sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Oho, ilmosin eli kisakesäni mun

Tänä kesänä en ajatellut kisailla joka viikko, kuten melkein viime kesänä tein. Lisäksi tänä kesänä panostan triathloniin. Multisport saa jäädä vähemmälle. Ja Rokualle en enää lähde. Mutta moneen muuhun kisaan lähdenkin.

Kisakesä pärähtää käyntiin kuitenkin sillä multisportilla, kun 10.5. kisaillaan Spring Adventure. Tämän vuoden jokkueennimileffa on Tarantinon oivallinen Inglorious Bastards. Ilmottautuminen pärähti eetteriin tänään aamupäivällä.

Olen jotenkin viehättynyt metsässä möyryämiseen. Lauantaina 24.5. on sitä luvassa lisää, kun on maastoduathlonin vuoro. Maastomittelöt kisataan Espoossa, ja saatoin itseni ja Supersuunnistajan lisäksi onnistua yllyttämään mukaan myös pomoni. Meillä on sovittuna myös perheen sisäinen kisa: Supersuunnistaja yrittää juosta kuntosarjan 10 km 65% minun samaan matkaan käyttämästäni ajasta. Ja minä koetan sitten käyttää aikaa alle 154% hänen ajastaan. :) Ilmottautuminen kallistuu ensi kuun puolivälissä, joten minä saitana paskiaisena hoidin sen pois alta hyvissä ajoin eli tänään.

Viime vuonna Vantaalla

Kesän eka oikea triathloni ja sen perusmatka kisataan Nurmijärvellä lauantaina 14.6. Sääksi Triathlonin juoksureitti on kuulemma kiva ja suurimmaksi osaksi ulkoilureittiä. Eli tosi polviystävällinen alusta! Jee! Tännekin ilmottauduin tänään.

Juhannuksena olisi tarkoituksena osallistua Ratareiteen. En tosin aio suhata sitä mitenkään kamalan sata lasissa, koska heti viikon päästä olisi vuorossa maastotriathlon Lahdessa. Triathlon on vain sprintti, mutta olisi lähtölaukauksen kajahtaessa silti kivaa olla iskussa eikä puhkipoikki jo valmiiksi. Mun pitää järjestää kissoille hoitaja juhannukseksi ennen kuin uskallan ilmottautua Ratareiteen. Enkä Lahteenkaan ole vielä ilmonnut. Säästetään jotain vielä myöhemmäksi...

Heinäkuun meinaan idlata ja treenata. Pitää ehkä käydä vähän matkailemassa pitkin kotimaata ja patikoimassa ainakin Evossa. Kisakentille palaan sitten elokuussa, kun vuorossa on kauden päätavoite eli meikäläisen eka (ja varmaan myös vika) triathlonin puolimatka eli Tahko Triathlon. Sinne olen siis tekemässä Supersuunnistajastakin triathlonistia. Keljuttaa jo valmiiksi, että luultavasti häviän hänelle, vaikka hän meinaakin lähteä matkaan maastopyörällä. Hän kuitenkin juoksee niin paljon kovempaa kuin minä, että en usko pystyväni uimaan ja polkemaan karkuun. Tämän hetken aikabudjettini on 5h 50 min, mutta saatan säätää aikaa kesän ja fillarikauden alettua. Mulla ei oikeasti ole hajuakaan, kuinka kovaa pääsen nyt, kun mulla on fillarissa aerobarit. Tahkolle ilmottauduin jo viime syksynä, kun seuran kautta sai alennusta.

Viime vuoden multisportia Vihdissä
Kisakausi viimeistellään vielä syyskuun 27. aamutuimaan, kun starttaamme X-Kaatoon. Tuo pimeä, märkä ja synkkä kisa alkaa olla meidän tiimillemme jo perinne. Suosittelen kisaa kyllä kaikille otsalampun omistajille. On se vaan eri lystiä startata aamuviideltä. :D

Vaikka koetankin olla ahnehtimatta tuon enempää kisoja kesääni, niin vähän tekisi mieli lähteä myös Zombie runille. Lisäksi Supersuunnistaja yrittää houkutella minua Bodom trailin tirriäismatkalle. Myös Giro d'Espoo vähän kutkuttelee, mutta luulen olevani edellisen päivän Maastomittelöistä niin död, että en taida jaksaa tänä vuonna osallistua sinne. Mutta saas nähdä. Olen tunnetusti loistava takinkääntäjä näissä asioissa. :)

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Tarviin kilsoja!

Totesin tässä itselleni pariinkin otteeseen viime viikkojen aikana, että mulle kertyy kestävyysurheilijaksi vähän vähänlaisesti noita kestävyyslajitreenitunteja ja -kilsoja. Viime aikoina on tullut lähinnä uitua ja vähän spinnailtua. Ja nyt niitä kilsoja pitäisi suorastaan ahmia, koska kisakauteen on vielä aikaa. Minä olen kuitenkin vain bodaillut ja kiipeillyt seinille. Mutta asia korjaantuu nyt! Korjaaminen aloitettiin heti tänään ihanassa kevätsäässä, kun kävimme Supersuunnistajan kanssa polkemassa Espoon rantamaratonin reittiä.

Maratoni ei ole kulkenut tästä, mutta minäpä olen.
Kilsoja kertyi yli 42, vaikka emme käyneet edes Otaniemessä. Poikkesimme reitiltä pariin otteeseen poluille ja hauskemmille hiekkateille, niin siinähän sitä matkaa kertyi. Lopussa alkoi jo tuntua reisissä, niin ehkä tämä oli kesän ekaksi pidemmäksi lenkiksi ihan tarpeeksi pitkä. Polut olivat jo ihan sulia ja sen verran kuivia, että polkeminen oli minunkin tasoiselleni maastopyöräilijälle ihan helppoa. Muutamalla varjoisemmalla hiekkatien pätkällä oli vielä jäätä, ja supersuunnistaja kellahti kerran. Minä en, mikä onkin aika harvinaista!

Tässä taas kiltisti reitillä eli Rantaraitilla

Koska mä en aio juosta enempää kuin sen verran, että tuntuma pysyy, niin mun pitää kerätä kilometrini nyt nimenomaan pyörällä. Työmatka mulla on nykyään enää naurettavat 2 km, joten siitä ei ilman kiertoreittiä treenillisesti iloa ole. Harkitsen kuitenkin niiden kiertoreittien ajamista, koska aamuisin ja töiden jälkeen on valoisaa. Huomenna ajattelin polkea Mäkelänrinteeseen uintitreeneihin, kun Supersuunnistaja vie auton lähtiessään rogainingiin. Siitä kertyy kilsoja 10 kappaletta suuntaansa. Mennessä ajattelin polkea rauhallisesti ja takaisin sitten kovempaa ja vaikka kiertäen, jos paukkuja on polskimisen jälkeen jäljellä. Ensi viikolla ajattelin mennä ulkoiluttamaan vihdoin maantiepyörääni ja harjoittelemaan aerobarien käyttöä käytännössä, kun supersuunnistaja lähtee Pohjanmaalle. Hänen kanssaan tykkään polkea maasturilla, kun hänellä ei (vielä) omaa maantiekiituria ole.

Mulla oli suunnitelmissa ilmottautua nyt viikonloppuna ainakin osaan kesän kisoista, mutta nyt en kyllä jaksa. Koetan jaksaa huomenna - ja jos ei puhti ritä vielä maksamiseen, niin kerron suunnitelmistani edes teille. Suunnitelmat kun ovat kuitenkin selvillä.

torstai 27. maaliskuuta 2014

Tulevaisuuden uintimummo?

Eipä tarvii maksaa toisesta salista. Ei vakuuttanut naapurisalin kokeilu, ei. Mutta tulipahan testattua, niin ei tarvitse pohtia, että mitäs jos. Sali oli sellainen peruskuntourheiljoille varmaan ihan hyvä perussali, mutta minä en siitä viitsisi useampaa kymppiä kuussa (ja vielä Esportin maksun päälle) maksaa. Salin mainostama "hyvin varusteltu vapaa-painojen alue" (suoraan kopioitu yrityksen sivuilta; minä osaan kirjoittaa vapaapainot - tai siis vapaat painot - oikein) ei ollut kovin päräyttävä. Kyllä siellä nyt treenin teki, mutta ei salilla olosta riemuinnut samaan malliin kuin Esportissa tai taannoin Fressillä. Lisäksi salilla oli jotenkin kamalan hiljaista. Tuntui, kuin oma puhe olisi kaikunut kaikkien korviin ja ne kaikki olisivat kuunnelleet huonoja juttujani. Tai että olisi pitänyt olla hiljaa. Olen tainnut tottua liikaa Esport Arenan meteliin. :)

Mutta sitten päivän asiaan eli uintiin ja uimahalleihin. Tiistaina, kun palasimme Supersuunnistajan kanssa uimahallilta kotiin tälläämään, totesi Ääsääs, että hallin vesijuoksevat mummelit ovat aika sitkeitä. Niin ovatkin! He ovat myös aivan ihania! Leppävaarassa kävi joskus yksi ikävä mummeli, joka luuli omistavansa vakkariratansa, mutta keskimäärin aamu-uintien mummelit ovat tosi lystikkäitä. Minustakin tulee isona uimahallimummo!

Kuvitukseksi taannoinen iltavenyttely, joka oli hieman
haasteellista. Joku meillä aina loukkaantuu, jos lattialla on
potentiaalinen syli, mutta siihen ei pääsekään, kun siinä on vaikka jalka.

Tykkään salakuunnella aina pukuhuoneessa mummeleiden keskusteluja. Ne ovat niin ihanan mutkattomia: "Joo, en päässyt viimeksi vesijumppaan, kun olin kaverin hautajaisissa." Mummelit seuraavat myös aikaansa: "Mitä? Eksä oo Facebookissa?" Tai, no, ainakin osa: "No en oo! Tuu kahville. Siinä on sulle Facebookia!"

Mutta hienointa noissa mummeleissa on, että he jaksavat pitää huolta terveydestään. Pitäisi itsekin jaksaa ja loppuun asti. Joskus vähän keljuttaa, että onko eläkeläisten pakko tunkea uimaan heti kuudelta töissäkäyvien kanssa samaan aikaan, kun ehtisivät päivälläkin. Mutta ymmärtäähän sen, että jos herää automaattisesti jo viiden maissa, ei välttämättä jaksa neppailla himassa yhdeksään. Joten en minä jaksa suuremmin mummeleista harmistua. Tyydyn fanittamaan.

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Kuulumisia

Oho! Luulin postanneeni kerran Aktian jälkeen, mutta näköjään ajatukset eivät ole ehtineet kulkeutua päästä näppikselle. Korjataanpa tilanne ja kerrotaan kertaheitolla puolentoista viikon tohinoista.

Aktian jälkeen jalat olivat niin jumissa, että lintsasin sunnuntain uintivuorolta. En siis ihan rehellisesti uskaltanut lähteä uimaan vetoja, kun olen jo muutenkin jäämässä välillä ryhmän nopeimpien jalkoihin. Vai pitäisikö sanoa, että käsiin, kun nehän sieltä ekana vastaan tulevat? Kävimme sen sijaan Supersuunnistajan kanssa Nuuksiossa kävelyllä. Siellä oli ainakin toissaviikonloppuna lunta vielä ihan kunnolla. Mutta toissaviikonloppunahan sitä satoikin. Hakunilassa se oli vain räntää eikä lunta.

Nuuksiossa oli lunta ja jäätä

Olen vihdoin saanut ensi kesän kisakalenterini valmiiksi. Ajattelin kertoa siitä lisää ihan omassa postauksessaan vielä tämän viikon aikana. Suunnittelin ensin lyöväni homman niin lukkoon, että hoidan ilmottautumisia jo nyt, niin sitten kalenteri on oikeasti tosi lukossa ja avain kuussa.

Viikko sitten olin kiipeilemässä Vuorikiipeilijä M:n kanssa. Mulla on ollut aika kiireistä ja henkisesti raastavaa töissä viime aikoina, mutta M:n seura on aina mitä mainiointa vastapainoa sille. Maailmassa ei ole varmaan toista niin mukavaa ja ystävällistä ihmistä. Jos M itse on surullinen tai harmissaan, niin hän ei siltikään levitä pahaa oloa ympärilleen, vaan saa toisen haluamaan, että voisi jakaa vähän lallalaa-meininkiä takaisin M:lle. Ja jos M itse on hyvällä (tai edes neutraalilla) tuulella, hänen positiivinen energiansa tarttuu kuin kevätlentsu. Siksi olen viime aikoina arvostanut meidän kiipeilemisiämme kovasti. Harmi, kun neitonen lähtee kohta kuukaudeksi Nepaliin valloittamaan vuorta. Mutta taitavatpa munkin työkiireeni tästä hiljalleen hellittää.

Minä saavutin lauantaina Klassarinkierroksen huipun -
joka ei kummoinen nyppylä ollut.

Kiipeilyssä minä onnistuin telomaan hieman nilkkaani, kun seinältä tipahtaessani kolautin sen yhteen otteeseen. Onneksi nilkka ei vääntynyt pahasti, ja vamma esti vain korkojen käytön eikä esimerkiksi urheilua. Ja vaikka kiipeily ei mennyt ihan ihan timantisti, niin pari tosi makoisaa reittiä tuli kiivettyä. Ei tosin ihan puhtaasti, kun tipahtelin aina hiukan ennen loppua nakkien väsähtäessä. Kirjoitinkin HeiaHeiaan, että menin ylös "yhden pysähdyksen taktiikalla". :)

Perjantaina rikoin yhden lupaukseni ja kävin lenkillä. Hyi minua! :) Olin töissä mehevät 11 tuntia ja sen jälkeen niin kiukkuinen, että oli pakko vetää joko kännit tai endorfiinikännit. Päädyin sitten tervehenkisenä ja kirkasotsaisena ihmisenä jälkimmäiseen ja kävin kipaisemassa lenksukan sillä aikaa, kun Supersuunnistaja kokkasi kalaa. Yritin juoksennella mahdollisimman vähän asfaltilla ja jopa vähän poluilla, missä se oli valaistuksen puolesta mahdollista. Teki hyvää!

Seurattiin söpön liloja reittimerkkejä

Nyt, kun on jo aamulla valoisaa ja muutenkin ihanan aurinkoiset säät, niin minun tekisi tosi paljon mieli juosta enemmänkin. Pitää siis käyttää yhdistelmätreenikorttia ja polkea keskuspuistoon lenkille. Polvien kannalta olisi kyllä hyvä panostaa siihen fillarointiin. Pääsisiköhän kohta jo rullaluistelemaan?

Lauantaina oli HelTrin märkäpukujen testailutilaisuus. Törmäsin siellä Piaan ja nopeasti myös Arjaan. Muita bloggaavia seuralaisia en tunnusta tunnistaneeni. Mun projektini "supersuunnistajasta ironman" ei edennyt vielä märkkärin hankintaan, mutta koko ainakin on nyt jokseenkin selvillä. Ääsääs tykkää introverttina shoppailla netissä, joten puku hankittaneen sieltä. Minä kokeilin yhden märkkärin lisäksi Lava pantseja, mutta selvisin kuitenkin ilmaiseksi ulos. Hyvä minä!

Filmailimme Supersuunnistajan kanssa toisiamme altaassa. Ideana oli vähän katsella, miltä uintitekniikka näyttää. Valitettavasti allas oli sen verran lyhyt, että ei siinä montaa vetoa ehtinyt vetää. Mutta en mä kamalan rumalta kai näyttänyt. Potku on kyllä aika paska ja tehoton. No, katsokaa itse:

video


Nyt pitäisi lähteä kokeilemaan ilmaiseksi naapuriin avattua uutta kuntosalia. Salille pääsee kortilla sisään joka aamu klo 5 alkaen, mikä vähän viehättää minua ajatuksena. Mietin tässä nyt sitten kuumeisesti, että onko mitään järkeä maksaa sekä Esportista että erikseen aamusalista. Esportissa on diiliä vielä syksyn alkuun, mutta siellä on kyllä myös paljon hyviä asioita, joista en raaskisi luopua - esimerkiksi Joukon spinut.

Supersuunnistaja ilmoitti olevansa juuri bussissa matkalla kotiin. Ehkä odottelen vielä saliseuran saapumista.

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Haastemies iski Hakunilaan

Joku on joskus saattanut huomata, että minä tykkään kilpailla. Ja hauskinta se on tehdä tuttujen ja kavereiden kanssa. Siksipä menin viime syksynä uhoamaan supersuunnistajan siskolle, että haastan hänet maaliskuun Aktia cupissa kymppiin, että saamme vertailukelpoiset tulokset. Silloin olimme vielä aika tasaisia. No, toinen oli juossut tänä vuonna ennen tätä päivää melkein 290 km ja toinen noin 15... Koska aavistelin, että kisasta ei tule mitenkään huikaisevan jännittävää, ja se ratkeaa himppasen ennen loppusuoraa, niin päätin tuoda geimeihin lisää jännitystä haastamalla mukaan myös Vuorikiipeilijä M:n, joka oli käynyt aiemminkin Aktia cupissa kirmaamassa. Ajattelin, että me olisisimme päivän kunnossa tasaisempia. Supersuunnistaja tuli mukaan juoksemaan ihan keskenään.

Kympin lähtö

Aurinkoisen ja keväisen viikon jälkeen lauantai valkeni räntäsateisena. Kenkävalintaa tuli pohdittua tovi jos toinenkin. Slicksit hylkäsin vaihtoehdoista heti alkuunsa, ja lähdin matkaan maastolenkkarit jalassa ja nastalenkkarit laukussa. Sotungintie oli kuitenkin aurattu aamulla, joten se oli loskaton ja ihan kiva. Joten nastat saivat jäädä laukkuun, ja meikä laukkasi maastolenkkareilla. Supersuunnistajan siskon kenkävalinta oli kanssani täysin (siis merkkiä ja mallia myöten) identtinen, Vuorikiipeilijä M lähti matkaan slickseillä ja supersuunnistaja nastoilla, koska ei ollut ottanut muita seitsämästä lenkkariparistaan mukaan. Normilenkkarit kuulemma lipsuivat vähän, mutta muilla ainoa hidaste oli paska kunto.

Ihan lopussa - sekä nainen että matka

Lähdimme Vuorikiipeilijä M:n kanssa yhtä matkaa liikkeelle ja annoimme hurrien mennä menojaan. Juoksimme ihan kivaa 5:30-vauhtia yhdessä melkein 2 km, kunnes M:ltä aukesi kengännauha. Hän jäi miettimään pikanauhojen tuomia mahdollisuuksia, ja minä jatkoin matkaa omassa parhaassa seurassani. 5 km kisan voittaja ohitti minut hieman ennen heidän kääntöpaikkaansa, vaikka lähti 5 min meidän jälkeemme. Onneksi vain hän. Meikäläinenkin sai ohittella myöhemmin muutamia ihmisiä, koska olin kerrankin osannut lähteä rauhallisesti liikkeelle. Ohittelin jopa paluumatkalla, vaikka hyydyinkin aika pahasti 6 km kohdalla. Olimme Vuorikiipeilijä M:n kanssa asettaneet tavoitteeksi jotain 55 ja 59:59 min väliltä, joten ei ihan kamalasti harmittanut, vaikka alkutaipaleella aloinkin toivoa, että alittaisin 55 min. Kello pysähtyi raivoisan ja hapokkaan loppukirin jälkeen aikaan 56 min tasan, jolla ansaitsi naisten yleisen kilpasarjan viimeisen sijan. :) Vuorikiipeilijä M tuli maaliin 3 min myöhemmin, mutta oli nössönä ilmottautunut kuntosarjaan, joten ei edes hävinnyt (muuta kuin minulle). On muuten aika hassua, että naiset ilmottautuvat paljon ujommin kilpasarjoihin kuin miehet. Eikö siskoilla ole kilpailuviettiä? Sisaruksista ääsääs kärsi vähän flunssan jälkimainingeista ja oli omaan tasoonsa nähden ihan surkea viettäen reitillä lähes 40 minuuttia. Sisko oli sen sijaan omalla tasollaan, ja alitti 50 min.

Riemuisat juoksijasankarit kisan jälkeen :D

Kotimatkalla heitimme Vuorikiipeilijä M.n karkkikaupalle ja suuntasimme loppujengillä meille syömään kania ja mutakakkua. Jos nyt olisi reipas, niin venyttelisi. Voi kyllä olla, että tyydyn juomaan kaljaa ja katsomaan leffaa.

Tulipahan todistettua, että ei tarvitse oikeastaan kamalasti treenata juoksua, että voi juosta. Kunhan kuntoilee jotenkin ja pitää pientä juoksutuntumaa päällä. Mun pitää vaan yrittää ruveta hirveän hyväksi pyöräilijäksi, niin voin jatkossakin parannella triathlontuloksiani.


torstai 13. maaliskuuta 2014

Yllyttäjä

Mä tein tänään aamulla tän höpsön pelin. Sain sanat "pula", "mäki" ja "painajainen". No, lauantaina onkin ihan sattumoisin luvassa tämän vuoden vika Aktia cup - ja minun vuoden tähänastiset juoksukilometrini ovat noin 15. :D Lauantain Aktiassa kisataan leikkimielinen (lue: veren maku suussa) kisani supersuunnistajan siskoa vastaan. Turpiin tulee niin että tukka lähtee. Olimme vielä kesän lopussa aika tasoissa juoksuajoissa, ja silloin minä hänet kisaan haastoinkin. Sittemmin toinen meistä on voinut treenata vähän enemmän kuin toinen... No, voittajalle on luvassa hieno palkinto. Se sai tänään viime silauksensa. Aktian reittihän ei ole oikeasti mäkinen, joten sikäli tuo pelin ennuste oli väärä. Mutta ehkä sen pulan ja painajaisen takaa tämä:

Ilouutisen tarjoaa Foreca

Viime vuoden malliin mun työkaverini on tulossa myös lauantaina juoksemaan. Crossfittaaja M ei voi olla kyllä enää Crossfittaaja M, koska vaihtoi fittailun painonnostoon. Mutta koska koko tämän ajan hän on ollut oman elämänsä Veikka Gustafsson, olkoon hän jatkossa tässä blogissa Vuorikiipeilijä M (koska näitä nimiä on hauska keksiä).

Joka tapauksessa tuumailin, että minulla ja M:llä on varmaan sata kertaa tiukempi taisto luvassa kuin mulla ja ääsäässin siskolla, joten ehdotin hänellekin leikkimielistä kisaa. Ja Vuorikiipeilijä M suostui, vaikka toivoikin, että juoksisimme yhdessä. Mä sanoinkin epäileväni, että ratkaisu tapahtuu vasta 5 km jälkeen ja siihen asti voidaan toki peesailla. Katsotan, koska sitten uskaltaa ottaa irti. Vai jaksaako sitä enää siinä vaiheessa... Joka tapauksessa paras voittakoon! Melkein ei edes harmittaisi hävitä (mutta vaan melkein), koska keksin jo kivan palkinnon M:lle, jos hän voittaa.

Jotta yllytyshulluus leviäisi vielä laajemmalle, yritin yllyttää mukaan myös toista työkaveriani, Heppatyttö I:tä. I on joskus mennyt sanomaan, että kyllähän nyt kympin kisan juoksee koska vaan. Hän juoksi mun kanssani Midnight Runin toissavuonna, mutta sen jälkeen ei ole enää uskaltautunut mukaan mihinkään juoksukinkeriin. Nyt lupasin hänelle paikan autosta ja kakun, jos hän tulee lauantaina juoksemaan. Pitää vielä varmistaa, että irkissä huikattu haaste menee perille. Ja ehkä vähän painostaa...

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Käänteisduathlontreeni ja messuilua

Eilen mun teki mieli juosta. Koska halusin juosta pehmeällä alustalla, päätin kohteeksi Keskuspuiston polut. Sain huijattua seurakseni tuon perheemme huippujuoksijan, ja sovimme treffit erään koulun pihaan: minä pyöräilin sinne pientä kiertotietä, ja supersunnistaja juoksi suorinta reittiä paikalle.

Kun olin saanut fillarin lukittua, kirmasimme keskuspuistoon. Poluilla oli vielä jonkin verran jäätä, ja osa lenkistä meni vähän sipsuttamiseksi, mutta muuten oli tosi kivaa. Vauhti ei ollut kova, mutta syke pysyi kivasti PK-alueen yläreunoilla. Flunssasta toipuva supersuunnistajakin väitti vauhdin olevan sopiva. Parin viikon päästä polut ovat varmaan sulat ja melko kuivatkin, joten metsään voi suunnata vaikka fillarillakin. MaastoMittelöt taidetaan polkea juuri eilisissä lenkkimaastoissamme, joten sinne olisi syytä mennä polkemaan useampaankin otteeseen ja mieluummin ennen kisoja.

Leveäselkäinen setä lavalla

Kun pääsimme takaisin koulun pihaan, suuntasi supesruunnistaja juosten kotiin, ja minä poljin hänet kiinni, kunhan sain fillarini irti telineestä. Seuraavalla kerralla voisin vastaavassa yhdistelmässä lähteä vähän aikaisemmin ja polkea alle pidemmän lenksukan. Muuten treeni oli oikein mainio. Polkujuoksu on tosi kivaa! Kamera unohtui kotiin, niin Keskuspuistosta ei ole nyt kuvia. :(

Kun pääsimme kotiin, rupesimme nopeasti näteiksi ja hyvänhajuisiksi ja suuntasimme nokkamme kohti Messukeskusta GoExpo-messuille. Ehdimme paikalle fitness-kisojen loppuun, mutta yleisöä oli sen verran paljon, että näkyvyys oli vähän huono. Vähän harmitti, etä näkemättä jäi fitneksen vapaaohjelmat, koska pelkkä pousaus ja pullistelu ei ole mun mielestä niin kivaa katsottavaa. Vielä pari vuotta sitten mua kiinnosti seurata fitnesstä ja jopa body fitnesstä paljonkin. Enää se ei uppoa samaan malliin. Kaiken maailman kestävyysurheilu kiinnostaa nykyään enemmän. Kävimme kyllä Muscle Manian aikana ihan mielenkiintoisen keskustelun siitä, onko supersuunnistajalle kehittynyt latsit nyt uinnin ja leuanvetelyn myötä. Minun mielestäni on, mutta hän ei usko (eikä halua, koska "turhat" lihakset painavat juostessa liikaa). Ihan yhtä kehittyneet ne eivät kuitenkaan ole, kuin eilen lavalla. :)

Isopäinen HCR-supersankaritar

Sen jälkeen kiertelimme kojuja ja  katselimme roller derbyä. Se on musta suunnattoman veikeä laji, ja jos mun polvista olisi vielä rymyämään, voisin harkita aloittavanikin sen. Tosin, jos mun polvistani olisi rymyämään, pelaisin varmaan edelleen korista, eikä aikaa olisi derbyilyyn... No, lajia on joka tapauksessa kiva katsoa.

Heppamessuilla oli myös laama ja alpakka.

Minä shoppailin messuilta  Velo & Oxygenin standilta pyörälypaidan, spibeltin (taisi olla messujen halvin hinta sille vehkeelle eli kävi tuuri!) ja uudet pikanauhat lenkkareihin. Ostimme myös  joltain perinneleipurilta sultsinoita ja rönttösiä. Lopuksi vaihdoimme vielä heppashown puolelle ja katselimme valokuvia kameramessuilla. Sitten olikin jo jalat niin puhki, että oli pakko suunnata syömään ja kotiin. Illalla väsytti niin paljon, että nukahdin kesken leffan.

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Lallalaa!

It's back! Motivaatio siis! Spinning on kivaa! Uinti on tosi kivaa! Sunnuntaina treenattiin vauhtikäännöstä, ja se vasta lystiä olikin! Oli pakko treenata tänään aamulla sitä lisää! Lisäksi heräsin tänään ilman herätyskelloa jo klo 05:18, eikä aamu-urheilu tuntunut yhtään pöllömmältä idealta! Viime kerrasta onkin aikaa! Montako huutomerkkiä voi laittaa samaan postaukseen? No, pannaan varmuuden vuoksi vielä muutama:

Jee!!!!!

Olen yhtä iloinen kuin kissa, jolla on ilmapallo!

Jotta mulla olisi jotain oikeaa asiaakin, niin voisin todeta, että Spring Adventuren kilpailukutsu on tullut. Sitten pitäisi vaan valkata sopiva leffan nimi joukkueelle. First Blood, Nuija ja Tosinuija, Die Hard ja Kill Bill on jo käytetty. Saa ehdotella! 

Leffoista tulikin mieleen, että viikonlopun vilkaisuistani voin suositella Dallas Buyers Clubia, mutta Antichrist oli paaaaaaljon huonompi kuin ensikosketukseni Lars von Trieriin eli Melancholia (jonka taas katsoin pari viikkoa sitten). Machete taas oli melko veikeä, mutta se katsottiin Antichristin jälkeen melkein putkeen "loppukevennykseksi", niin lopussa meinasi keskittyminen herpaantua. Liikaa leffoja tai liian vähän jäätelöä.

Hmm... Sopisiko Machete multisport-joukkueen nimeksi?