maanantai 8. huhtikuuta 2013

Elämä on jatkuvaa opiskelua

Siispä palataan koulun penkille! Tällä kertaa koulu on Espoon Tapioiden aikuisten urheilukoulu, missä oletan oppivani sulavaksi juoksijaksi ja hyväksi keihäänheittäjäksi. Tästäkin innostuksesta on syyttäminen crossfittaaja M:ää, joka mua mukaansa pyysi. 

Sikälikin tämä on paluuta koulun penkille, koska valmentaja taitaa olla sama Mika, joka oli Märskyn koristyttöjen fysiikkavalmentajana joskus ennen suuria tihkusateita eli silloin, kun mä olin lukiossa. Ainakin meidän fysiikkavalkku oli nimeltään Mika, muistaakseni Järvinen, ja se oli oikeasti yleisurheiluvalmentaja. Taisi hän vaihtaakin sitten jossain vaiheessa valmentamaan Märskyn yleisurheilijoita meidän sijaamme. En enää muista. Tämä kaikki tapahtui 90-luvulla. :)

Mutta ensi kuussa (jos lumet sulaa) meikäläinen heiluu Otaniemen kentällä (paikkakin on melkoista back to school -menoa, kun korkeakoulutus on tullut hankittua juuri Otskissa) kerran viikossa ja opettelee apinan raivolla liikkuvuutta, kehonhallintaa, ominaisuusharjoittelua (mitä se sitten ikinä onkaan), juoksua ja kaikenmoisia jänniä yleisurheita lajeja.

Koska olen vammaisurheilija, niin mun pitänee osan lajeista kohdalla sanoa kiitos ei, ettei käy niin kuin viime syksyn sprinttailun kanssa. Mutta heittolajit ovat ainakin ihan mun juttu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti