torstai 12. joulukuuta 2013

Olinpas ovela

Katselin tässä taannoin ihaillen videota kun Rahkamuija mavetteli menemään. Olisi kyllä kivaa oppia mave itsekin. Meikäläinen on sellainen tissiposki, että olen tehnyt ikinä koskaan ainoastaan SJMV:a. Mutta tällä viikolla sain tajunnanräjäyttävän idean: Esportin liittymissoppariin kuuluu yksi kerta PT:n ohjausta. Ja koska minä osaan ja haluan tehdä itse omat saliohjelmani, niin voin ihan hyvin käyttää sen oman kertani maven opetteluun! Tadaa, olen nero! (Eli miksi keksin tämän vasta nyt?)

Kyselin PT-aikaa jo eilen salilla, mutta heillä ei ollut vielä ensi vuoden kalentereita. Minä ajattelin kuntoutella polvea vielä tämän vuoden loppuun, koska mavessa pitää kuitenkin vähän kyykkäillä. Ja ajattelin myös, että jos olen luonnonlahjakkuus mavessa (ja miksen olisi?), niin PT saa samalla tsekata mun etu- ja takakyykyn sekä rinnallevedon tekniikat.

"Onpas nastaa", tuumaa Miisukka.

Juttelimme eilen supersuunnistajan kanssa uimisesta. Herra on kovasti opetellut vaparia, ja meikäläinen veti hänelle viime viikonloppuna ihan tekniikkatreenitkin. Hän kertoi uineensa 1500 m jo alle 40 minuutin, ja minä koetin muistella, paljonko mulla kuluu siihen matkaan altaassa. Muistelin, että joskus meni 36 min, mutta supersuunnistaja epäili, että kyllä mä nykyään menen jo lujempaa. Piti sitten tänään aamu-uinnilla testata.

Päivä oli kyllä mahdollisimman huono: ei kulkenut sitten yhtään. Mutta uin silti sen 1500m. Ja kello näytti siinä vaiheessa 33 min 35 s. Koska homma ei sujunut yhtään, en jatkanut siitä enää 2 km asti, vaan uin loppuun vähän tekniikkatreenejä odotellessani, että supersuunnistaja sai 2000 m kasaan. Hänen 1500 metriään kulki tänään aikaan 37:30, joten ilmeisesti lauantain tekniikkatuokiosta oli jotain hyötyä, vaikka hän ei pysynytkään kylkipotkuissa pinnalla (enkä mä sitten osannut neuvoa, että mitä pitää tehdä, koska olen itse aina pysynyt). Todistettavasti supersuunnistaja katsoi uidessaan tänään myös kiltisti pohjaan, koska hän törmäsi kerran scullailevan Mintun jalkoihin - scullingissa kun ei tule edes kuplia potkuista, niin eihän edellä kelluvaa scullaajaa välttämättä huomaa.

Päivän ilonaihe oli, että posti toi eilen neljä rengasta, jotka sitten hain tänään. Huomenna ja lauantaina on siis meikäläisellä tiedossa renkaanvaihtotalkoot!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti