sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Kärtsättyä nahkaa eli seikkailu kevätauringossa

Eilen avattiin rytinällä kesän multisport-kausi, ja miteltiin Nummi-Pusulassa kisassa nimeltä Spring Adventure. Minä ja supersuunnistaja kävimme heilumassa kilpasarjan sekasarjassa, ja taisimme tehdä tokavikan joukkueen onnelliseksi (virallisia tuloksia ei vielä ole, mutta aika varma tästä olen).

Kisa alkoi muistisuunnistuksella, missä kipiteltiin läheisten hiekkakuoppien ja erinäisten nyppylöiden rinteitä ylös alas kahden kilsan lenksukka. Muistisuunnistuksessa rastilla on aina kuva siitä, missä seuraava rasti on, ja sitten omaa karttaa ja muistia käyttäen pitää sinne perille löytää. Tällaisten prologien ideana on saada aikaiseksi hajontaa, ettei koko konkkaronkka säntää varsinaiselle kisaosuudelle yhtenä ryppäänä. Hajontaa joukoissa tuli vähän ja mun pääni sisällä sitäkin enemmän. Olin NIIN hapoilla lenksukan jälkeen, että ei tosikaan.

Onneksi maastopyöräily on aina kivaa, eikä siinä edes mäet hapota mulla niin pahasti kuin ne perskuleet jalan metsässä tekevät. Toki fillarirastitkin oli taktisesti sijoiteltu mäkien päälle - ja ne haettiin sieltä metän puolelta toki jalan. No, järjestäjät lupasikin pistää reisilihakset koetukselle. Pitivät lupauksensa.

Kappale kauneinta Suomea eli
supersuunnistajan peba matkalla rastille

Fillarointi meni oikein mukavasti, emmekä olleet kai läheskään vikoja seka- ja naisjoukkueista, kun lähdettiin melomaan. Uskoisin tämän osittain johtuvan yhdestä tosi viekkaasta metsän läpi oikaisusta. Kun pyöriä katoi skutassa noin sata metriä, tarvitsi polkea huomattavasti vähemmän. Tosin menimme toisessa kohdassa metsään vähän liian aikaisin, ja kuittasimme varmaan suolla fillareiden kanssa tarpoessamme aikaisemman edun takaisin korkojen kanssa, Mutta möyri siellä muitakin. Epäilimme keskustellessamme toisen parin kanssa, että kartta olisi virheellinen. Tai siis toi joukkueen ammattisuunnistaja epäili. Mä koetin jaksaa kantaa fillarin risukon läpi kiroilematta.

X-Glow Kaadossahan meillä meni melonta ihan päin pyllyä, mutta nyt mä olin heti lähtiessä takana, ja saimme kajakin pysymään melkein suorassa. Kyllä se edelleen kiersi koko ajan oikealle, mutta keksimme tokan rastin jälkeen alkaa pitää meloja kädessä hieman toispuoleisesti, ja sitten homma alkoi sujua jo melkein hyvin.

Melonnassa oli puolivälissä quest, jossa piti hakea peilikuvasuunnistuksena kaksi rastia. Eka löytyi kivasti, mutta toka ei. Kävimme tarkistamassa sen paikan uudelleen tehtävänannosta, missä meille todettiin, että rasti on tainnut lähteä irti. Kävimme vielä kerran katsomassa, löytäisimmekö sen, ja sitten luovutimme. Siitä tulee sitten tunti sakkoa.

Emme ole ihan varmoja, mutta taisimme tavata melontaosuudella X-Glow Kaadon imbesillin poikakavereineen. Kiva nähdä, että ovat edelleen yhdessä. :) Nyt onneksi päivä oli niin nätti ja aurinkoinen, että ei olisi tullut mieleenkään tapella. Toivottavasti muillakin meni kisa iloisesti lallatellen.

Meikä vikalla vaihtopaikalla. Kuivat sukat ja kengät
saavat väsyneimmänkin multisporttaajan hymyilemään.

Melonnan jälkeen poljimme vielä muutaman rastin. Siellä uskoisin meidän jopa ehkä saattaneen parantaa sijoitustamme vähän taas yhden päräyttävän taktisen rastillejalkautumispäätöksen ansiosta, Sitten olikin aika vaihtaa laji juoksuun. Vikalla osuudella oli rasteja 10 ja matkaa linnuntietä 6 km. Garmin sanoi kilsoja tulleen juoksussa 8. Aika loppu minä lopussa olin, mutta jaksoin kuitenkin roikkua kiinni narussa, kun supersuunnistaja kiltisti valitsi mahdollisimman vähämäkisiä reittivalintoja. Vähän noloa kyllä oli kaatua hiekkatiellä (olisi ollut edes metsässä), kun en jaksanut enää nostaa jalkaa pienen juuren yli. Onneksi ei pahemmin sattunut: vähän tuli reikiä kyynärpäähän. Kisan jälkeen näin pukkarissa naisen, joka oli saanut samalla tekniikalla leukansa ruvelle. Että ei passaa valittaa.

Ihan vimppana oli vielä vuorossa quest, missä piti keplotella itsensä köysiradan läpi. Jos tippui, niin piti aloittaa alusta. Minä käskin ekana supersuunnistajan narulle, mutta kun hän oli tippunut ekalla osuudella kahdesti, menin itse suorittamaan. Siinä vaiheessa paikalle ilmestyi myös kaksi muuta paria, joista toinen oli vielä sekapari. Minä menin sössimään homman sitten puolivälissä rataa, ja vika sekapari pääsi ohittamaan. Eli jos minä olisin hypännyt heti nuorallatanssijaksi, niin olisimme saattaneet pysyä tokavikoina. Dämit.

Mutta oli kisassa paljon hyvääkin. Melonta sujui jo paljon vähemmän huonosti kuin aiemmin, suunnistuksessa pummit olivat oikeastaan muiden syytä ja oli nätti sää. Tosin kädet vähän kärähtivät, mutta värihän se punainenkin on. Ja maalissa tarjottu soppa oli varsin maukasta.

Mä ehdottelin juoksuosuudella jossain hiekkakuopan reunalla, että mitäs jos lopetettaisiin kokonaan rogainingit, multisportit sun muut ja alettaisiin vaan katsella leffoja ja syödä karkkia. Mutta en mä enää ole samaa mieltä. No Limit adventurea ootellessa.


2 kommenttia:

  1. Meilläkin kajakki ohjautui koko ajan oikealle. Tilanne vähän helpottui ekan rastin jälkeen kun keksimme laittaa melat oikein päin. Ehkä ensi kerralla vois sitten kokeilla tuota käsien asennonkin vaihtoa, kiitti vinkistä!

    Se köysirata jäi mieleen. Vähän harmittaa etten mennyt kisan jälkeen sitä vielä kokeilemaan.

    Kiva kun kelikin suosi!

    VastaaPoista
  2. No, mun virallinen ykkösvinkki on edelleen, että kannattaa opetella melomaan. :)

    Mun "huimalla" kolmen kisan kokemuksella sanoisin, että noissa kisoissa on kyllä aina jotain köysihommia. Eli jos ne viehätti, niin uusiin kisoihin vaan - ja kilpasarjaan! ;)

    VastaaPoista