torstai 31. lokakuuta 2013

Modernia taidetta ja superyllätyssektori

Maalattiin tämän viikon practical-treeneissä kumiplateja valkoisiksi, jotta ne erottusivat takaseinästä, joka on myös mustaa kumia. Nää kumiplatet toimivat sisäradoilla pepper poppereiden ja metalliplatejen korvikkeina. Kimmokevaaran takia metallisia maaleja saa ampua vain ulkona. Mun mielestä platesta tuli tosi hienon näköinen, kun siihen ampui muutaman kerran. Melkein kuin modernia taidetta:

Teoksen nimi voisi olla vaikka "Kun kumi tummuu"

Ja nyt, kun päästiin ammuntaan, niin tarinoidaanpa lisää. Mun on pitänyt jo elokuusta asti kertoa mun tän kesän kisasta, mutta en ole saanut aikaiseksi. Ensin en jaksanut asentaa videoeditointiohjelmaa koneelleni, ja sitten tuli todettua, että mun vanha rupukamerani kuvasi ihan paskalaatuista videota, jota ei kehtaa julkaista. Olisi pitänyt filmata kännykällä. Sitten se reportaasi jäi. Mutta kerrotaanpa nyt kuitenkin jotain, koska homma oli aika huvittava tapaus.

Olen tänä vuonna käynyt treeneissä ihan liian vähän, koska muu urheilu on ajanut edelle. Olin siis kisoissa totaalisen turisti. Ekalla stagella tuli missejä enemmän kuin laki sallii, koska unohdin olevani ulkona ja etäisyyksien olevan huomattavasti pidempiä kuin sisällä.

Homma parani vähän loppua kohden, mutta kaiken maailman "unohdinpa kaikki suunnitelmani piipin jälkeen" -urpoilua oli vähän liikaa. Ja ammuin osumatkin huonommin kuin ekoissa kisoissani 2012. Esimerkiksi vikalla stagella (jonka pääsin oikein aloittamaan) tyhjensin varmaan puoli lipasta karkuun juoksevaan pepper popperiin, ennen kuin suosiolla menin lähemmäs ampumaan sen. Mutta päivä oli ihanan aurinkoinen ja varsinkin kolme viimeistä stagea olivat setupiltaan oikein hauskoja. Suosikkini oli "baari", missä piti suolata pari pahispahvia, kantaa kossusnapsi läikyttämättä toiselle pöydälle ja ampua loput taulut. Lähtöasento oli "baaritiskiin" nojailu. :)

Tapasin stagejen välissä toisen naisen (mikä on siis harvinaista näissä piireissä), joka käy kisoissa enemmänkin. Kävi ilmi, että ammuimme molemmat produa - eli meillä oli ihan naisten sarja. Sanoin olevani ihan turisti ja onnittelin jo etukäteen voitosta. 

En jäänyt palkintojenjakoon, koska minun piti kiiruhtaa kohti Prismaa ostamaan sovitinta pyykkikoneelle. Seuraavana päivänä sain sähköpostia, että olin voittanut naisten production-sarjan! Oikeasti nauroin ääneen, koska on suorastaan noloa voittaa jotain sellaisella suorituksella, minkä minä kisoissa tein. Mutta sellaista se on, kun kisaajia ei ole montaa. Miesten kanssa samoissa tilastoissa olin sijalla  17/23 (se toinen nainen oli se 23.) ja matsin prossat olivat 48,32. Eli suomeksi olin melkein puoliksi yhtä hyvä ampumaan tai yhtä nopea (tai molempia) kuin voittaja. Mutta se varmaan treenaa - minä en juurikaan. :)

Tätä mulle kyllä varoiteltiin jo turvallisen ampujan kurssilla: lajissa on niin vähän naisia, että voin huoletta tyhjentää palkintokaapin valmiiksi. Kaikissa kisoissa ei palkintoja jaeta, jos sarjassa on alle 3 kilpailijaa (koskee myös senioreita ja junnuja), mutta Haur Finncupista mulle tuli postissa kevyt ja "kiinailaisvalmisteisen oloinen" mitsku. Jee. Mutta siis oikeesti: aika eeppistä. :D

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Onneksi oli pimeää

Meinasi unohtua kokonaan työmatkaurheilla tässä kuussa! Alkukuusta tutkin vanhoja suunnistuskarttoja ja koetin löytää tarpeeksi polkuja polkujuoksuja varten, mutta taitaa Tapiola olla niin urbaania seutua, että kaikki entiset polut ovat nykyään hiekkateitä. Sitten homma unohtui, kunnes maanantaina älysin, että kuuhan loppuu tällä viikolla!

Otin sitten toteutukseen marraskuulle aiotun varasuunnitelmani eli sauvakävelyn. Sauvakävely on oikeasti ihan hyvää PK-lenkkeilyä (kun sen tekee oikein eikä vain ulkoiluta sauvoja), mutta koska se on espoolaisten kansallisurheilulaji, niin onhan se vähän mummonoloa. Siksi otsikko. :) Tosin kotimatkalla piti kehdata sauvoa valoisan aikaan.

Sauvakävelyn todellinen hyöty konkretisoituisi, kun sitä ehtisi ja jaksaisi jauhaa sellaisen parin tunnin PK-lenksukan verran. Mutta koska aamulla on aina kiire töihin ja iltapäivällä piti ehtiä vielä säbätreeneihin, niin meno jäi mennen tullen alle tuntiin. Mutta sai siinä pienen hien päälle ja vähän auottua jumisia raajoja.

Ei oo kuvia keikalta, kun käsissä oli kameran
sijaan sauvat. Siksi juttua kuvittaa sauvoitta ulkoileva Unski.

Ja tässä tulee taas perinteinen yhteenveto:
  • Tammikuu: juoksu
  • Helmikuu: hiihto
  • Maaliskuu: talvipyöräily
  • Huhtikuu: maastopyöräily
  • Toukokuu: rullaluistelu
  • Kesäkuu: polkupyöräsuunnistus
  • Heinäkuu: höntsäpyöräily hybridillä
  • Elokuu: maantiepyöräily
  • Syyskuu: suunnistus
  • Lokakuu: sauvakävely

Pitänee paneutua enemmän siihen polkujen etsintään ja ihan jalkautua lähimaastoon, että ensi kuussa voin maastojuosta / polkujuosta töihin. Jos lunta satelee jo joulukuussa, niin ajatten vuoden viimeiseksi lajiksi lumikenkäilyä. Aina on toki vaihtoehtona kävellä töihin ihan ilman sauvoja. Tai joulukuussa on jo niin pimeää, että voisi yösuunnistaa. Tosin mulla on taas kehtaamisongelma juosta ruuhka-aikaan lamppu päässä. 

Koetan joka tapauksessa keksiä lajeja, joihin mun ei tarvitse ostaa mitään uusia vehkeitä. Mietin jo triathloniakin, mutta koska uimahalli löytyy vain kodin, muttei työpaikan vierestä, niin homma on hankalaa tehdä molempiin suuntiin. Duathlon sitä vastoin onnistuisi, kunhan vain edellisenä iltana vie fillarin "vaihtoalueelle". Hmm...

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Oikeanpuoleisia ongelmia ja listaviikon encore

Supersuunnistaja oli vähän pettynyt, kun listaviikolla ei ollutkaan parhaita kissakuvia. Olinpas ajattelematon! Onhan tämä kuitenkin blogi meikän sporttailuista featuring kisut. Mutta tehdään nyt niin, että tässä jutussa kuvituksena on viisi parasta mun ottamaa kissakuvaa. Parhaat kissakuvat ottaa toki Mari. Kissakuvien lomassa sitten valitan.

Tää on mun eniten FB-tykkäyksiä ikinä saanut kuvani.
Tää ei ehkä ole laadukas kuva, mutta Unskin ilme on priceless.
Ja kuva on muuten supersuunnistajan ottama.  :)
Minä pesin kissan ja käskin seuralaisen ottaa kuvia.
Ensimmäisenä voisin valittaa sitä, että oli muuten tosi vaikeaa valita vain viisi kuvaa. Ja hommaa vaikeutti sekin, että en oikein tiennyt, haluanko ottaa mukaan hyviä tilannekuvia vai aidosti hyviä kuvia (joista sitten ei olisikaan ollut niin vaikeaa valita, kun laadukkaita kuvia ei olekaan enää niin montaa). Koska mä en harrasta valokuvausta, en jaksanut jännittää kuvien laadusta. Esim. heti alla ei taida kissojen silmät olla terävät. Hyi, hyi. Jätteiso moka.

Kaksi patsasta aidalla. Tääkin on huonolaatuinen kännykkäkuva,
mutta kerrankin noi olivat nättejä yhdessä. Ja paikallaan.
Mutta sitten siihen päivän epistolaan. Mulla kaikki ongelmat ovat nykyään oikealla puolella. Toi oikea polvi on huonompi polvi, mutta jopa mun ainoa juurihoidettu hammas on oikealla. No, en ajatellut kuitenkaan ulista jumppablogissa hampaista. :)

Olisipa itsekin joskus yhtä onnellinen
kuin kissa uuden laatikon kanssa!
Taisin blogissakin mainita, että mun huonompi polvi rusahti tuossa kuun vaihteessa. Olihan se nyt ihan selvää, että kun ääni kuuluu, niin jotain hajoaa. Elin kuitenkin itsepetoksessa, ja polvi tuntuikin jo vähän paremmalta, ennen kuin viime viikonloppuna se oli aivan maanvaiva: ensin uintitreeneissä se meni lukkoon rinulia polskiessa pari kertaa. Vaihdoin heti selkään, mutta kenkkuili se vielä kerran ihan vaparipotkussakin. Sitten myöhemmin lauantaina säbämatsissa se meni uudelleen lukkoon, kun nousin ylös pallon ollessa vastustajan päädyssä. Pelasinkin sitten vaan ekan erän, ja käskin sen jälkeen Pikkuveska M:n kentälle. Koko homman kruunasi sunnuntai-ilta, kun polvi meni koko yöksi lukkoon. Ulisin niin säälittävästi, että kissakin tuli lohduttamaan Siinä polvi koukussa varasin sitten ajan lääkärille. Nyt olen käynyt jo ortopedillakin ja odottelen tässä vakuutusyhtiön maksusitoumusta magneettiin. Jippii...

ROAR!
Polven saanee sentään kuntoon, kun sitä taas vähän siivoaa. Tähystyksestä toipuukin tosi nopsaan. Ja polvisaikku on kivaa, kun voi katella leffoja kaiket päivät. :) Tosin pitänee tässä suorittaa jonkinasteinen riskianalyysi mun lajikirjostani, koska ei tuota passaa enää rikkoa. Lääkäri käski pitää lihakset kunnossa, joten olinkin eilen ihan intopinkeänä salilla tekemässä rinnallevetoa ja kyykkyä. Mutta sitten valittikin pakara. Mun oikea pakarani on ollut kipeä kesästä lähtien. Mä kutsun sitä mentaalipakaraksi, koska alussa kipu vaivasi aina juuri ennen kisoja, mutta unohtui kisojen aikana. Tosin Kaisaniemen juoksussa kipu ei enää lähtenyt vaan yltyi koko kisan ajan. Pyllylle on annettu sekä mobilatia, lepoa että hierontaa, mutta silti se vaan riivaa.

Olen tässä viimepäivinä väijynyt kissoja järkkärin kanssa.
Mä tykkään itse kovasti tästä tassukarvakuvasta.
Toisaalta sekä polvi että pylly pakottivat mut eilen tekemään pitkiä sarjoja pienillä painoilla, mikä on tän nylkkyilyn kannalta pelkästään järkevää. Riatloonarin sekä multisporttailijan pitää treenata kestävyysvoimaa eikä maksimivoimaa. Siksi mun pitäisi jaksaa virpoa vähintään sellaisia 10-15 toiston sarjoja - vaikka oikeasti tykkään eniten sellaisista 5-8 toiston sarjoista. Eli ei jotain huonoa ellei jotain hyvääkin. Mutta olisihan se kivaa olla terve. Tänään on pylly jumissa eilisestä kyykkäilystä, niin sattuu molempiin pakaroihin tasapuolisesti. :)

Mutta nyt ylös, ulos ja fillarilenkille!

perjantai 25. lokakuuta 2013

Listaviikko: Parhaat penkkiurheiluelämykseni

Mä en aina urheile itse. Joskus myös katson, kun muut urheilevat. Ja tänään listaan sitten elämäni parhaita / mieleenpainuvimpia penkkiurheilumuistoja.

1. Olin joskus yläasteikäisenä katsomassa Kisahallissa ToPo-LaNMKY-matsia (siis korista). Kyseessä taisi olla joku pudotuspeli. (Tai sitten vaan runkosarjapeli. Stalkkailin vähän Wikipediaa, ja totesin, että kyseessä saattoi olla myös kausi 93-94 ja vastustajana FoKoPo. En muista. Eikä se nyt ole varsinaisesti oleellistakaan.) Olimme kavereiden kanssa istumassa B-kisiksen yläkatsomossa, joten näimme kentän lisäksi ToPon fanikatsomon. ToPo johti vikoilla sekunneilla kaksi pinnaa ja sain 1+1-vaparit. (Silloin sellaisia vielä oli. Eli jos eka menee sisään, saat myös toisen.) ToPo vähän urpoili, eikä laittanut ketään levypalloon, vaan kaikki paitsi heittäjä menivät valmiiksi puolustuspäähän. No, se eka vapari meni ohi, ja peli siis jatkui heti. Ja Namika tietty otti levarin. Pallon saanut LaNMKY:n pelaaja otti pompun, teli setapin ja linkosi pallon suunnilleen oman pään vapariviivan kohdalta kohti ToPon koria. Mä muistan, kuinka ehdin pallon lentäessä kentän yli todeta kavereille, että mitäs, jos toi menis koriin. No, meni se ja LaNMKY voitti pinnalla. ToPon fanikatsomon kollektiivinen ilme oli aika priceless. :) Jos tää olikin FoKoPo, niin tämän voiton takia tuli pudotuspeleihin vielä yksi matsi lisää, koska pelit olivat 2-2. ToPo sitten voitti sen vikan. Tää on tällaisia tilanteita, joita tapahtuu vain kerran elämässä. Siksi ne ovat ikimuistoisia (vaikka ei vastustajaa varmasti enää muistakaan).

2. Olin 2008 futiksen EM-kisojen aikaan Kroatiassa lomalla. Mentiin kavereiden kanssa katsomaan pizzerian terassille Kroatia-Saksa-matsia. Onneksi en vielä silloin ollut mikään varsinainen futistietäjä tai Saksa-fani: Yksi saksalainen(?) katsoja kehtasi taputtaa, kun Saksa teki maalin - ja meinasi saada turpiin. Fanaattisia faneja on kiva katsoa. Ja tunnelma tarttuu. Oli myös kiva seurata kroatialaisten voitonbileitä matsin jälkeen. Lisäksi taisimme saada pari olutta ilmaiseksi, koska tarjoilija unohti laskea seuratessaan peliä niin innolla. :)

Hrvatska teki maalin!
3. Kolmantena ei ole mitään yksittäistä tapahtumaa, vaan kokonainen ToPon kausi. Mä en ole ikinä ollut mikään Dingo-fani tai NKOTB-fani (tai muukaan kiljuva musafani), mutta jonkin asteinen ToPo-fani olin. Mulla oli pari kautta kausikorttikin. Paras ja pahin fanituskausi taisi olla 1990-1991, kun ToPo voitti pronssia. Itse en päässyt pronssiotteluun paikalle, mutta melkein kaikissa muissa peleissä taisinkin istua eturivissä huutamassa. :)

4. Toinen futiselämys oli 2010 keväällä, kun matkasimme duuniporukalla Lontooseen katsomaat Tottenham - Blackpool -peliä. Taas hurja fanitus loi tarttuvaa tunnelmaa. Ja olivathan puitteet huomattavasti isommat, mihin täällä koti-Suomessa on tottunut. Mä ostin Tottenhamin fanibikinit. :)

Meitsi ja Tottenham Hotspursin kukko
5. Harlem Globetrotters kävi Suomessa joskus 90-luvun alkupuolella. Mä menin katsomaan sitä kavereitteni kanssa. Globetrottersia vastaan oli tuotu pelaamaan myös joku geneerinen jenkkijoukkue, jonka vierailijatähdeksi pääsi mun suosikkijoukkueeni (eli ToPon) legendaarinen takamies Kari-Pekka Klinga. Klinga tosin otettiin pois kentältä, kun hän sai liian kovat aplodit heittäessään vaparit sisään. ;) Mutta olivathan ne Ameriikan ihmeetkin tosi vautseja. Globetrottersit osasivat vaikka mitä superveivausdonkkeja ja muuta show-meininkiä.

Taidan lopettaa listaviikon nyt tähän. Nämä aiheet keksin aika vaivattomasti, mutta jatkossa olisi aika väkinäistä - ja varmaan paljon tylsempää listausta. Tokihan mä voisin listata vielä jotain koripallon legendaarisimpia sukkamuoteja tai muuta tosi jännää, mutta epäilen suuresti, kiinnostaako ketään. Eli listaviikko olikin vain työviikon mittainen.

Ensi kerralla taas jotain asiallista. :)

torstai 24. lokakuuta 2013

Listaviikko: Kuumat urheilukarjut

Tänään listaan urheilusankareita, joita olen fanitellut muistakin syistä kuin lajilahjakkuuden vuoksi. Osa on vanhoja fanituksia, osasta tykkään edelleen. Supersuunnistaja ei ole mukana skabassa, koska kisa olisi silloin hieman epäreilu. :)

1. Michael Phelps on jumala! Mikä vartalo! Mä tykkään leveistä hartioista ja leveestä selästä. Varsinkin miehillä. Tää vartalo, tää vartalo! Ja osaahan se uidakin.

Kuva http://sports.yahoo.com

2. Juan Pablo Montoya oli mulle 2000-luvun alussa yksi motivaattori katsoa formuloita. Toinen oli se, että silloisen miehekkeen kanssa lyötiin vetoa tuloksista, ja häviäjä joutui imuroimaan. Tämä suklaasilmä voitti mulle monta lorvailuviikonloppua.

Kuva http://www.nascar.com

3. Bastian Schweinsteiger on kirveellä veistetty yrmy. Mä tykkään sellasista. Ja sen nimi on Sianastuja. Ja saksalainen jalkapallo nyt vaan on maailman kauneinta jalkapalloa (preussilainen järjestys <3), niin pakkohan listalla on yksi sakemanni olla.

Kuva The Football database Wiki

4. Antti Kasvio oli mun nuoruuden läählääh-hottis. Mulla on selkeesti joku fiksaatio uimareihin. Antti ei käyttänyt uimalakkia, vaan ajoi kisoihin päänsä kaljuksi. Ja mä olen aina pitänyt kaljuista miehistä.  Ja muutenkin hän oli vähemmän ihkusöpö kuin Sievinen. Se hiljaisempi ja vähemmän mediaseksikäs sidekick - ja mä tykkään myös ernuista.

Ei löytynyt kuvaa uintiajoilta. Mutta tämä kuva vuoden
vesipalloilijasta on Iltasanomista.
5. Tim Howard oli suosikkini 2010 futiksen MM-kisoissa. Hän vahti USA:n maalia. Ja on kalju. Eipä siihen muuta tarvittukaan. Jos peli on tylsä, voi aina katsella komeita pelaajia.

Kuva ESPN Chicago
Aina valitetaan sitä, että naisurheilijat ovat pelkkiä pyllyjä ja niitä esineellistetään. Nyt on pakko todeta, että osataan me naisetkin. :)Tosin nämä kaikki ovat myös hiton hyviä urheilijoita, ja arvostan heitä kylllä saavutuksienkin takia.

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Listaviikko: Voimaliikkeeni

Olen maininnut termin voimaliike joskus aikaisemminkin blogissani. Se on siis se liike punttiksella, joka saa sinut tuntemaan itsesi vahvaksi ja sporttiseksi. Tämän loistavan termin minulle opetti eräs nuori vänrikki Kosovon tulihelvetissä. Vänrikki O oli itsekin kova salilla kävijä, joten nuoresta iästään huolimatta hän oli ehdottomasti asiantuntija. Ja onhan tuo nyt ihan mahottoman vekkuli ja kuvaava nimike voimaannuttavalle jumppaliikkeelle. Mutta asiaan! Mistäs mulle tulee salilla voimakas olo:

1. Leuanveto on vaan ihan jeesuksen hauska liike. Ja sillä olen kirvoittanut penkkaamisen lisäksi eniten piilosovinistisia ihmettelykommentteja kanssasalittajilta. Mutta vaikka kukaan ei ikinä sanoisikaan mitään, niin tuleehan siinä nyt vaan tosi vahva olo, kun pakertaa ahterinsa yläilmoihin ja vielä monta kertaa peräkkäin. Ja sitten sama uusiksi myötäotteella.

2. Yhden jalan kyykky tai mikä tää ikinä suomeksi onkaan. Eli takajalka penkille, painoa niskaan ja askelkyykkäystä. Hiiohei ja arse kiittää!

3. Pena on klassikko. Ja penaillessa tulee aina vanhat Testo-man ja Raudo -tarinat mieleen, mikä ei voi olla kuin voimaannuttavaa. Lisäksi penailu on kivaa. Vaikka millainen lorvikatarri iskisi kesken punttauksen, penaa jaksaa aina tehdä.

4. Rinnallevetoa hinkattiin korisvuosina, koska se on avain räjähtävään voimaan. Vaikka siinä koliseekin tanko ikävästi solisluihin ja sääriin, on se helkutin sporttisen tuntuinen liike. Ja siinä hengästyy aina niin pirusti, niin ei se voi olla muuta kuin liikkeiden eliittiä.

5. Kyykkykävely ottaa bärssiin melkein yhtä mojovasti kuin yhden jalan kyykky. Mulla on fanaattinen suhtautuminen ahterin kiusaamiseen jalkatreeneissä, joten kaikki kankkua kurittavat liikkeet ovat lähellä mun sydäntäni.

Noistahan muodostui jo varsin oiva kokovartalon treeni! vain vatsaliike puuttuu. Se olisi sitten torture twist, mutta se ei mahdu nyt listalle, kun kyykkäilyt jyräävät.

// EDIT: Kuvat eivät toimineet upotettuina, joten kuvia ei nyt oo, vaan ainoastaan linkit  ExRX.net-sivulle.

tiistai 22. lokakuuta 2013

Listaviikko: Suurimmat saavutukseni

Edellisessä listassa ei muuten ollut kaikkia lajeja, joista tykkään. Päätin, että TOP 5 -lista on just hyvä listan koko. Joten tänäänkin listaan viisi juttua. Aiheena on tänään meikäläisen urheilumeriitit. Ja nimenomaan siinä järjestyksessä, missä itse niitä arvostan omaa napaani tuijotellen.

1. Rokua Geopark Challenge x2. Noin 28h ja 30h. Ei unta. Melkein koko ajan liikkeessä. Ja pysyin jätkien vauhdissa. Need I say more? :)

Löysin rastin, niin sain kunnian leimata ekana vuonna Rokualla

2. Triathlonin olympiamatka alle kolmen tunnin. Tämä on mun tähänastisen triathlonurani suurin saavutus, ja siksi mulle tosi tärkee. Aikahan ei ole mikään ihmeellinen, mutta se on mun parhaani ja siksi lovemost suoritus.

3. Koriksen junnujen SM-kullat. Mä en ollut varsinaisesti mikään ihan kantava voima meidän joukkueessamme (taisin olla 2. tai 3., joka pääsi vaihtopenkiltä kentälle), mutta sain kuitenkin ihan kivasti peliaikaa. Siksi pidän kahta A-junnujen kultaa mun hienoina saavutuksinani. 22-vuotiaiden joukkueessa olin enemmänkin satunnainen vaihtopenkin lämmittäjä, niin sitä mitskua en kamalan korkealle arvosta. Mutta joo, onhan mitalit kivoja - ja more the merrier. :)

2:59:25 ja ohitus loppusuoralla. Oli aika magee fiilis.


4. Nuo kolme ekaa olivat itsestäänselviä valintoja. Sitten menee haastavammaksi. Tähän mun on pakko valita Helsingin koulujenvälisten uintikisojen viestikulta ja henkilökohtainen kuudes sija ala-asteelta. Kaikki muut palkitut olivat jotain oikeita uimareita (siis jonkun seuran junnuja), mutta minä ja mun koriskaveri käytiin vähän sotkemassa pakkaa ja uimassa sijoille 4 ja 6. Ja mun luokka tosiaan voitti jonain vuonna viestin. Viestissä taisi olla neljä osuutta. Eikä meistä kukaan harrastanut oikeasti uintia. Oltiin vaan luontaisia vesipetoja. Meidän koululla oli oma uimahalli, niin me uitiin liikunnassa aika paljon. Varmasti paljon enemmän kuin muiden koulujen oppilaat. Mä olen aina pitänyt altavastaajista. Myös, jos olen sellainen itse. :)

5. Sija 8/38 Salpaus Rogainingin 6h sarjassa. Siis ensinnäkin meikäläinen juoksi näillä polvilla 6h. No, en ihan koko aikaa juossut, mutta liikuin jalan. Ja otin loppukirin lopussa! Ja sitten me vielä vahingossa oltiin ihan hyviä. Tai siis supersuunnistaja oli. Mä pysyin mukana, mikä on tosi upeeta! :D

Nyt voi olla, että olen unohtanut jotain mahtavaa. Mutta toisaalta, jos mä olen sen unohtanut, niin ei se kai mahdottoman vau voi olla. Nämä viisi elämäni urheiluhetkeä mä muistan, niin niitä mä sitten varmaan arvostankin eniten. Tosin kaksi niistä ovat tältä vuodelta. Voi olla, että ne latistuvat ajan myötä. Toivottavasti numero kakkonen ainakin - jo heti ensi kesänä. :)

maanantai 21. lokakuuta 2013

Listaviikko: elämäni urheilulajit

Ajattelin tsempata tällä viikolla bloggailussa ja kirjoittaa ainakin melkein joka päivälle jotain. Ja se jotain on yksi mun lempparijutuista eli listoja! Mä tykkään listata asioita. "Mikä on sun lempi-xx?" On musta kiva kysymys. Supersuunnistajalta meinaa palaa käämit, kun tivailen parasta laittamaani ruokaa tai viime vuoden parasta leffaa. Kaikki eivät osaa listata asioita. Mutta minäpä osaan! Ja tänään aloitan listaamalla lempparini harrastamistani lajeista ikinä.

1. Koripallo: Sitä tuli pelattua aika monta vuotta. Muistaakseni 1988-2010. Tosin välissä taisi olla 2-3 välivuotta. Hain motivaatiota ja hengailin ulkomailla. Koris on ainoa laji ikinä, missä olen ollut melkein hyvä. Pääsin ikäluokkani ekalle maajoukueleirille, eli olin oman vuosikertani 50 parhaan joukossa. Tosin sitten putosinkin heti ringistä. Haha. Väitän myös, että koripallo pelasti mut pissismiltä. Love it 4evaaaa!

Kuva on pöllitty joskus kasvattajaseurani Sykin sivuilta.
Mä olen toi numero 12 takarivissä.
2. Triathlon: Tää on mun lempilajini nyt. En ole mikään mahottoman lahjakas kestävyysurheilija, mutta tykkään nylkkyilystä siitä huolimatta. Aloitin triathlonin 2010 pääasiassa siksi, että polvet eivät kestäneet enää pelkkää juoksemista. Sitä ennen olin juuri innostunut maratoneista. Mutta on niissä vaihdoissakin oma hienoutensa. Ja insinööriä viehättää tekniikka: fillari siis ihan välineenä ja uinti lajina. Se on kuitenkin huomattavasti juoksua vaikeampi laji - noin niin kuin teknisesti.

Vantaalla viime kesänä
3. Multisport: Mun parisuhdelajini! Tässäkin viehättää se, että saa tehdä montaa asiaa eikä tarvitse valita. Lisäksi multisport on mulle jatkuvaa henkistä taistelua, koska kisat ovat mun mittakaavassani pitkiä (myös muutkin kuin Rokua). Joudun kisoissa aina kirmaamaan karkuun omaa blerchiäni, joka haluaisi luovuttaa ja mennä sohvalle syömään karkkia, kun olen kaatunut maastopyörällä taas kerran.

Rokuan köysikoe ennen itse kisaa

4. Salibandy on nykyään mun joukkueurheilukiintiöni täyttävä laji. Tässä mulla ei oikeesti oo kauheen kummoisia tavotteita. Toki olen aina ja kaikkialla tosi kilpailuhenkinen ja olen sitä mieltä, että kaikki vedot ovat torjuttavissa. Eli tietysti haluan kehittyä, eikä mikään höntsäilyjoukkue riittäisi mulle. Urheilu on mulle aina sen verran vakavaa ja tavoitteellista puuhaa, että haluan pelata oikeassa lajiliiton sarjassa. Mutta eniten tää on mulle kivaa yhdessä tekemistä - se kun jää vähän vähemmälle noissa muissa nykyisissä lajeissa. Joukkuelajeissa on se kiva, että joku toinen voi seivaa, jos itse mokaa - ja toisin päin. Ja sitä vanha joukkueurheilija aina kaipaa.

Minä ja mun tamineet


5. Practical: Tyhjennä mielesi. Tähtää. Hengitä ulos, vakauta käsi. Laukaise. Tunne rekyyli. Siis onhan se vaan ihan sika siistiä. Sitten, kun tuo kaikki pitää tehdä vauhdikkaasti ja monta kertaa, koska joku ottaa aikaa - parhuutta! Mua ei kiinnosta golf tai jooga, niin treenaan keskittymistä ja mielen tyhjentämistä mieluummin ampumalla. Olen kuitenkin sen verran Duracell-pupu, että mua ei kiinnosta seisoa loossissa lippa silmän päällä tähtäämässä rauhassa. Tällainen räjähtävä meno, joka kuitenkin vaatii äärimmäistä keskittymistä, on just mun juttu. Se on käsittämätöntä, kuinka kaikki hyvät suunnitelmat radan suorittamisesta unohtuvat, kun piippi kuuluu - vaikka sitä suoritusta olisi kuivaharjoitellut kuinka ennen itse vetoa. IPSC on mulle vähän niin kuin säbä: en ole kamalan vakavissani, mutta kisaan kuitenkin ainakin kerran vuodessa, koska se motivoi. Lisäksi kisoissa on paremmat staget kuin treeneissä. Ja kisaaminen on kivaa!

Toissakesänä Sipoossa. Tän kesän videot ovat susipaskaa
laatua, niin mennään vanhalla matskulla



sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Suuria suunnitelmia, osa 1

Mä koen, että asiat tulee paremmin jäsenneltyä, kun ne kirjoittaa ylös. Suunnitelmista tulee myös paremmin pidettyä kiinni, jos ne kailottaa koko maailmalle. Siksi kerronkin suunnitelmani täällä blogissa.

Olen aatellut ensi kesän kisailuista seuraavaa: Mä voisin asettaa itselleni ensi vuodelle sellaisen rajan, että touko- kesä, heinä- ja syyskuussa mulla on maksimissaan kaksi kisaa, joista toisen pitää olla kevyehkö. Ja elokussa kisaan vaan sen triathlonin puolimatkan Tahkolla. Sitten mä varmaan jaksan ja ehdin treenatakin. Ja viettää kesää.

Viimeksi toukokuu oli tosi paha, kun kisoja oli kerran viikossa. Nyt pitäää rajoittaa rankasti. Helpointa olisi lähteä rajoittamaan jo kaksi kertaa ajellusta Giro d'Espoosta. Eli jätän sen varmaan välistä. Tai jos meen, niin se on treeni. Mutta voisin kyllä koklaa jotain uutta. Ja tiedän, että tollaisessa kisaluonteisessa tapahtumassa on mulle hyvin vaikeeta ottaa lunkisti.


Tämän päivän lenksukalla kartanlukutauolla. Toi pyöräsuunnistus on aika hankalaa.

Mua kiinnostaa tällä hetkellä eniten MaastoMittelöt, joka on siis maastoduathlon. Supersuunnistaja meinaa varmaan mennä Bodom trailille, joka on polkujuoksukisa ja mun toinen vaihtoehtoni.  Meidän ei ole mikään pakko kisata samoja kisoja (paitsi multisportit, haha) - koska silloin toinen voi ottaa fotoja! Mutta pitää tutkailla, kumpi kisa sopii paremmin aikatauluihin  Spring adventuren ja muun elämän kanssa. Eli toukokuun satsi olisi Springi + joku maastokisa. Tämä maastoilu motivoi mua nyt opettelemaan sekä polkujuoksua että maastopyöräilyä. Olinkin tänään poljeskelemassa kevyen lenksukan, mistä osan suoritin Espoon keskuspuiston poluilla. Olin kyllä edelleen ihan mamis. Buu.

Triathlonin sprinttikisa voisi olla Vantaalla. Se tarkoittaisi, että sprinttiä kisattaisiin kesäkuun alussa. Sitten jos kesä-heinäkuun vaihteeseen löytäisi olympiamatkan (varmaan löytyy, en ole vaan katsellut vielä), niin saisi kasvatella kuntoa nousujohteisesti sinne elokuulle ja Tahkolle. Aikomuksena olisi olla viime kesää aktiivisempi myös HelTri cupissa, joten sieltäkin saisi plakkariin parit treenikisasprintit. Ja loput kisat valitaan sitten noiden triathlonien ehdoilla. Koska 2014 on kaikkien aikojen triathlonkesä!


Tää on mulle sopivan haastavaa maastoa. Märät juurakot ovat pelottavia.

Supersuunnistaja harkitsee lähtevänsä myös juoksemaan Vaarojen maratonia. Mä opin vasta, että siellä on tarjolla myös 15 km juoksu. Se sopisi mun kaltaiselleni epäultraajalle mainiosti. X-kaato ja Vaarojen maraton ovat tosin niin lähekkäin, että niistä pitää valita vain toinen. Siis mun pitää. Toi toinen kykenisi varmaan molempiin. :) Jos mä lähden mukaan Vaaroille, niin X-kaadon multisport-kiintiön voi korvata vaikka Tuuloinen adventurella, joka on heinäkuussa. Tosin supersuunnistajan siskon mies väläytteli jotain suunnistuskisaa Sveitsissä. Se saattaa sotkea osan suunnitelmista ja ryhtyä kesän lomamatkaksi. Mutta saas nyt nähdä. Tää on vasta ankaraa spekulaatiota.

Aikaisemminhan mainitsin, että voisin suunnitella kisojani useamman vuoden eteenpäin. Aattelin, että 2015 voisin osata suunnistaa niin hyvin, että kokeilen sitä tupla-Jukolaa: eli päivällä yksi osuus Venlojen viestissä ja yöllä sitten toinen Jukolassa. Pitää vaan saada jostain kasaan höpöjoukkue Jukolaan. Mietin mobilisoivani sellaisen firmasta. Onneksi tätä on vielä aikaa miettiä.

Hyvin suunniteltu, on puoliksi tehty. Eikös niin? :)

perjantai 18. lokakuuta 2013

Hengissä ollaan!

Mulla oli kauheesti ideoita ja aikeitakin kirjoittaa paljon postauksia offin aikana. Mutta enhän mä ole ehtinyt. En kyllä ihan tarkalleen osaa sanoa, mihin mun aikani on mennyt, kun en ole kuitenkaan ihan mahottomasti urheillut. Kai mulla on ollut sitten sitä elämää tai jotain.

Olin tiistaina HelTrin seuraillassa kuuntelemassa valmennusluentoa. Pyöräilyosuus ei iskenyt ihan täysillä, kun siinä puhuttiin vain wateista. Meidän salilla ei taida Wattbikea olla, enkä mä ole aikeissa tuhlata wattimittariin. Mutta luennon lopussa oli muutama ihan kiva fillarointiohjelma, joita kirjoittelin ylöskin. Pitää testata.

Parasta luennossa oli kuitenkin uintiosuus. Aiheena oli uimarin voimaharjoittelu. Voimaharjoittelu on lähellä mun sydäntäni, koska oikeastihan mä olen punttipirkko, joka leikkii kestävyysurheilijaa. En luultavasti aio tehdä kiltisti kuntopiirejä, vaan kolistelen puntteja kuten ennenkin. Luennolta otin kuitenkin onkeeni muutaman lajinomaisen liikkeen ja innoituksen tutkiskella lisää TRX:n mahdollisuuksia. Meille näytettiin tämä video, joka oli melkoisen vakuuttavaa katsottavaa. Haluaisin koklata noista likkeistä jotain ihan vaan vaikka huumorin takia. Noi ei kyl taida onnistua tavallisella TRX:llä. Noi taitaa olla jotkut kuminauhahässäkät. Musta tuntuu, että normaali TRX ei jousta. Noi potkutreenit vaikuttaa jänskimmiltä.



Harmi, kun en ensi viikolla pääse seuraavalle luennolle. Olisi juttua juoksemisesta eli meikäläisen heikoimmasta lenkistä. Mutta on mulla jo ihan selkee kuva siitä, mitä alan tehdä.

Ideana olisi taas alkaa treenata 2-2-2-2-periaatteella, kuten viime talvenakin. Eli kaksi uintia, kaksi juoksutreeniä, kaksi pyörälenkkiä tai spinua ja kaksi kertaa puntille. Mutta ensi viikolla varmaan vielä teen, mitä sattuu huvittamaan. Jotenkin ei ole vielä kamalan järjestelmällinen olo. Päättelin, että se tarkoittaa vielä levon tarvetta.

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Kesä - ja mitä tuli opittua

Olipahan kisakesä! Mä en oo varmaan ikinä laukannut niin monissa kissanristiäisissä kuin viime kesänä. Ja kun niissä kaikissa tapahtumissa nimenomaan laukattiin (vai ravattiin?), niin meinasi puhti loppua jo elokuussa. Mistäs Mintun kesä sitten koostui?

Henkeäsalpaava hiekkakuoppa

Kesä alkoi heti vapun jälkeen Salpaus rogainingilla, missä mitattiin varsinkin meikäläisen jalkojen kestävyyttä. Kuusi tuntia tuntui varsinkin varpaissa, koska maastolenkkarini olivat mystisesti kutistuneet talven aikana. Tulimme maaliin alle minuutti ennen aikarajaa, ja olimme hienosti kahdeksansia 38 joukkueen joukossa. Tulos oli aivan käsittämätön, kun sitä vertasi edellisen syksyn X-Kaatoon.

Kisakausi jatkui viikon päästä Spring Adventurella ihanassa toukokuisessa auringossa. Vaikka kisa vedettiin pitkissä spandexeissa, vietin kisan jälkeen kesän ekaa sortsipäivääni. Kisa meni tosi kivasti, vaikka lopussa olinkin niin puhki, että kaaduin, koska en jaksanut nostaa jalkaani tarpeeksi hiekkatiellä. Ei siis edes polulla, vaan hiekkatiellä.

Kevätseikkailu on hyvä seikkailu

Sitten sainkin palautella jopa kaksi viikkoa, kunnes oli aika polkea Espoon ympäri Giro d'Espoossa. En lähtenyt polkemaan kieli vyön alla, koska heti seuraavalla viikolla oli vuorossa "päälajini" triathlonin kesän eka kisa. Mutta ihan mukavasti aikaani paransin, kun uskalsin lähteä kovemman vauhtiryhmän mukaan.

Giron maalissa

Kesäkuu alkoi Vantaa Triathlonilla. Vielä toukokuussa pelkäsin yöpakkasia ja Kuusijärven lämpötilaa, mutta pelko oli turhaa: saimme polskia yli 20-asteisessa järvessä ja helle sai melkein urheilujuomatkin kiehumaan. Kuumasta säästä huolimatta kisa meni mainiosti, ja alitin 3 tunnin aikarajan, mikä oli tavoitekin. Tästä kisasta jäi varmaan koko kesän paras fiilis.

Kuuman Kuusiksen jälkeen pitää riisua

Levätä ehtii eläkkeelläkin! Uusi viikko, ja uusi kisa! Tällä kertaa vuorossa oli taas multisportia ja No Limit adventure. Mahtoikohan olla pientä kisaväsymystä jo ilmassa, kun Känkkäränkkä tuli mukaan matkaan? Koska kisa oli minulle ihan kamala, olikin hyvä, että nautimme siitä tunnin yliaikaa. Kaikki mikä ei tapa, kasvattaa. Vai miten se meni?

Ennen Juhannusta oli vielä yksi ihan tyhjä viikonloppu, ja se kului mukavasti Jämsässä Jukolan viestissä. Koska minä en osaa suunnistaa, ei minun tarvinnut edes ihan kamalasti ehtiä palautua No Limitistä: karttaa lukiessa kun ei tullut juostua kamalan lujaa. Pysyin kuitenkin myös muita peesatessani kartalla, mistä olen huisin ylpeä! Kokemus oli kiva, ja aloinkin unelmoida tupla-Jukolasta: päivällä Venlat ja siihen päälle vielä joku lyhyt Jukolan osuus. Mutta tämä ei välttämättä tapahdu vielä ensi vuonna, koska yösuunnistus on vaikeaa.

Minne päin pitää lähteä?

Olin suunnitellut tähän väliin Kisko triathlonia ja sprinttiä, mutta joku järki sisälläni käski levätä Juhannuksen lisäksi myös seuraavan viikonlopun. Koska olihan heti heinäkuun alussa vuorossa Rokua ja 30 tuntia multisporttia putkeen. Vaikka lopussa ei jaksettukaan enää juosta, niin mielestäni tämä kisa vaatii etupäässä henkistä kanttia. Mutta kai sitä kuntoa ja jalkavoimiakin pitää jonkin verran olla. Ikinä en ole nähnyt niin paljon hyttysiä, mutta ihan sairaan kivaa mulla silti oli (ainakin nyt muistelisin niin...)!

Vetoapu on joskus tarpeen

Viikon päästä Rokuasta minulla alkoi kesäloma. Ihan liikkumatta en lomallakaan ollut, vaan juoksentelin vähän suolla ja kiipeilin tuntureille. Mutta en varsinaisesti kisannut mitään. Enpä tosin ehtinyt oikein treenatakaan - ainakaan pyöräilyä - koska loman loppu kului uutta kämppää maalatessa. Juokseminen on aikatehokkainta treeniä, joten jokunen aamulenkki tuli sentään pinkaistua. Ja ainakin kerran menin pyöräilemäänkin, kun supersuunnistajakin oli treenaamassa. Ja muutin minä pyöräni ihan itse polkemalla ne tänne.

Kylmä vesi auttaa palautumaan?

Elokuun lopussa olikin sitten hyvä mennä kisaamaan lähes kylmiltään kesän toinen olympiamatka eli Nastola Triathlon. Voin ihan avoimesti myöntää, että kiinnostus hipoi nollaa, mutta tulipahan kisattua. Kesän pyöräilemättömyys kostautui, mutta ihmeekseni olin oppinut jossain välissä juoksemaan, ja lensin (ainakin omalla mittapuullani) kympin reippaasti alle tuntiin. Silti aika huononi Vantaan ajasta puolisen minuuttia, mutta pysyi sentään alle kolmen tunnin.

Hitainta pyöräilyä miesmuistiin

Kiinnostus jatkui korkeana viikon päästä, kun puolipakotin itseni Senaatintorille ja Midnight Runiin. Nastolan hyvä juoksu valoi kuitenkin uskoa itseen, ja lähdinkin posottamaan kymppiä aivan liian lujaa. Hyydyin kuuden kilsan kohdalla tosi pahasti, mutta tein kuitenkin oman kympin enkkani. 50 min haamuraja jäi vielä odottamaan rikkomistaan, mutta onneksi voitin siskoni. ;)

Jos en olisi mennyt lupailemaan tyhmiä, olisi Midnight Runin jälkeen jo alkanut ylimenokausi. Mutta olin sitten mennyt uhoamaan, että juoksen kesällä puolimaratonin. Mietin kauan, että missä tapahtumassa sen kipitän, että ehdin palautua juoksuun ja taas juoksusta X-Kaatoon (johon oli myös tullut luvattua lähteä). Kisaksi valikoitui osallistujamäärältään kiva Kaisaniemen juoksu. Lähdin hankkimaan jotain tulosta ennemmin kuin hyvää tulosta, mutta kun juoksu kerran kulki, niin iskihän se kilpailuvietti päälle kuin miljoona volttia. Kesän urheilut painoivat kuitenkin pahasti, eikä kahteen tuntiin tullut päästyä, vaikka sainkin synttärisankari supersuunnistajasta loppukiriseuraa vikalle parille kilsalle. Mutta lukuisat polvivammani eivät ottaneet juoksusta nokkiinsa, joten uskalsin alkaa tosissani haaveilla triathlonin puolimatkasta.

Puiseva rastielämys

Sen voin sanoa, että mitään en syyskuussa odottanut niin paljoa, kuin että X-Kaato olisi ohi ja saisin alkaa lojua. Pari viikkoa säästelin jalkojani ja parantelin jumista pakaraani, kunnes oli vihdoin kesän viimeisen multisport-kisan aika. Vaikka minua lähinnä väsytti ja kolotti, oli kisaaminen oikein kivaa. Hyvää fiilistä saattoi auttaa se, että homma tuntui sujuvan paljon paremmin kuin edellisvuonna tai alkukesästä. Siis taktisesti - jaloista voimat olivat aika loppu.

Tästä pienimuotoisesta avautumisesta on ehkä aistittavissa, että saatoin ihan vähän kokea, että kesällä oli pikkasen liikaa kisoja ja muuta puuhaa. Mulla oli vapun jälkeen kaksi viikonloppua, kun mulla ei ollut mitään etukäteen suunniteltua tekemistä (ei mitään eli ei edes kaveriviikonloppua mökillä, kirppismyyntiä tai remppahelvettiä). Vaikka kisaaminen on parasta, olisi kivaa ehtiä joskus treenatakin. Tai vaikka vaan olla.

Mua keljuttaa aika paljon, että ehdin kisata triathlonia - jota kuitenkin edelleen päälajinani pidän - vain kaksi kisaa. Olisin halunnut mukaan myös yhden sprintin, mutta en ehtinyt edes HelTrin rykäsyihin saati mihinkään oikeaan kisaan. Vaikka multisporttikin on tosi hauskaa, se vei tänä kesänä liikaa aikaa. Ja varsinkin Rokua söi mun resurssejani ihan liikaa. Vaikka pelkäänkin, että herrat löytävät mun tilalleni jonkun paremman, niin luulen skippaavani Rokuan ensi vuonna. Kai sitä saa jonkun toisen joukkueen koottua myöhemmin, jos en enää ikinä HiQ Xtremeen mahdu ja vielä sinne mäkäräisten veriuhriksi haluan.

Maaliintulo on parasta!
Kaikkea ei tarvii saada hetijustnyt eikä kaikkia kisoja ehkä tarvitse mahduttaa samaan kesään. Tämän tajunnanräjäyttävän ajatuksen jälkeen olen päättänyt tehdä useamman kesän (ehkä jopa nousujohteisen ?) suunnitelman, mihin ripottelen maltillisesti urheilutapahtumia ja muita aktiviteetteja.

Ensi kesästä tulee kaikkien aikojen triathlonkesä. Se tarkoittaa sitä, että multisportia ja suunnistusta pitää ainakin kisata vähemmän. Treenata voi kyllä. Vaikka Rokua on jo nyt pölkyllä, saattaa paitsioon jäädä joku lyhyempikin multisport-kisa. Tästä saattaa tulla sanomista kotona, mutta sittenpähän tulee. :) Springi ja X-kaato ovat kivasti kisakauden alussa ja lopussa, mutta koko muun kesän elän siten, että ehdin kisata sopivasti triathlonia mikä tarkoittaa (ainakin) yhtä sprinttiä, yhtä perusmatkaa ja yhtä puolimatkaa. Ja ennenkaikkea siten, että ehdin myös treenata enkä pelkästään kisata ja palautua.

Tosi kiva kesä kyllä oli. Minä pidän kisaamisesta, ja siksi sitä tuli ahnehdittuakin niin paljon. Olen vakaasti sitä mieltä, että pitää katua ennemmin tehtyä kuin tekemätöntä, mutta olen myös sitä mieltä, että tekemisen pitää olla mielekästä. Ja ehkä ihan kaikki viime kesänä ei ollut. Melkein, mutta ei ihan. Mutta tulipahan tehtyä.

Eilen oli muuten kamalan rankkaa juosta bussiin, joten päättelin siitä, että voisin jatkaa palautumista vielä ensi viikolla. Jotain kivaa ja kevyttä saatan tehdä, mutta lenkille menen aikaisintaan loppuviikosta.

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Nukkuva kissa ei sammaloidu (tuskinpa siis minäkään)

Mites mulla on sitten X-kaadon jälkeen mennyt? Tokihan minä jouduin sitten sunnuntaina pelaamaan ekan pelin melkein kokonaan. Mutta se meni ihan kivasti. Voitettiin 4-5. Vikassa erässä mulla alkoi tuntua polvessa ja sanoinkin, että pikkumokke M saa olla kentällä niin kauan kun pystyy kävelemään. Hän olikin sitten tokassa pelissä ihan sika hyvä. Siinä tuli tasapeli, mutta olisimme hävinneet 100-2, jos pikkumokke M ei olisi tehnyt sankaritorjuntoja (sillä ei ole merkitystä, että oikeasti peli ei voi loppua 100-2, koska se loppuu, jos maaliero kasvaa kahteentoista).

Miisulle joka viikko on lepoviikko

Tiistaina poljin 10 km hakemaan autoa huollosta,ja polvi vähän vihloi ylämäissä. Ilmoitin sitten valmentajallemme, että en muuten pelaa keskiviikkona. Eli tästäkin tuli sitten lepopäivä! Ja pakko sanoa, että lepääminen on ihanaa. Olen jotenkin ollut vielä ihan kamalan väsynytkin. Kai se lauantain aamuherätys jotenkin vaikutti, mutta luulen, että kyse on enemmänkin siitä, että nyt saa olla väsynyt, kun vietän ylimenokautta.

Torstaina olisi tarkoitus mennä aamulla uimaan ja iltapäivällä kiipeilemään. Kiipeily on kuitenkin hyvin erilaista jumppaa kuin metsissä ja teillä juoksentelu, joten se ei varmaan pilaa palautumista. Uiminen nyt on kestävyysurheilua, mutta koetan parhaani mukaan tehdä senkin palauttavana lillumisena ja tekniikkatreeninä. Ja jos polvessa tuntuu, niin uin pullarin kanssa.

Unski on lähes tässä maailmassa, koska silmät ovat vielä auki

Ensi maanataina menen vahvistamaan kulmieni kestopigmentointia, mistä seuraa viikko hikoilukieltoa. Eli lomaa on tiedossa nyt jopa pari viikkoa! Ja tulee kyllä tarpeeseen! Mutta koetan silti bloggailla jotain. Ei ole kisoja tai treenejä, mistä raportoida, mutta voin pohtia jotain syvällisempää, muistella menneitä - tai kuvata kissoja. :)

tiistai 1. lokakuuta 2013

Viimeinen kisa uunista ulos!

Lauantaina kisattiin sitten samainen koitos, mistä minun ja supersuunnistajan yhteinen kisaelämä sai alkunsa vuosi sitten. Sitä ennen vain söimme ja katsoimme leffoja yhdessä. X-Kaato on siitä vekkuli kisa, että se alkaa aina aamuviideltä. Se on siis täysin passeli parisuhdetoimintaan, koska eihän kenenkään pinna nyt vaan voi olla kireällä neljän tunnin yöunien jälkeen. Mutta taas selvittiin kinaamatta, kuten viime vuonnakin. Ainoa kunnon kisariita on käyty ihanassa auringonpaisteessa keskellä rantaniittyä eli No Limit Adventuressa.

Kajakkeja silmänkantamattomiin - näky jossa silmä lepää
Mutta tikulla silmään, joka vanhoja muistelee. Tämän vuoden kisa järjestettiin melkein hoodeilla eli Espoon Viherlaaksossa. Minä olen ottanut usein arskaa tuossa ylläolevan kuvan hiekkarannalla ja toissakesänä kävin kaverin kanssa avovesiuimassa tuolla rannalla, joten mesta oli kyllä tuttu. Tosin tuo meidän joukkueen junantuoma hoiti suunnistuspuolen, joten mun kotiseututuntemuksestani ei tällä  kertaa ollut sanottavissa määrin hyötyä. Tosin on supersuunnistajankin Espoon metsiä iltarasteilla vähintään oman osansa kolunnut. Ja esimerkiksi eka suunnistupätkä suoritettiin Kasavuorella, missä kävimme pari viikkoa sitten yösuunnistamassa.

Miesten sarja starttasi kello viideltä, ja naiset ja sekajoukkueet pari minuuttia heidän jälkeensä. Kuntosarja sai nukkua tunnin kauemmin ja starttasi kuudelta, kun me palasimme melonnasta. Miehet lähtivät ensin pyöräilemään ja suunnistamaan, ja me muut aloitimme melonnalla. Rasteja oli Pitkäjärvessä kolme: yksi Järvenperässä ja loput sitten "paluumatkalla". Kisan karttoja voi ihailla multisport.fi:n sivuilta. Järvenperän joki oli täynnä kaislikkoa, ja sen sekaan suuntasivat vain kaheleimmat. Me ja moni muu parkkeerasi kaislikon reunaan, kahlasi mudassa rantaan ja haki ekan rastin jalan. Kahdelle muulle rastille pääsi kivasti melomalla viereen. Kolmas rasti oli järvessä poijulla, mutta me (kuten moni muukin) erehdyimme ensin etsimään sitä jalan maista. Supersuunnistaja luuli, etten minä olisi nousemassa mukaan, kun hän vaan hakee nopsaan rastin (istuin takana), mutta minä päätin osallistua etsintään. No, kajakkiamme ei oltu vedetty kunnolla rantaan, ja tietysti se sitten keikkasi minun noustessani, ja minä pääsin  ottamaan tuntumaa rantaveteen muutenkin kuin kengilläni. Ihan vilpakkaa oli.

Miesten lähtö
Onneksi rannassa oli luvassa lämmittelyä eli köysirata. Sitä minulla ei valitettavasti ole kuvia, koska supersuunnistaja kävi hakemassa parit rastit sillä aikaa kun minä leikin apinaa. Mutta tuolla jutun lopussa on linkki muiden kuviin, missä on köysiradastakin otoksia.

Köysirata oli kiva. Siinä  kiivettiin ensin hitaasti nousevaa köyttä ylös, sitten liu'uttiin lyhyttä "zip linea" pidempi puiden väli ja kiivettiin sitten pari puunväliä takaisin alas. Ei mikään vaikea, mutta kyllä paria tyyppiä ennen mua taisi vähän jänskättää se köyden varaan hyppääminen. Lukkoja oli vaikeaa saada auki, kun nakit olivat jäässä.

Sitten päästiin polkemaan ja saatiin veri lopullisesti kiertämään. Ennen pyöräilyä minä vaihdoin sukat. Hyvä niin, koska ainakin nakit olivat pyöräilyn alussa ihan jäässä. Eikä niillä varpaillakaan nyt liian kuuma ollut. Pyöräily oli rytmitetty kahdella suunnistusosuudella. Toinen niistä tehtiin Kasavuoressa ja toinen Oittaalla latupohjia pitkin. Kasavuoren suunnistus oli aika kinkkinen (jopa ääsääs pummasi!), mutta Oittaa oli aika suoraviivainen eli melkein tylsä. Hieman haastavaa siitä teki se, että kartasta oli leikattu osa pois. Mutta meidän joukkueen brain poweri osasi Oittaankin käytännössä ulkoa ja suunnisti suvereenisti valkoisten alueidenkin läpi.

Meikä hakee pyöräsuunnistuksen rastia Oittaalla puusta
Pyöräilyssä oli muutama osio, missä rasti oli "jossain polulla" ja siten ihmiset pakotettiin pyöräilemään polkua pitkin. Se oli yllättävän vaikeaa, koska kaikki kivet ja juuret olivat pirun liukkaita. Minua jännitti tekninen pyöräily koko ajan, mutta sisu meni lopullisesti kaulaan, kun pannutin kerran kunnolla ja hankin itselleni mojovan mustelman vasempaan kankkuun. Aika saattaa kullata muistot, mutta mielestäni olin vielä Spring Adventuressa paljon reippaampi, rohkeampi ja parempi maastopyöräilijä. Mitä ihmettä mulle on tapahtunut?

Pyöräily ei sujunut alussa ollenkaan. Mulla oli jotenkin vähän voimaton olo, ja en ollut saanut illalla kumejani kunnolla täyteen. Pidimmenkin Kasavuoren jälkeen taktisen pumppaustauon, missä koetin pakottaa lisää ilmaa renkaisiin. Varsinkin eturengas tuntui vain tyhjentyvän pikku pumpun fuskatessa, ja meikä alkoi jo hermostua ja uhkasi jättää leikin kesken. Onneksi mukaan oli tullut myös yksi hiilihappopanos. Sillä kumi täyttyi, ja pääsimme jatkamaan matkaa täysillä renkailla.

Supersuunnistaja pääsi kiipeilemään Kehä III:n sillan alla.
Olo oli juostessakin aika vetämätön. Taitaa olla vaan ihan hyvä, että kisakausi on nyt ohi. Alkoivat paukut olla kaiken kaikkiaan aika vähissä. Sain kuitenkin jostain lisäenergiaa Oittaalla, kun laskeskelin vastaan tulleista, että takanamme olisi jo neljä joukkuetta. Melonnan ekalla rastilla rantautuessa olimme vikoja, mutta kaislarämpimisen jälkeen paransimme asemiamme. Rantautuessa kaikki olivat vielä aika kasassa, mutta kiipeilyn jonotuksessa ja pyöräilyssä välejä alkoi muodostua. Heiluimme koko loppukisan 9. ja 10. sijan välillä, ja koska haimme enemmän rasteja, kuin meitä ennen maaliin tullut joukkue (joka Oittaalla oli vielä jäljessä), oli loppusijoituksemme yhdeksäs (13. joukkueesta). Taisin kuitenkin laskea ne takana tulleet joukkueet väärin, koska yksi meille hävinneistä joukkueista tuli oikeasti ekana maaliin. Heiltä vain hyytyi emit.

Kisan viimeinen koitos oli vielä pieni uintiretki melonnan kolmosrastilta laiturille. Ihan kokonaan ei (olisi) tarvinnut dipata, koska kisajärjestäjä tarjosi styroksit. Mutta tokihan me molemmat uimme: supersuunnistaja tippui lautalta leimatessaan rastia ja minä sitten laiturille noustessa. Supersuunnistaja ei kiivennyt enää tiputtuaan takaisin kyytiin, vaan polski perässä. Mahtoi olla vilpakkaa menoa, kun mullakin meinasi kädet hyytyä meloskelussa.

Me luulimme hakeneemme kaikki rastit, mutta maalissa selvisi, että reittejä piirrellessä oli käynyt pikkuviba: Kauniaisten kakkosrasti jäi piirtämättä mukaan reittiin. Supersuunnistaja taisi olla vähän väsynyt jo klo 23 aikaan perjantaina, enkä minä tietenkään tarkastanut reittiä, kun päällystin kartan. No, vaikka emme olisikaan saaneet sakkoa, olisimme silti hävinneet Avantille. Joten ei kamalasti harmita. Enemmän olen iloinen siitä, että teimme kohtalaisen eheän vaikkakin hitaan suorituksen, emmekä olleet läheskään vikoja! Enkä minä kiukutellut kamalasti tai ollut muutenkaan hankala ihminen.

Tässä vielä pari kuvakimaraa kisasta:
Lisäksi kisasta kirjoitettiin juttu Hevoskuuriin.
Ja ihan viimeiseksi vielä loppukevennys eli kuva päivän kunnosta. Tarkoitus ei ole esitellä massiivisia reisilihaksiani tai perberini tiukkuusastetta, vaan mustelmaani. Minusta se muistuttaa selällään kelluvaa pullukkaa otusta, joka hoilottaa suu auki. Näkeekö joku muu siinä jotain muuta? Mitä? :)

Se on niin iso, että aluksi siinä oli jopa kuhmu