijat voivat nyt sitten pohtia, että kuka kylän pojista on mennyt iskemään itselleen tuollaisen jäävelin umpisuomenkielisen emännän ankkalampea sotkemaan.

Kääntäminen ei ollut kuulemma niin helppoa, kuin olisi voinut luulla. Ja esimerkiksi sanan "hurri" kääntäminen ei onnistunut. Mutta kiva juttuhan siitä silti tuli. Ja varmasti parmpi kuin mun kääntämänäni. Tai, no enhän mä olisi sitä itse kääntänyt, vaan tuo kotihurri olisi joutunut hommiin. :)

Toka sivu.

Tämä blogiteksti on muuten ehdottomasti suurinta mediasuosiota nauttiva juttu, koska tuo avohakkuukuva on ollut jossain graduesitelmässä. Gradussa käsiteltiin Pentti Linkolan arvomaailmaa tai jotain muuta vastaavaa. Toivottavasti oli paljon yleisöä ja tuli hyvä arvosana.

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Pitkän perjantain pitkä lenksukka

Supersuunnistaja meni tänään polkujuoksijoiden kanssa juoksemaan puolet Nuuksio Classicin reitistä. Lähtö oli Haltialan parkkikselta. Minä panin polkupyörän auton takakonttiin ja lähdin samalla kyydillä Haltialle. Solvallan tienoilla on sellaisia ihanan kamalia mäkiä. Niitä on hyvä polkea ja opetella vähän nöyryyttä - varsinkin paluumatkalla. Käännyin Nuuksiontietä Brobackantielle Siikarantaan päin, mikä sekin on aika suosittu pyöräilyreitti. Sain morjenstaa matkalla useampaakin kanssafillaroijaa. Lopulta päädyin Turuntielle, ja tällä kertaa ajoin jopa Lohjan rajan yli ennen kuin käännyin. Olin päättänyt kääntyä siinä vaiheessa, kun 30 km ja 1 h 15 min tulevat täyteen. Matka tuli ihan vähän ennen aikarajaa, ja viimeisen minuutin käytin kuvaamiseen ja energiageelin nauttimiseen. 60 km taittui ajassa 2:30 ja saavuin takaisin Haltian parkkipaikalle vain muutaman minuutin ennen polkujuoksijoita. Aurinko paistoi ja tasaisella maalla pyöräkin kulki ihan kivasti. Lisäksi olin vähän uudelleenasemoinut aero barejani, jiten ajoasentokin pysyi jo paremmin kasassa. Nappipäivä ja nappitreeni siis!

Todistusaineistoa kääntöpaikalta

Palataanpa sitten ajassa taas vähän takapakkia, koska en ole vielä ehtinyt kertoilla teille viime sunnuntain uintitreeneistä ja siellä uidusta testistä. Ensi vuonna Helsinki Triathlonissa uimarit jaetaan nejään tasoryhmään Critical swim speed testin mukaan. Testissä uidaan ensin lämmittelyksi muutama veto (toki lämpätään muutenkin ennen testiä - me ainakin) ja sitten otetaan aikaa 400 metrin uinnista. Tämän jälkeen chillaillaan 10 min, minkä jälkeen uidaan vielä 200 m ja otetaan aikaa. Sitten lasketaan. Laskukaava menee näin: CSS (m/sec) = (400 - 200) / (T400 - T200) eli matkojen erotus jaetaan aikojen erotuksella. Tälle on tuolla linkin sivun alalaidassa ihan laskurikin.

Minä uin 400 m oikein kivasti (7:50) ja paransin aikaani viime vuoden HelTri cupin 400 m aikaani 18 s. Tuntui kyllä ihan tajuttoman pahalta. En tainnut sitten palautuakaan 10 minuutissa ihan tarpeeksi, koska 200 m meni aika hitaasti (3:52). Lopullinen CSS-lukuni olikin sitten 1:59. Sillä olen tasolla 2 eli tokaksi hitaimmassa tasoryhmässä. Sitä veikkasinkin, joten ihan oletetusti meni.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Mun toka leffa ikinä!

Ekan leffani tein joskus TKK:lla Multimedian työvälineet -kurssilla. Siinä oli erilaisia lentokoneita ja Top Gunin musaa. Siis jotain aivan upeeta.

Supersuunnistaja löysi tässä taannoin hyvän tarjouksen, ja osti meille Isaw-kameran, joka on halpa plagiaatti GoProsta. Ja minä sitten kiinnitin sen kypärääni ja kikkailin sen kanssa kotimatkalla sunnuntain uintitreeneistä.

Eilen opettelin käyttämään Windowsin Movie Makeria ja - tattadaa - tässä on tulos. Nauttikaahan tästä tajunnanräjäyttävästä taide-elämyksestä ja taidonnäytteestä!


 Tänään alkaa maastopyöräkurssi. Kuvaan lisää videoita sitten, kun minulla on mad skillz! :)



tiistai 15. huhtikuuta 2014

Maastopyörää ähkyyn asti (ja oho, ilmosin)

Ekat kisani ensi kuussa eivät ole triathloneja, vaan multisportia ja maastoduathlonia. Se tarkoittaa sitä, että pitäisi osata polkea maastopyörällä. Ekana maastopyöräkesänäni olin mielestäni parempi kuin nykyään, koska luonnollisesti kuvittelin olevani luonnonlahjakkuus ja rymistelin isolla egolla vaikeisiinkin paikkoihin sen kummemmin jännäämättä. Nyt olen jo ehtinyt kaatua niin monta kertaa, että itseluottamukseni on lähtenyt laskuun, ja nössöilen, minkä kerkiän. Ja yleensä nössöily estää onnistumisen paikoissa, missä muuten voisikin onnistua.

Siksi pitää treenata lisää! Supersuunnistaja bongasi Suomen ladulta maastopyöräkurssin, minne minä ilmottauduin ekana ja hän sitten perässä. Kurssi alkaa huomenna. Eli viimeistään kuukauden päästä olen ihan suvereeni polkukikkailija. Eiks nii?

Mutta treenaan minä muutenkin. Viime keskiviikkona menin ensin kaverin kanssa Hulliksille ja kahville, ja lähdin sitten sulattelemaan muffinssia parin tunnin maastopyörälenksukalle. Mulla on tapana polkea aina lähinnä kevyen liikenteen reittejä ja sitten poiketa niiltä välillä metsän puolelle, kun sopiva polku pistää silmään. Ja niin toimin taas.

Sininen hetki meren rannalla

Polkuja poljeskelin lähinnä lenkin alussa Laajalahdessa, mutta Otaniemestä alkaen seurailin aika pitkälti vain rantaraittia ja tein vain ihan pieniä poukkoiluja poluille. Lähdin kuitenkin maastopyörällä liikenteeseen, koska en jaksanut ajella minnekään liikennevalojen ulottumattomiin autolla. Tapiolasta on vähän masentavaa lähteä liikkeelle maantiepyörällä, koska iso osa lenkkiajasta menee siirtymiseen paremmille teille. Nyt kyllä kevyen liikenteen väylätkin alkavat olla jo lakaistu, joten sen puolesta ei enää tarvitse pyöräteitä vältellä. Mutta on silllä maantiepyörällä silti kivempaa ajaa maantiellä. Tähän minun "välillä poluille" -tyyliini voisi sopia hyvin myös cyclocrossi, mutta pyörätelineessä ei ole just nyt tilaa ja hankintalistalla on taas jonoa. Ei siis fillarikaupoille tänä vuonna... :) Ja sitä maastopyörän käyttöä piti treenata!

En muistanut ottaa valoja mukaan, joten ehdoton lenkin takaraja oli auringon lasku. Ehdin kuitenkin himaan hyvissä ajoin ennen sitä, kunhan olin ensin polkenut 36 km ja rapiat minuutin alle kahdessa tunnissa. Ne polut hidastavat menoa. En todellakaan ole (vielä) mikään lahjakas posottelija niillä.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Maantiekauden avaus

Otetaanpa ajassa viikko takapakkia ja palataan viime viikon lauantaille ja meikäläisen ekaan maantiepyörälenkkiin. Sehän oli sitten eka kerta, kun meikäläinen ajeli aerobareilla, mikä oli vähintäänkin jänskää.

Panin kotona fillarin auton takakonttiin, ja huristelin ensin Ikealle shoppaamaan reikäkäuhaa - mitä ei siellä tietenkään ollut. (Haluan reikäkauhan, jotta uppomunani onnistuvat paremmin!) Lohdutin sitten itseäni ostamalla vaikka mitä muuta. Ikeasta ulostauduttuani, kurvasin auton Bembölen kahvituvat eteen ja kaivoin pyörän kontista ja pyöräilykengät laukusta.

Alussa aerobarit tuntuivat vähän hassuilta, koska tarvittava ohjausliike oli hyvin pieni. Mutta sitten niihin tottui. Mäet poljin kyllä ihan normitangolta, koska siinä minulla on jarrut ja vaihteet. Loppumatkasta laskin kyllä jo alamäkiä aerobareilla röhnöttäen.

Poljin Turuntietä melkein Lohjalle asti ja sitten käännyin takaisin. Menomatkalla oli masentava vastatuuli, ja vaivuin synkkyyteen katsellessani nopeuksiani. Onneksi kuitenkin paluumatkalla myötätuulessa alkoi meno olla ajoittain jopa vauhdikasta, vaikka jalat toki olivat jo vähän puhki. Silti muutama yksittäinen kilometri on mennyt yli kolmenkympin keskinopeudella. Koko lenkin keskinopeus oli vain 23,7 km/h, mutta maksiminopeudeksi sain yhdessä alamäessä 53 km/h edes kamalasti polkematta.

Melkein Lohjalla kävin, koska tässä käännyin. :)

Ajoasennossa on vielä hakemista. Aerobareja pitänee hieman lyhentää (tai siis siirtää taaemmas), että saan kunnon kyyryn aikaan. Nyt röhnötin välillä epäkyyryssä, koska kyyryssä hartiani väsyivät. Mutta muistelin tangot myyneen kaverin ohjeen, että pitäisi olla nimenomaan ihan kasassa ja pyöreällä selällä. Puolimatkassa myös nostin satulaani hieman, koska jalat eivät tuntuneet suoristuvan tarpeeksi. Ja liian iso koukkuhan on huonoksi polville - ja sitä meikäläinen nyt ihan viimeisenä kaipaa. Vähän mietin, että kuun lopussa leirillä voisi pyytää jotain puoliammattilaista katsomaan asentoani ja korjaamaan sitä sen verran, mitä sitä voi korjata. Maantiepyörä kuitenkin on maantiepyörä, eikä siihen ikinä saa ihan aika-ajopyörän ajoasentoa. Mutta yrittää voi.

Pakko kyllä myöntää, että maantiellä posottaminen oli vähän tylsää verrattuna edellisen viikonlopun pariskuntalenkkiin ja poluilla kikkailuun. Mutta ehkä tähän tottuu taas. Ja lämpimämmällä säällä auringon paistaessahan maantiepyöräily onkin parasta. Nyt oli vielä vähän kylmä, vaikka arska paistoikin. 50,16 km tuli poljettua ja aikaa siihen kului 2 tuntia ja 7 minuuttia. Kyllä tää tästä.


torstai 3. huhtikuuta 2014

Kiireisen töissäkäyvän HIIT ja mahdollisuus tehdä hyvää

Oli tänään ajatus mennä maastopyörälenkille, mutta kuuden jälkeen kotiutuessani minulla oli suuria motivaatio-ongelmia sen ajatuksen kanssa, että jaksaisin raahata pyöräni pihalle. Meillä on kotona yhdessä nurkassa tyylikäs sisustusratkaisu, ja vain minun vanha ja huono hybridini asuu näppärästi pihalla tai pyöräkellarissa.

Kotimme katseenvangitsija

Keksin sitten kotimatkalla, että poljen sillä hybridillä jollekin läheiselle pehmeäpohjaiselle mäelle ja juoksen mäkivetoja. Soitinpa sitten siltä seisomalta Supersuunnistajalle ja kyselin, muistaako hän läheltä hyviä mäkiä ja montako vetoa kannattaa juosta. Kuulemma 6-7, kun tämä on eka kerta. Jos vetelen vetoja jatkossa enemmän, niin määrää voi kasvattaa.

Katselin kotona vielä vanhaa suunnistuskarttaa, enkä ollut sen ja omien muistikuvieni perusteella ihan vakuuttunut supersuunnistajan mäkiehdotuksesta. Keksin sitten kaksi omaa kandidaattia, jotka kävin pyöräilemässä läpi alkuverkaksi. Valitsin ekan. Mun mäkeni oli kuitenkin vähän lyhyt, ja sen juoksi ylös 15 sekunnissa. Lisäksi sen loppuosa oli hieman liian jyrkkä. Jatkoin mäkeä alapäästä hiekkatiellä, joka oli myös ylämäkeä, mutta loivempaa, ja kolmannella vedolla eli toisella jatkolla sain kulutettua aikaa vetoon jo 30 s. Totesin sen olevan ihan passeli aika. Juoksin sitten näitä pisimpiä vetoja yhteensä kuusi kävelypalautuksilla. Ne kaksi ekaa lyhyempää saivat toimia lämmittelynä. Tämä oli nyt sitten kai sitä suunnattoman trendikästä HIITiä. Ainakaan koko hommaan ei mennyt kauaa aikaa, ja ehdin vielä mainiosti kauppaan ja kokkaamaan päivällistä.

Mun mäki - tosin se liian lyhyt versio

Mäki tosiaan oli lopusta vähän liian jyrkkä, ja vauhti hyytyi. Ensi kerralla kokeilen sitä Supersuunnistajan ehdotusta. Kun hän näytti mäen minulle äsken kartalta, niin se vaikuttikin jo ihan sopivalta. Muisti teki vain tepposet.

Sitten muuta juoksuasiaa. Mun taistelutoverini Kosovosta on järkkäämässä juoksutapahtumaa, jonka vapaaehtoinen osallistumismaksu menee viime joulun mediaseksikkäimpään hyväntekeväisyyskohteeseen eli uuden lastensairaalan hyväksi. Kehänvarsijuoksu järkätään ensi viikon viikonloppuna eli 12.4. Menisin sinne varmaan itsekin auttelemaan järkkäilyssä, mutta meidän komea kolli on menossa kissanäyttelyyn. Mutta menkää te muut juoksemaan! Matkat ovat 5 km, 10 km ja 21,1 km, ja kahdelle pisimmälle matkalle järkätään ajanotto. Kiva treeni ja hyväntekemistä yhdellä iskulla.

Jos ei juokseminen kiinnosta, niin vaihtoehtoinen ohjelmanumero lauantaille on tosiaan Pet Expo. Siellä on tosiaan ihan livenä tätäkin blogia välillä kuvittava Tapiolan seksikkäin kissapeto. Kissojen lisäksi näytillä on muitakin elukoita kuten pupuja ja marsuja. Ylisöpöysvaroitus.

Meidän kauneuskisaaja

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Oho. ilmosin!

En kuitenkaan mihinkään kisaan. Ensin pitää treenata, että osaa kisata. Ja siksipä menin ja ilmottauduin seuran kevätleirille 25.-27.4. Vierumäellä. En olekaan ennen ollut triathlonleirillä, joten elämme jännittäviä aikoja. Lisäksi on kivaa päästä tutustumaan useampaan seurakaveriin.

Karvakaverit jäävät kotiin pitämään Supersuunnistajaa silmällä

Meidät on jaettu kahteen ryhmään: Team Joroisissa on kaikki hyvät uimarit ja Team Kalmarissa kaikki tosi hyvät uimarit. Minä ilmottauduin Team Joroisiin. Uintitreenien lisäksi ohjelmassa on aamulenkkiä, vaihtoharjoitusta ja fillarilenkkiä ja lihashuoltoakin. Kivalta näyttää!