Kävellessä suunnistus on oikein helppoa, kun on aikaa havannoida sekä ympäristöä että karttaa. Mutta se on myös hyvä tapa harjoitella juurikin sitä havainnointia. Kun hommaan on perehtynyt hyvin, se alkaa sujua myös juostessa. Nyt opin erottamaan paremmin kuviorajan luonnossa ja tulkitsemaan paremmin ikuista kehityskohdettani eli korkeuskäyriä. Ne auttavat paljon esimerkiksi reitin suunnittelussa. Myös soiset alueet alkavat hiljalleen pistää silmään metsässä. Kyl tää tästä.
 |
| Rasti löytyi! |
Kävellessä ei pummeja tullut. Tai pari kertaa olisi tullut, mutta sain ajoissa pieniä vihjeitä ja tajusin katsoa karttaa uudelleen. Kerran meitä taidettiin jopa peesata, vaikka käveltiin. Mutta oltiin me ehkä tosi uskottava pariskunta suunnistusseuran paidoissamme. Kuuma vinkki kaikille, jotka harkitsevat iltarasteille menoa: jos peesaat, peesaa sitä, jolla on se seuran nuttu päällä - se luultavasti on treenannut joskus. Mä itse valaistuin asian suhteen vasta tänään. Kyllä, tukkani on oikeastikin ruskea...
Treeni tulee kyllä tarpeeseen, koska kuulin eilen tosi lolleron jutun: mut on pantu juoksemaan Venlojen viestissä ankkurimatka, joka on pisin. Taisin olla sitten ihan yllättävän vakuuttava taannoisella suunnistuskeikallani. Sekin saattoi tosin vaikuttaa asiaan, että supersuunnistaja on vinkannut, etten ole varsinaisesti mikään sprintteri vaan enemmänkin hitaasti käynnistyvä dieselkone. :) Hienoa tässä on myös se, etten ole edes jämäjoukkueessa: seuralta lähtee Venloihin viisi joukkuetta, ja meitsi on NELOSjoukkueen ankkuri. Lähes eliittijoukoissa siis. Ja ottaen huomioon, että olen suunnistanut naurettavan vähän, niin tää on suorastaan kunnianosoitus.
 |
| Avohakkuu ei ole nättiä. Maisemaa matkan varrelta. |
Lisää suunnistusta olisi luvassa tiistaina ja ensi viikonloppuna. Tiistaina menen iltarasteille, lauantaina on multisportia ja sunnuntaina mennään taas kävelemään kuntorasteja.
Mutta nyt pitänee alkaa keskittyä huomiseen triathloniin ja maalata kisakynnet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti