tiistai 3. heinäkuuta 2012

Paastolla taas

Tänään on menossa paaston toinen päivä. Vedän taas osan paastosta smoothiella ja osan nestepaastona. Tällä hetkellä suunnitelma on 3 päivää smoothieta, 2 nestepaastoa ja 2 smoothieta. Viikko taitaa olla ihan tarpeeksi. Muuten venyttäisin lopunkin kolmeen päivään. Yleensä minun kuitenkin alkaa paaston lopussa tehdä mieli syödä, niin olkoon loppuviikon smootheilukin vain 2 päivää.

Nälkä ei ole ollut, eikä päätä ole särkenyt, vaikka joinkin vielä perjantaina kahvia. Väsyttänyt on ja urheilu on ollut tukkoista. Siitä syytän kyllä osalta myös sunnuntain superhapotusta ja venyttelyn unohtamista.

Pakatut paastoainekset. Paitsi kuvasta unohtui kyllä osa.



Nyt tekisi mieli urheilla todella paljon. Tekee mieli treenata triathlonin lajeja ja samalla pitäisi opetella maastopyöräilyä ja rullaluistelua ennen Rokuaa. En ole suunnitellut mitään ohjelmaa lomalleni, että saisi urheilla rauhassa. Mutta kun ei meinaa silti ehtiä tai kroppa jaksaa. No, ensi viikolla varmaan jaksaa taas vetää kaksi treeniä päivässä,

Eilen poljin Hakaniemeen (reilu 13 km suuntaansa ja hybridillä) säbärteeneihin. Treenit menivät päin pyllyä, koska olin niin jumissa kuin voi olla, mutta pyöräily ehkä aukoi vähän reisiä. Tänään kävin aamu-uinnilla Uimastadikalla paastotoverini Ingan kanssa. Uimme vain kilsan, koska olimme molemmat vähän väsyneitä. Sen lisäksi pyöräilyä tuli noin. 30 km.

Ekojen päivien pääraaka-aineet. Tosin niistä on mennyt jo iso osa.

Huomenna minulla olisi sovittuna 8 km lenkki. Saas nähdä, onko minusta kunnolliseksi lenkkiseuraksi. Torstaina pitäisi mennä HePon tammaraveihin ja perjantaina salille. Tosiaan tällä viikolla PITI keskittyä bodaamaan, mutta enhän mä ehdi! Rullaluistimet odottavat postissa. Haen ne tämään, ja niitä pitäisi ehtiä ja jaksaa koklata viimeistään viikonloppuna. Onneksi ei tarvitse matkustella tänä kesänä. Tulee stressiä ja suorituspaineita jo ilmankin. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti