Alussa oli suo, kartta ja Minttu

Lauantai-aamu aukeni synkkänä ja sateisena. Mutta sehän ei noin tuhatta kahelia metsien miestä ja naista haitannut, kun oli aika lähteä kirmaamaan Raatojuoksua pitkin Sipoon metsiä. Itsehän päädyin tuonne siksi, että supersuunnistaja tarvitsi kyydin Sipooseen ja ehdotti minulle, että minäkin lähtisin suunnistamaan. Ja koska minä en ole mikään nössö, niin pakkohan se oli sanoa joo. Supersuunnistaja meni juoksemaan pisimmän matkan eli 20 km, ja minä suunnistin 10 km helpon reitin (siitä olisi ollut myös vaikeampi vaihtoehto). Kisassa olisi ollut myös 5 km vaihtoehto, mutta siitä minulle ei kerrottu ennen ilmottautumista. Toisaalta kymppi oli ihan hyvä valinta, koska minulla meni siitä suoriutumiseen vain vähän vähemmän aikaa kuin supersuunnistajalla kahteenkymppiin. Eli ei tarvinnut odotella kauaa maalissa.

Perjantain ja lauantain välisenä yönä oli satanut, joten jo lähtöpaikkana toiminut nurmikenttä oli märkä ja metsän suot erittäin märkiä. Myös polut olivat silkkaa mutaa, kun niistä oli juossut jokunen sata suunnistajaa ennen kuin itse pääsin mestoille. Toisaalta siinä vaiheessa ei juuri jännittänyt, koska matkalla ekalle rastille en jaksanut jonotella pitkospuille, vaan kahlasin ekan kosteikon yli polvia myöden hyytävässä vedessä. Vesitiiviit sukat ovat noin periaatteessa ihan kiva idea, mutta niiden idea ikään kuin vesittyy (haha), kun vettä menee varresta sisään ja jää pyörimään sukkaan sisälle. Tavallaan veden liplatus varpaiden väleissä on kyllä ihan veikeän tuntuista, kunhan se vesi vähän lämpenee.

Kisakynsinä toimi torstain pinkit messukynnet

Keskimäärin pyrin suunnistamaan järkeviä reittejä eli seurasin teitä ja ojanpientareita, mutta pari kertaa tein superurpoja ratkaisuja, kun päätin vähän "oikaista". Kannattaa oikeasti juosta muutama sata metriä enemmän tiellä kuin rämpiä reittä myöten suossa. Pahin pummi tosin oli sellainen, kun poikkesin vain polulta liian aikaisin metsään ja juoksin siksi rastista ohi. Eli en vain osannut. Sinänsä suunnitelmani oli mitä mainioin. Siinä pummissa tipuin yli 20 sijaa. Olin lopputuloksissa 69. 77 maaliintulleesta. 4 keskeytti ja 4 hylättiin.

Mutta ei passaa valittaa. Ei kisa pelkkiä pummeja ja suossa tarpomista ollut, vaan sain minä kokea 15 rastin aikana myös onnistumisen elämyksiä. En ole tänä kesänä ehtinyt kaiken triathloonaamisen lomassa käymään ollenkaan iltarasteilla edellisen kesän tapaan.Siksi minua jännitti alussa aika paljon, eikä itseluottamus ollut alussa mitenkään korkealla. Mutta löysin pari ekaa rastia ihan kivasti. Ekalle rastille oli pitkä matka, ja hävisin siinä aika paljon ihan vaan juoksuvauhdissa, mutta pysyin koko ajan kartalla, vaikka muita vähän peesailinkin. Tokan rastin hain rehellisesti ihan vain peesaamalla (koska tosiaan en luottanut itseeni poluttomalla kalliolla), mutta sitten alkoi porukka hajaantua, joten oli pakko suunnistaa itse. Kolmonen oli keskusrasti, jolla käytiin kolmesti. Eka lenkki eli rastit 4-6 menivät omasta mielestäni tosi hyvin, ja paransinkin niillä sijoitustani kuin sika juoksua.

Wannabe-suunnistaja ennen lähtöä. Huomaa
kuuminta hottia suunnistajapiireissä oleva pannaksi
laitettu Buffi. Oltiin ihan samiksia Minna Kaupin
kanssa. Tai Kaupin Buffi taisi olla sininen.

Seiskarasti oli taas se keskusrasti, jolla sai vettä ja rusinoita. Sitten olikin aika suorittaa se kisan pahin pummi. Söin ennen kasin löytymistä myös elämäni pahimman makuisen (tomaattiaromi, yäk) supersuunnistajalta mukaani saamani energiageelin, ja silloin mietin kyllä itsekseni, että mitä kaikkea minä olenkaan valmis tekemään miehen vuoksi. Mutta yhdeksäs rasti läytyi taas ihan vain pikkiriikkisen pummaamalla (viereinen kallio oikean sijaan) ja kympin löysin ihan vahingossa. En ole tarkastanut vielä tämän viikon lottoarvonnan tuloksia, mutta kymppin löytyminen oli kyllä vähintään 6 oikein ja lisänumeron tasoinen munkki. Eli pitäisi varmaan kurkata, oliko minulla eilen enemmänkin onnea. 11 oli viimeinen käynti keskusrastilla, ja sitten pitikin jolkotella enää 4 rastin kautta maaliin. Olin siinä vaiheessa ollut matkassa melkein 2,5h ja aikas väsynyt, joten tässä vaiheessa sain päähäni kuningasidean, että en juokse tietä pitkin, vaan "oikaisen" suon kautta. Mutta ei siinä vaiheessa enää jaksanut keljuttaakaan, koska olin niin lähellä maalia. Loput rastit oli muutenkin helppo löytää, koska niihin oli tallattu jo varsin selvät polut. Ja olivat ne lähllä teitäkin ja siksi ihan iisejä.

Olin maalissa joskus yhden maissa ja kotiin pääsimme suihkun jälkeen vähän ennen kolmea. Loppu päivä menikin sitten pyykätessä (voi jeesus sitä suomonsterin hajua kengissä ja vaatteissa), syödessä ja nukkuessa. Mutta kai sitä saa tuollaisen reippailun jälkeen vähän lepäilläkin.