perjantai 27. heinäkuuta 2012

Takaisin satulaan

Nyt loppui lorvailu. Ainakin noin niinku suunnilleen. Pyöräilin tänään Uimastadikalle ja yllättäen uin siellä. Sää oli mitä upein, ja sen puolesta olisikin voinut polskutella vaikka pari kilsaa (oikeasti tavoitteenani oli 1,5 km). Mutta tuo kantoon kolahtanut kylki alkoi vihoitella 700 m kohdalla, joten vaihdoin ensin vaparin rinuliin ja lopetin sitten kokonaan kilsan jälkeen. Pakko kyllä myöntää, että ei ollut muutenkaan flow päällä. Voisikohan olla mahdollista, etten ole vielä palautunut viime viikonlopusta?

Pyöräilyä kertyi kasaan piirun verran vajaa 27 km. Ensin poljin reilut 11 km kotoa Uimastadikalle, ja sieltä sitten suuntasin stadiin, koska minun piti käydä siellä yhdessä kaupassa (joka toki sitten juuri tänään avasi vasta klo 12 - ja minä olin mestoilla klo 10:39. En jäänyt odottamaan). Keskustasta tulin sitten Hietsun, Töölön rannan, Munkan, Talin ja Perkkaan kautta kotiin, ettei elämästä tulisi tylsää.

Minulla oli pyhä aikomus mennä vielä hetkeksi juoksemaan pyöräilyn jälkeen ihan tiathlonia ajatellen, mutta enpä mennytkään. Syyksi selitin itselleni sen palautumisen. Saas nähdä, kuinka pitkään kykenen käyttämään itselleni tekosyynä tuota Rokuaa... No, sentäs venyttelin, kun pääsin himaan. Sitten söin ja nukuin päikkärit. Ha!

Tänään poljeskelin hybridilläni. Koetin eilen irroittaa Punaisesta Paholaisesta (maantiepyöräni) sen dual-polkimia, mutta olivat pirulaiset liian hyvin kiinni. Pitänee pyytää huollon setiä tekemään se tai koettaa uudelleen siten, että fillari on paremmin tuettu. Meinasin vaihtaa dualit hybridiini, maastopyörän pelkät lukkopolkimet maantiepyörään ja miettiä maastopyöräasiaa sitten, kun olen jaksanut suoristuttaa sen vanteen. Luulen, että myyn tuon, koska sen runko taitaa sittenkin olla mulle liian pieni, ja ostaa vähän isomman maastopyörän tilalle. Sellaisella on kuulemma helpompi ajaa. Tuon voi sitten myydä eteenpäin. Käytettyjä ajattelin taas luurata, koska kreisipyöräilijät vaihtavat pyöriään niin usein, että ihan hyviäkin fillareita saa käytettynä. Mutta mietin tätä asiaa enemmän  kisakauden jälkeen.

Kuva on kaupasta

Tuli muuten keksittyä taas uusi himoittava urheiluvekotin: Garminin Forerunner 910 Xt. Se on multisporttaajan ja miksei triathlonistinkin unelmavehje: se on vesitiivis jopa 50 metriin, siinä on monilajitoiminto, jossa lajia saa vaihdettua vain yhden napin painalluksella, se mittaa ajan lisäksi matkaa, joten puhelinta ja Sports Trackeria ei enää tarvittaisi (ja uidessakin saisi matkan!). Se mittaa fillaroidessa jopa pyöritysnopeutta ja uidessa vetojen laatua! Lääh! Ja se olisi nyt alessakin! Mutta hinta on edelleen aika suolainen 395€. Nnnngh.

1 kommentti:

  1. Toi forerunner näyttää lupaavalta! Pitääpä käydä jossakin vähän testailemassa. Se mun ikivanha sykemittarikellohan vetäis hieman vettä sisään Rokualla, joten vihdoin voi ostaa uuden :)

    VastaaPoista