sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Suuria suunnitelmia, osa 1

Mä koen, että asiat tulee paremmin jäsenneltyä, kun ne kirjoittaa ylös. Suunnitelmista tulee myös paremmin pidettyä kiinni, jos ne kailottaa koko maailmalle. Siksi kerronkin suunnitelmani täällä blogissa.

Olen aatellut ensi kesän kisailuista seuraavaa: Mä voisin asettaa itselleni ensi vuodelle sellaisen rajan, että touko- kesä, heinä- ja syyskuussa mulla on maksimissaan kaksi kisaa, joista toisen pitää olla kevyehkö. Ja elokussa kisaan vaan sen triathlonin puolimatkan Tahkolla. Sitten mä varmaan jaksan ja ehdin treenatakin. Ja viettää kesää.

Viimeksi toukokuu oli tosi paha, kun kisoja oli kerran viikossa. Nyt pitäää rajoittaa rankasti. Helpointa olisi lähteä rajoittamaan jo kaksi kertaa ajellusta Giro d'Espoosta. Eli jätän sen varmaan välistä. Tai jos meen, niin se on treeni. Mutta voisin kyllä koklaa jotain uutta. Ja tiedän, että tollaisessa kisaluonteisessa tapahtumassa on mulle hyvin vaikeeta ottaa lunkisti.


Tämän päivän lenksukalla kartanlukutauolla. Toi pyöräsuunnistus on aika hankalaa.

Mua kiinnostaa tällä hetkellä eniten MaastoMittelöt, joka on siis maastoduathlon. Supersuunnistaja meinaa varmaan mennä Bodom trailille, joka on polkujuoksukisa ja mun toinen vaihtoehtoni.  Meidän ei ole mikään pakko kisata samoja kisoja (paitsi multisportit, haha) - koska silloin toinen voi ottaa fotoja! Mutta pitää tutkailla, kumpi kisa sopii paremmin aikatauluihin  Spring adventuren ja muun elämän kanssa. Eli toukokuun satsi olisi Springi + joku maastokisa. Tämä maastoilu motivoi mua nyt opettelemaan sekä polkujuoksua että maastopyöräilyä. Olinkin tänään poljeskelemassa kevyen lenksukan, mistä osan suoritin Espoon keskuspuiston poluilla. Olin kyllä edelleen ihan mamis. Buu.

Triathlonin sprinttikisa voisi olla Vantaalla. Se tarkoittaisi, että sprinttiä kisattaisiin kesäkuun alussa. Sitten jos kesä-heinäkuun vaihteeseen löytäisi olympiamatkan (varmaan löytyy, en ole vaan katsellut vielä), niin saisi kasvatella kuntoa nousujohteisesti sinne elokuulle ja Tahkolle. Aikomuksena olisi olla viime kesää aktiivisempi myös HelTri cupissa, joten sieltäkin saisi plakkariin parit treenikisasprintit. Ja loput kisat valitaan sitten noiden triathlonien ehdoilla. Koska 2014 on kaikkien aikojen triathlonkesä!


Tää on mulle sopivan haastavaa maastoa. Märät juurakot ovat pelottavia.

Supersuunnistaja harkitsee lähtevänsä myös juoksemaan Vaarojen maratonia. Mä opin vasta, että siellä on tarjolla myös 15 km juoksu. Se sopisi mun kaltaiselleni epäultraajalle mainiosti. X-kaato ja Vaarojen maraton ovat tosin niin lähekkäin, että niistä pitää valita vain toinen. Siis mun pitää. Toi toinen kykenisi varmaan molempiin. :) Jos mä lähden mukaan Vaaroille, niin X-kaadon multisport-kiintiön voi korvata vaikka Tuuloinen adventurella, joka on heinäkuussa. Tosin supersuunnistajan siskon mies väläytteli jotain suunnistuskisaa Sveitsissä. Se saattaa sotkea osan suunnitelmista ja ryhtyä kesän lomamatkaksi. Mutta saas nyt nähdä. Tää on vasta ankaraa spekulaatiota.

Aikaisemminhan mainitsin, että voisin suunnitella kisojani useamman vuoden eteenpäin. Aattelin, että 2015 voisin osata suunnistaa niin hyvin, että kokeilen sitä tupla-Jukolaa: eli päivällä yksi osuus Venlojen viestissä ja yöllä sitten toinen Jukolassa. Pitää vaan saada jostain kasaan höpöjoukkue Jukolaan. Mietin mobilisoivani sellaisen firmasta. Onneksi tätä on vielä aikaa miettiä.

Hyvin suunniteltu, on puoliksi tehty. Eikös niin? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti