keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Läpsyttelyä

Tänään kävin pitkästä aikaa heilumassa hanskat kädessä eli kuntonyrkkeilemässä. Olen ollut Fressillä nyrkkeilytunnilla viimeksi joskus viime joululukkarin aikana, kun ohjelmassa oli kuntonyrkkeilyä. Ja talvella ja keväällä huitelin muutaman kerran PT:n kanssa.

Tämän illan ohjus Jessica eli Jeppe oli minulle aika uusi tuttavuus. Hän on ohjannut minua aiemmin vain maratonspinussa. Silloin Jeppe ei vielä vakuuttanut, koska toisena ohjaajana oli kakkoslempparini Mia. Mutta nyt Jessica oli oikein elementissään. Hyvä tunti oli.

Mun hanskat

Minua aina vähän jänskättää kuntonyrkkeilyssä, jos parikseni tulee joku kynäniska, että lyön häntä liian kovaa. Mutta minä haluan lyödä kovaa, koska se on koko homman idis. Kuntonyrkkeilyssä ei hiota tekniikkaa, koska ei ole tarkoitus sparrailla. Siellä lyödään kovaa, että käsistä loppuu voima. Onhan se ihan jees, jos varjonyrkkeilyvaiheessa oma peilikuva ei ala naurattaa, mutta muuten keskitytään tappamaan käsilihaksia. Potkujen kanssa koetan kyllä vähän huolehtia tekniikasta, koska muuten polvet eivät tykkää.

Hei, Unski! Otetaaks matsii?

Tänään kävi tuuri, koska toinen omien hanskojen omistaja tuli kysymään, että oltaisko pari. Ja hän oli samanlainen pitkä mörssärityttönen kuin minäkin. Joten mätkimme toisiamme ihan mukavan lujaa. Alkuverkassa polvihipassa parini oli sellainen herttainen täti-ihminen, jota ei olisi ollut kivaa mätkiä.

Ainakin Fressillä kuntonyrkkeilyn kaava on ollut aina aika sama: ekana juostaan ympyrää ja lämmitellään pyörittelemällä käsiä ja tekemällä ehkä lyönytejä ilmaan. Sitten lämmitellään lisää esimerkiksi juuri polvihipalla (eli pitää koskea kädellä kaverin polveen ja väistellä samalla hänen kosketuksiaan). Sitten alkavat sarjat. Yksi hakkaa kerralla jotain sarjaa pari minuuttia ja sitten vaihdetaan osia. Ja lopussa on pieni kuntopiiri ja venyttelyä.

Tyrmäys!

Oli oikein hauska tunti. Minusta tuntuu, että Jeppe unohti välillä katsella kelloa, ja me tokana hakanneet saimme aina lyhyemmän vuoron, mutta ei se tällä kertaa haitannut. Oli vähän laiska olo. Ja potkuissa ei oikeasti haitannut, kun tuo oikea polvi ei ole vielä ihan varma, onko se ihan ok. Kyllä se aamulenkillä ainakin mukana pysyi, joten eiköhän sillä lauantainakin kymppi painella.

Nyt tää menis nukkumaan, kun huomenna pitää uida. Vaikka tais kaverit taas tehdä oharit. :(

1 kommentti: