tiistai 31. heinäkuuta 2012

Oho, ilmosin!

Ja taas mennään! Tällä kertaa menen uusimaan Helsinki City Triathlonin, jolla tämän trittidii-urani viime kesänä aloitin. Pääsen näemmä taas katselemaan samaisen Riikan perään, joka voitti Vantaan triathlonin. Muita tuttuja ei vielä ollut ilmonnut.

Kuva TriForFun

Loppukesän "kisakalenteri" näyttää nyt siis tältä:
  • Kuopio triathlon 11.8. (perusmatka)
  • Helsinki City Triathlon 25.8. (sprintti)
  • Midnight Run 1.9. (10 km)
  • Tour de Helsinki 2.9. (140 km polkupyörällä siis, kun nimi ei kerro)
Suosittelen muuten HCT:a ihan kaikille, joilla on uimapuku, fillari ja lenkkarit. Tri for Funin tapahtumat ovat tosi kivoja (olen heavy user, mä tiiän) ja matka on niin lyhyt (300m, 10 km, 3 km) ettei se ehdi edes alkaa vituttaa, vaikka menisikin huonosti. Ja tuolla on eri sarjat kilpapyörille ja muille, joten on siellä kai Jopojakin nähty. Itse olin viime vuonna hybridillä.

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Perinteet kunniaan

Olen jo kahtena vuonna ollut kaveripariskunnan kanssa karkkilakossa elokuun alusta joulukuun alkuun. Täällä blogissakin on luettavissa, mitä kävi viimeksi, kun lakko loppui. :) Tarkoitus olisi aloittaa lakko taas maanantaina, koska eihän hyvää putkea passaa rikkoa. Ville kuulemma on jo lakossa, mutta Liina miettii vielä, lähteekö mukaan. Hänellä on tiedossa polvileikkaus ja hän kokee kaipaavansa lohtua. Joku karkkipäivätyyppinen ratkaisu voisi toimia kuulemma hänelle.

Minä olen molempina vuosina pitänyt karkkilakon laajennettuna jäätelöön. Koska toissavuonna söin liikaa muffinsseja, meinasin tänä vuonna mennä viime vuoden mallilla ja laajentaa lakkoa lisää. Eli kaikki makea paitsi purkka, marjat ja hedelmät olisivat no no. Mutta lakossa on kuitenkin bilepykälä: kavereiden synttäreillä saa syödä kakkua ja karkkiakin.

Tätä matsia katsoin. Kuva täältä

Katselen tässä juuri parhaillaan naisten rantalentistä Olympialaisista, ja noita vatsoja katsellessa tekisi mieli aloittaa lakko jo eilen... Tosin saattaa olla, että aiemin korista katsellessa tuli syötyä yksi jäde. Mutta nyt ei tee enää mieli tulla kaupan kautta kotiin illan salin jälkeen. Motivaatiomasuja siis.

Tänään onnistuin siinä, missä eilen en eli menin juoksemaan fillaroinnin jälkeen. Fillaroinnissakin "palasin perinteiseen" eli poljin maantiepyörääni pitkästä aikaa tuon Rokuan MTB-hairahduksen jälkeen. 36 km fillarilla ja reilu 4 km juosten. Hapotti, muttei paljoa. Ehkä Kuopiosta voikin selvitä hengissä...

Sports Tracker trackaili ihan mitä sattuu, niin tarkempia tatseja ei ole tarjota. Onhan se gps pettänyt ennenkin, mutta nykyään Sports Tracker välkkyy koko ajan ja lopetuspainiketta saa hakata mielipuolen lailla ennen kuin se sattuu tottelemaan. Pitäisköhän kokeilla vaihteeksi Endomondoa. Tai ostaa tää...

Jaahas. Biitsi loppui. Mitäs sitten katottais? Taitaa tulla naisten korista nyt. Jos fiilistelis omaa nuoruutta ja kattois sen. Ja sit menis salille.

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Maitua

Tuli tässä välipalaa (joka sisälsi maitotuotetta, hahaa) syödessä luettua hyvä artikkeli. tuli ihan pakottava tarve linkata se tänne. Eli asiaa maidosta.

Mä en oikein jaksa innostua tuosta paleoottisesta ruokavaliosta ihan vain jo siksi, että maito ja viljatuotteet ovat hiton hyviä. Mutta mä kyllä dissaan ihan tuelta kevytjuustoja ja ylikäsiteltyä maitoa. Se maitojuoma on kaiken multihuipentuma. En usko (en kyllä tiedä), että siinä on enää juuri mitään ihmiselle hyödyllistä. Paitsi ehkä maku, koska maito on hyvää. Tosin rasvaton maito on sekin vähän niin ja näin sen hyvyyden kanssa. Mä kulutan itse maitotuotteista eniten turkkilaista jugurttia ja kermaviiliä. Luomuna, jos ei ole pihi päivä kaupassa. Ja viime viikolla taisin kuluttaa aika paljon kermajäätelöä. :D

Mutta lukekaa artikkeli ja päättäkää itse, mihin kotkotuksiin uskotte. Lähteitä ainakin on. Ja jos sulkee silmänsä paleopropagandalta, tuossa on monta hyvää pointtia - esimerkiksi sen harhaluulon oikaisu, että maidon kalsium imeytyisi jotenkin hyvin.

Ja olisi kivaa, jos mouhuaisitte omia mielipiteitänne kommenttiboksiin. Niitä on aina niin kiva lukea.


Takaisin satulaan

Nyt loppui lorvailu. Ainakin noin niinku suunnilleen. Pyöräilin tänään Uimastadikalle ja yllättäen uin siellä. Sää oli mitä upein, ja sen puolesta olisikin voinut polskutella vaikka pari kilsaa (oikeasti tavoitteenani oli 1,5 km). Mutta tuo kantoon kolahtanut kylki alkoi vihoitella 700 m kohdalla, joten vaihdoin ensin vaparin rinuliin ja lopetin sitten kokonaan kilsan jälkeen. Pakko kyllä myöntää, että ei ollut muutenkaan flow päällä. Voisikohan olla mahdollista, etten ole vielä palautunut viime viikonlopusta?

Pyöräilyä kertyi kasaan piirun verran vajaa 27 km. Ensin poljin reilut 11 km kotoa Uimastadikalle, ja sieltä sitten suuntasin stadiin, koska minun piti käydä siellä yhdessä kaupassa (joka toki sitten juuri tänään avasi vasta klo 12 - ja minä olin mestoilla klo 10:39. En jäänyt odottamaan). Keskustasta tulin sitten Hietsun, Töölön rannan, Munkan, Talin ja Perkkaan kautta kotiin, ettei elämästä tulisi tylsää.

Minulla oli pyhä aikomus mennä vielä hetkeksi juoksemaan pyöräilyn jälkeen ihan tiathlonia ajatellen, mutta enpä mennytkään. Syyksi selitin itselleni sen palautumisen. Saas nähdä, kuinka pitkään kykenen käyttämään itselleni tekosyynä tuota Rokuaa... No, sentäs venyttelin, kun pääsin himaan. Sitten söin ja nukuin päikkärit. Ha!

Tänään poljeskelin hybridilläni. Koetin eilen irroittaa Punaisesta Paholaisesta (maantiepyöräni) sen dual-polkimia, mutta olivat pirulaiset liian hyvin kiinni. Pitänee pyytää huollon setiä tekemään se tai koettaa uudelleen siten, että fillari on paremmin tuettu. Meinasin vaihtaa dualit hybridiini, maastopyörän pelkät lukkopolkimet maantiepyörään ja miettiä maastopyöräasiaa sitten, kun olen jaksanut suoristuttaa sen vanteen. Luulen, että myyn tuon, koska sen runko taitaa sittenkin olla mulle liian pieni, ja ostaa vähän isomman maastopyörän tilalle. Sellaisella on kuulemma helpompi ajaa. Tuon voi sitten myydä eteenpäin. Käytettyjä ajattelin taas luurata, koska kreisipyöräilijät vaihtavat pyöriään niin usein, että ihan hyviäkin fillareita saa käytettynä. Mutta mietin tätä asiaa enemmän  kisakauden jälkeen.

Kuva on kaupasta

Tuli muuten keksittyä taas uusi himoittava urheiluvekotin: Garminin Forerunner 910 Xt. Se on multisporttaajan ja miksei triathlonistinkin unelmavehje: se on vesitiivis jopa 50 metriin, siinä on monilajitoiminto, jossa lajia saa vaihdettua vain yhden napin painalluksella, se mittaa ajan lisäksi matkaa, joten puhelinta ja Sports Trackeria ei enää tarvittaisi (ja uidessakin saisi matkan!). Se mittaa fillaroidessa jopa pyöritysnopeutta ja uidessa vetojen laatua! Lääh! Ja se olisi nyt alessakin! Mutta hinta on edelleen aika suolainen 395€. Nnnngh.

torstai 26. heinäkuuta 2012

Miten sitä sitten vaan jaksoi?

Koska en ole sitten lauantain jälkeen liikkunut pätkääkään, niin palaanpa vielä Rokuaan ja omiin fiiliksiin. Jos jotain, niin tällä keikalla tuli itselle vakuutettua todeksi vanha sanonta, että matka ei tapa vaan vauhti. Missään vaiheessa ei homma tuntunut olevan kunnosta kiinni vaan päästä.

Jotain kertonee, että pahiten minua hapotti ehkä prologin aikana. Rullaluistelu oli koko matkan ehkä teknisesti haastavin osio (ok, maastopyöräily on vaikeaa, mutta siinä epäonnistuminen aiheuttaa kaatumisen, ei maitohappoja), ja jouduin tekemään siinä enemmän hommia kuin pojat. Lisäksi alussa jätkät olivat vielä itsekin pirteinä ja jaksoivat siksi kipittää coasteeringissa ja juoksussa vielä kovempaa kuin minä. Kun olimme saaressa suunnistamassa ilman energiapatukoita ja vettä 3,5h, pysyin vauhdissa ihan kivasti, koska herratkin olivat puhki.

Ilme kertoo kaiken: nyt juostaan väkisin
Jos prologi otti eniten kunnon päälle, vaati se saari ehkä eniten päätä. Me kävelimme saaressa aika paljon, koska maasto oli soista ja kaikilla oli energiat vähissä. Mutta kun pääsimme lopussa takaisin polulle, pistimme taas juoksuksi. Jalat kun eivät olleet mitenkään väsyneet (siis energiat olivat loppu, mutta lihasrasitus oli vielä ihan lussua) ja kunto ei ollut loppumassa. Loppujen lopuksi koko homma olikin sitten vain päästä kiinni: tossua toisen eteen ja kyllä se siitä.

Kun lupauduin (tai oikeastaan kinusin päästä) mukaan Rokualle, asennoiduin heti siihen, että minä olen se porukan heikoin lenkki ja yritän pysyä noiden kahden 190 cm pitkän uroshirven perässä. Vaikka yleensä vihaan häviämistä enkä ainakaan halua olla huonoin, niin asennoitumisella saa ihmeitä aikaan. Minulle ei ollut mikään iso henkinen asia pyytää juoksuosuudella vetoapua tai kysyä, olisiko ok, jos minä nyt en hyppää tästä pyörän päältä pois hakemaan rastia, vaan joku muu sen tekee. Alussa kävimme kaikki kiltisti koskemassa rastia, mutta koska muissakaan tiimeissä eivät kaikki aina ihan rastilla käyneet, niin mekin aloimme joustaa siitä. Tervahaudalla kävin, koska halusin nähdä sellaisen. Mutta yleensä vain yksi hyppäsi pyörältä pois, jos rastipaikka oli selvä. Jos rastia piti vähän etsiä petäjien seasta, niin kaikki lähtivät scoutaamaan.

Tämä on feikkihymy - mutta jos huomaan kameran, se tulee. Aina.
 Asetin itselleni tavoitteeksi keikalle, että en valita enkä ainakaan ole se, joka ehdottaa keskeytystä. Vähän saatoin valittaa (minun mielestäni se oli raportointia, että mihin sattuu, mutta kai se valittamista oli) ja kerran kilahdin kunnolla: olimme ylittämässä suota fillarien kanssa ja pojat sanoivat, että mene sä jo tonne tielle päin, niin me etsitään rasti. No, eipä se tie ollutkaan siellä, vaan minä päädyin tekemään parin sadan metrin kunniakierroksen suolla, kun herrat etsivät rastia. Onneksi aloin itse epäillä suuntaa enkä painanut pidemmälle, koska vaikka se tie olisi tullut vastaan myös sieltä minun suunnastani, niin olisin saanut vielä muutaman pari sataa metriä lisää kunniakierrosta ja pari ojanylitystä kaupan päälle. Ja ei siinä mitään, jos on vain reppu selässä, mutta sitä fillaria ei ole niin kiva kanniskella...

Olen aina ollut mielestäni hyvä valvomaan. Jos on tekemistä (tai viinaa tai molempia), pysyn ihan hyvin hereillä. Tämä tuli todettua jo intissä: ei yösuunnistus ollut mikään paha, mutta poterossa vartiossa oli välillä vähän liian tylsää. Sama se oli Rokualla: ekan kerran alkoi kunnolla nukuttaa, kun 18 tunnin valvomisen jälkeen meillä oli yksi reippaasti yli 10 km siirtymä lossilta seuraavalle rastille. Maantiellä polkeminen oli siinä vaiheessa niin puuduttavaa, että alkoi vähän nukuttaa. Kai se polkeminenkin on tekemistä, mutta selkeästi vähän liian monotonista. Tässäkään vaiheessa ei muuten kunto pettänyt tai voimat loppuneet, kun muisti koko ajan tankata energiaa.

Eniten minua nukutti itse asiassa vasta vähän myöhemmin, 23 tunnin kohdalla. Silloinkin poljin ihan kiltisti poikain perässä, mutta en jaksanut enää höpöttää koko aikaa. Ja kerran rastinnoutoa odotellessa meinasin nukahtaa seisaalleni. Tunnustan nyt, että sorruin tässä vaiheessa dopingiin ja otin kofeiinitabletin. Tosin en ole ihan varma, menikö doping-raja rikki. Se taitaa olla jotain 5 kupillista kahvia. Ehkä yhdessä tabussa ei ollut niin paljoa kofeiinia. Mene ja tiedä.

Tämä on taas aito hymy - olemme vikalla rastilla
Se sitten auttoikin jaksamaan ihan hyvin loppuun asti. Toki valvominen alkoi tuntua lihaksissa ja reidet menivät ylämäissä helpommin hapoille. Lisäksi väsyneenä ei ollut hienomotoriikka niin hallussa ja aloin kaatuilla sellaisissakin paikoissa, missä muutama tunti aikaisemmin olisin osannut polkea. Mutta ei se kaatuminen satu - ellei satu kaatumaan juuri kannon päälle (kyllä, kylkeni on edelleen kipeä).

Tommi sanoi, ettei tätä saisi sanoa, mutta sanonpa silti: ihan yllättävän helppoa tuo oli. Luulin yön olevan pimeä ja kamala, luulin voimieni tai kuntoni loppuvan, muta ei niin oikeastaan käynyt. Pyöräilyn jälkeen eniten hajalla oli perse, ja olisin minä jaksanut lähteä trekkaamaankin. En minä varmaan ihan kamalasti olisi jaksanut juosta, mutta kyllä sitä välillä olisi varmaan jaksanut hölkötellä. Rasteilla saa kuitenkin aina vähän kävellä ja huilata.

Nyt aion opetella rullaluistelemaan ja juoksemaan (tai nyt eka treenaan Kuopion triathlonille, mutta kisakauden jälkeen opettelen sitä rullaluistelua - juoksuahan tulee treenattua Kuopioonkin) ja lähden mukaan ensi vuonnakin, jos vain kelpaan tiimiin. Ja jos en kelpaa, niin etsin itselleni parin ja alan käydä pienemmissä (siis lyhyemmissä, n. 8 h ) multisport-kisoissa.

Mitäs tästä hommasta jäi sitten käteen:
  • Sääret täynnä mustelmia
  • Kipeä kylki
  • Maastopyörän vääntynyt vanne
  • Aivan tajuttoman paljon hyvää mieltä ja tyytyväisyyttä itseen, kun tuli taas tehtyä jotain, mihin ei vielä muutama vuosi sitten luullut uskovansa
  • Ehjät povet - uskomatonta mutta totta, ei teipattuun polveeni sattunut ollenkaan ja toiseenkin aika vähän. Muut valittelivat enemmän leikkaamattomia polviaan kuin minä näitä varaosapolviani.
Nyt vois lähteä salille ottamaan lämpöä ja venyttelemään. Hieronnan sain vasta ensi viikolle.

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Rokuan kisakertomus

Virallinen ja pitkä kisakertomus on tuolla HiQ Xtremen puolella. Palaan kuitenkin asiaan vielä täällä omassa blogissa silleen henkilökohtaisemmalla fiilistelykantilla. Mutta seikkailuurheilun sielunelämään voi tutustua tuossa artikkelissa. Enjoy.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Pakkausta ja tankkausta

Odottelen tässä motivaatiota suorittaa loppuun Rokua Geopark Challengen rojujen pakkaamista. Venailun ohessa suoritan hiilaritankkausta, jonka perusta on jäätelö. Hyvänä kakkosena tulee mehu ja voileivät. Mums mums.

Jos haluatte seurata, kun kokkeloin mettässä, niin sitä voi tehdä ihan reaaliaikaisetsi GPS-seurannalla. Kisa alkaa perjantaina klo 11.00. Matka pohjoiseen taas alkaa huomenna klo 10 tienoilla.

Ja tässä muutama järjestäjän sivuilta nyysitty fiiliskuva. Tällaista siis tiedossa:


Pojat sanoivat, että heitä hirvittää kauheasti enemmän kuin viime vuonna, koska he tietävät, mitä on luvassa. Minä heilun siunatussa tietämättömyyden pilvessä ja olen vain fiilareissa. :)

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Pum pum!

Nyt sitten heti alkuun varoitus, että kaikkien kukkahattutätien kannattaa välittömästi sulkea selain, koska aion seuraavaksi suitsuttaa kamalaa ja edesvastuutonta harrastusta eli urheiluammuntaa. Ja siitä vielä sitä pahinta lajia: ihan kaameaa isojen miesten Rambo-leikkiä eli practical-ammuntaa. Mutta minä jätän nyt poliittiset mouhut väliin ja kertoilen itse lajista ja viime viikonlopun kisasta.

Olen käynyt ampumassa säännöllisesti kohta 2 vuotta ja suoritin turvallisen ampujan tutkinnon sekä practicaliin että SRA:han (sovellettu reserviläisammunta) maaliskuussa 2011. Lajeina ne ovat lähes samat. Paracticalissa on aseille vain useampi luokka ja komentokieli on englanti. SRA:ssa ammutaan kisoissa aina sekä pistoolilla että kiväärillä, kun practicalissa taas kisat ovat asekohtaiset. Näihin molempiin lajeihin pitää tosiaan suorittaa turvallisen ampujan tutkinto, missä opetellaan säännöt (testataan teoriakokeessa) ja tehdään käytännön koe, jossa varmistetaan, että aseen kanssa osataan toimia turvallisesti, ja piippu pysyy käsittelysektorilla. Kisoissakin tyyppi hylätään heti, jos hän tekee vaarantavan virheen. Laji on siis oikeasti ihan turvallinen eikä mitään kaistapäiden räiskintää hiekkakuopalla.

Idea practicalissa on, että siinä suoritetaan stageja, joissa on N määrä tauluja ja mahdollisesti jokunen rauta-maali, jotka kaatuvat osumasta. Tauluihin ammutaan kuhunkin aina kaksi osumaa. Osumista saa pisteitä ja ohi ammutuista ja no shooteista (valkoisia tauluja, joihin ei saa ampua) saa miinusta. Pistemäärä jaetaan sitten stageen käytetyllä ajalla, mistä saadaan hit factor eli HF. Stagen paras HF saa 100% ja muut saavat sitten prosentteja suhteessa voittajaan. Eli jos minun HF:ni on puolet voittajan HF:stä, saan stagelta 50%. Stagejen prossat lasketaan sitten yhteen, ja paras voittaa. Eli pitää olla nopea ja osua hyvin. Radat rakennetaan niin, että tietyt taulut näkyvät vain tietystä osasta stagea tai säännöillä määrätään, että tiettyjä tauluja saa ampua vain tietystä kohdasta,

Kuva
Yllä on practical-taulun kuva. A-osumasta saa 5 pistettä, C-osumasta 3 pistettä ja D-osumasta saa 1 pisteen. Rauta-maaleista saa A-osumat eli 5 pistettä. Missi eli huti on -10 pistettä, nosari eli no shoot on myös -10 pistettä ja prosarista eli proseduurivirheestä (ampuu väärää taulua väärästä paikasta tai menee sallitun alueen ulkopuolelle ampumaan) saa samat -10 pistettä. Tässä on mun neitsyyden menetykseni eli eka kisastageni. Stagella on yksi plate (videolla kuuluu kling, kun osun siihen) ja seinillä on pakotettu siirtyminen kahdesti. (tulos 18 A-osumaa, 7 C-osumaa, aika 28,00 s):

video

Stage alkaa aina äänimerkistä ja loppuu viimeiseen laukaukseen. Ampua saa niin paljon kuin sielu sietää ja lippaat vetävät, mutta tauluista lasketaan aina se paras kaksi osumaa. Alla olevassa videossa voitte huomata, kuinka ammun ekasta pellistä yli useamman kerran ennen kuin osun. Niin käy joskus. :) Tässä ase la käytettävät lippaat ovat lähtiessä pöydällä ja lataus on käsketty briiffissä. (11A, 1C, 12,28 s)

video

Tämä oli tosiaan minun eka kisani, ja alussa minua jännitti aika paljon. Osallistuin pre-matchiin eli toimitsijoiden kisaan, koska ilmottautuessani varsinainen kisa oli jo täynnä. Olin siis varsinaisena kisapäivänä toimitsemassa (paikkaamassa tauluja) ja kisasin edellisenä päivänä. Silloin yhden stagen porukka kiertää kaikki 10 stagea omalla porukalla ja homma on vähän rennompaa. Oikeassakin kisassa staget kierretään squadeissa, mutta jokaisella stagella on pysyvä henkilökunta, joka hoitaa dumaamisen ja paikkaamisen. Pre-gamessa squad hoitaa ne hommat itse. Kiersimme ensin koko lössi kaikki staget läpi ja saimme niihin briiffin (eli kerrottiin, mitä stagella pitää tehdä ja sai kysyä), minkä jälkeen kiersimme rastit läpi. Oikeassa kisassa kullekin squadille briiffataan stage heidän saavuttuaan stagelle. Sen jälkeen stagea saa himmailla eli kuivaharjoitella läpi noin 3 minuuttia, minkä jälkeen kukin ampuu sen läpi vuorollaan. Stagen aloittaja vaihtuu ja edellisen stagen aloittanut on seuraavalla stagella viimeinen. Eli jokainen aloittaa ainakin yhden stagen eikä kukaan saa muita enempää etua siitä, että näkee ennen omaa suoritusta, mitä tekee. Tässä on nopea stage, ja videon lopussa on hyvin tallennettuna, kuinka tuomari lopussa käskee poistamaan paukun pesästä ja varmistamaan aseen. (6A, 3C, 13,89 s)

video

Minulla on tapana treeneissä ja myös tuolla kisoissa kysellä kokeneemmilta vinkkejä, missä järjestyksessä taulut kannattaa ampua. Esim. stagella 9 (alla) ekana mieleeni tuli ampua taulut oikea-vasen-oikea-vasen, vaikka tuo suorittamani 2-2-systeemi olikin paljon nopeampi, kun ei tarvinnut heilua niin paljoa. Ja videolla näkyy ihan kivasti rimojen rajaama alue, jolta ammunnan saa suorittaa. Siksi pitää vähän kurkotella seinän taa. (15A, 3C, 18,24 s)

video

Tuo ampuminen voi näyttää kauhealta huitomiselta, mutta oikeasti tuossa on hyvin tarkaan katsottu, minne suuntaan piippu saa osoittaa. Tuo stage on "montussa", jossa on 3 sivulla hiekkavallit. Käsittelysuunta on siis 90 astetta joka suuntaan. Mutta raja kulkee ampujan mukana, eli ei saa ampua takaviistoon (kun siellä takana ei sitä vallia ole ja siellä on toimitsijat). Siksi tuossakin sai olla tarkkana, ettei kävele (tai juokse, jos on hyvä ja nopea) liikaa, koska muuten joutuu pakittamaan.

Tässä on muuten sellainen stage, jolla pepper popperit eli nuo isot kaatuvat rautamaalit pitää ampua tuosta ikkunasta. Eli esimerkki siitä, kuinka briiffillä on rajoitettu sitä, mistä saa ampua mitäkin. (11A, 1C, 12,28 s)

video

Turvallisuudesta ollaan kisoissa hyvin tarkkoja. Alla olevalla stagella, jonka nimi oli ironisen vihervassaristi Talon valtaus, yksi herra hankkikin DQ:n eli diskattiin, kun hän ovella jonkun aivokatkoksen takia kääntyikin takakautta. Minähän teen homman tuossa oikein ja käännyt oven kautta. Tämä stage oli kaikkein siistein. Tuolla mökissä sisällä oli eri muotoisia ikkunoita, joista kustakin näkyi 2-4 taulua. Sisällä sai sitten vähän kyykistellä ja kumarrella, että näki kaikki taulut. Tässä oli sitten se toinen esimerkki stagen  rakentelusta eli seinärakenteilla oli rajoitettu, mitä tauluja ammutaan mistäkin. Videolla näkyy myös, kuinka salamannopeasti vaihdan lipasta liikkuessani ikkunalta toiselle, etteivät paukut lopu kesken. Minun lippaisiini mahtuu 18 paukkua kuhunkin, ja tuolla stagella niitä kului 32. Vaihdoin lipasta kuitenkin kahdesti, ettei lipas koskaan loppunut kesken ikkunan. Siirtyessä kun on aikaa vaihtaa lipas. (25A, 5C, 2D, 36,39 s)

video

Aina ase ei ole lähdettäessä vyöllä. Alla se esim. on pöydällä ladattuna ja varmistettuna, mistä se pitää sitten napata mukaan ennen pahojen pahvien tuhoamista. Tuossa aiemmin (toka video) joudun pöydältä nappaamisen lisäksi lataamaan ennen ampumista. Ase voi olla myös vyöllä ilman lipasta (ns. kuivana) tai sitten lipas kiinni mutta lataamatta. Tässä taas kerran pelti juoksee karkuun. Videon lopulle on jopa tallentunut, kun kilpailija kiroaa sitä. :) (11A, 4C, 3D, 28,99 s)

video

Stageja oli yhteensä 10, mutta unohdin antaa kännykän kaverille videointia varten parilla stagella. Sen verran täpinöissä taisin olla. En jaksanut jäädä sunnuntaina odottamaan tulosten julkaisua, joten en vielä tiedä, kuinka viimeinen olin. Tavoitteeni oli olla olematta ihan vika. Vielä tuloksia ei netissä näy, joten en vielä tiedä, miten meni. Kerron, kunhan tiedän, montako miestä (ja naista, jos niistä neljästä muusta yksikään oli samassa sarjassa kuin minä - ei tainnut olla)jäi taakseni. Minulle tuli koko kisassa vain yksi missi eikä yhtään nosaria tai proggista. Osumat olivat lähinnä A:ta ja C:tä (6 D:tä 167 laukauksesta), mutta minun pahin puutteni onkin, että olen todella hidas eli tähtään liian kauan. Ja nopeudella voisi voittaa aika paljon. Mutta aika vähän aikaa tässä vasta onkin harrastettu. Ei kukaan ole seppä syntyessään. Ja pääasia, että on kivaa. Ja tosiaan oli. Tätä lisää!

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Oho, ilmosin

Nimittäin Kuopion triathlonin perusmatkalle. Nyt pitää sitten enää opetella juoksemaan pyöräilyn jälkeen. No, onhan Rokuan jälkeen pari viikkoa aikaa...

Nyt on sellainen olo, että 1500 m uintia, 40 km pyöräilyä ja varsinkin 10 km juoksua menisi leikiten - tai sitten ei: yläkroppa jumissa eilisestä kahvakuulailusta, niska edelleen jumissa siitä fillaroinnista, reiden sinelmä yhä aristaa ja oikea pakarakin on vähän hellänä, kun pyllähdin eilen rullaluistimilla.

Näin meillä Nyt pitää lähteä uimaan. Pyörällä ajattelin mennä, vaikka kohta alkaakin sataa.

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Minttu Mustelmainen maastopyöräilee

Kävin tänään taas opettelemassa maastopyöräilyä. Pyöräilin Lintuvaaran metsässä ja pellolla 6,7 km - ja kaaduin vain kolmesti. Kivaa se oli silti.

Kyljelleen kaatuminen ei edes satu. Vähän se voi kirpaista, jos sattuu kaatumaan esim. nokkospuskaan tai muuhun polttelevaan kasviin, mutta luiden ja pehmytkudosten kannalta se on ihan turvallista. Kyljelleen kaatuminen kun tapahtuu silloin, kun vauhti pysähtyy esim. risteyksessä eikä jalkaa saa irroitettua ajoissa. Liikemäärä on tällöin ainakin lähes nolla ja metsässä matkaa alas on aika vähän, kun aluskasvisto ottaa vähän vastaan. Ei se kaatuminen tosin maantiepyörällä asvaltillekaan satu. Kokeiltu on.

Päivän vammat sain aikaan kolmannella kaatumisellani, kun fillarin eturengas ei ylittänytkään polussa olevaa monttua iloisesti, vaan tyssäsi siihen. Silloin liike-energiaa olikin meikäläisessä vähän enemmän, joten kuski jatkoi sitten matkaansa  tangon yli komeassa kaaressa. Onneksi olen tehnyt saman tempun jo kahdesti aikaisemminkin ja muutenkin kaatullut esim. korin alla muiden jalkojen päälle hyppiessäni niin monta kertaa, että osaan painaa leuan rintaan ihan automaattisesti ja teen kaatuessani ihan nätin kuperkeikan. Niska on kyllä vähän kipeä. Tuntuu samalta kuin jos se olisi jumissa.

Tuo möykky ei ole polvi vaan
kuhmu sisäreidessä
 Mutta hienoin saalis keikalta on kyllä reidessäni. Fillarin stonga osui reiteeni kuperkeikan jälkeen ja tökkäsi siihen hienon mustelman. Aluksi veri pakkautui yhteen kohtaan, koska pyöräilysortsien reuna toimi ikään kuin kiristyssiteenä. Kun otin sortsit pois, mustelma levisi. Seuraamme sen kehitystä mielenkiinnolla. Vähän muuten kirpaisi, kun tuli yksi veto sisäreiteen illan säbätreeneissä. :)

Seksikäs sisäreiteni säbätreenien jälkeen.
Möykky on vähän laskenut.
 Että sellaista. Tekevälle sattuu ja rapatessa roiskuu. Maastopyöräily on kyllä edelleen siistiä. Se on huisin jännää. Ja minä kaaduin maantiepyörällä lukkopolkimien kanssa kolmesti. Eli oiskohan maastossakin kiintiö kohta täynnä? Tosin olen kyllä tehnyt tuon ukemin tangon yli niin monta kertaa, että en usko, että siihen onkaan mitään kiintiötä.

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Fail

Olin ihan intopinkeänä, että tänään on taas smoothiepäivä, mutta homma ei mennytkään ihan niin kuin elokuvissa.

Vedin aamulla smoothien, jossa oli pähkinää, kookosöljyä, raakakaakaota ja supergreensiä. Banskut olivat loppu, niin laitoin pähkinöitä tuomaan ruokaisuutta - minulla oli nälkä. Mahani tuli heti kipeäksi, mutta kipu laantui sen verran, että saatoin maastopyöräillä ja käydä coressa.

Kotiin päästyäni ja suihkuteltuani tein toisen smoothien: kookosöljyä, ananasta ja kiiviä. Ja se ei sitten sulanut ollenkaan. Kun olin käynyt kaupoilla, oli mahani jo todella kipeä ja lopulta päädyin oksentamaan. Ja sen ihanuuden pääsin toistamaan pari kertaa. Tämän lisäksi en todellakaan tarvinnut suolihuuhtelua, vaan lopputavara tuli suoraan läpi.

Nukuin sitten päikkärit, että pääsisin pahimman vatsakivun yli ja iltasella uskalsinkin juoda jo vähän nestepaastolta jäänyttä rypälemehua. Smootieita ei enää tehnyt mieli. Kokemus oli sen verran rankka, että päätin tapojeni vastaisesti luovuttaa. Äsken söin vähän jogurttia, jonka olin ostanut maanantaille, ja ainakin vielä se pysyy sisällä. Jee.

Toimimattoman vatsan lisäksi, oloni oli ehdottomasti eniten voimaton koko paaston aikana tänään - varsinkin coressa. Oli pyöräilyssäkin sen verran hapotusta havaittavissa, etten polkenut pitkään. Lähinnä kokeilin, millaista on polkea off-road.

Mietin tässä, että olivatkohan tämän päivän smoothieni liian tujuja (eli oliko niissä liikaa kookosöljyä) vai olivatko hedelmät pilaantuneita. Ananas oli vähän tummunut kannasta ja kiiwit jo aika pehmeitä... Oli miten oli, niin tämä paaston lopetus oli melkoisen tyhjentävä kokemus. Ja valitettavasti se tuli nyt päivän etuajassa.

Mutta maastopyöräily sen sijaan oli superkivaa. En pyöräillyt paljoa: ajoin vain salille ja sieltä pois kiertotietä ja kinttupolkuja pitkin. Vajaa 5 km suuntaansa. Mutta olin silti aivan haltioissani. Maastopyörällä kun voi mennä ihan minne vaan - toisin kuin maantiepyörällä. "Kas, polku. Menenpä katsomaan, minne se vie." Ja vaikka minulla oli lukkopolkimet, niin en kaatunut. Minulle ei tullut kertaakaan edes tarvetta irroittaa jalkaa polkimista. Ehkä reittini oli vähän nössö, mutta silti olen tyytyväinen. Ehdottomasti ensi viikolla lisää tätä! Ja pidempi lenkki!

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Pikainen vinkki vaan

Kirjoittelin tuonne HiQ Xtremen puolelle tämän päivän rullaluistelulenkistäni. Ihan kuvien kanssa. Käykääs kurkkaamassa!

Ennen lenkkiä olin pitkästä aikaa (viimeksi juhannuksena) salilla. Jätin jalat treenaamatta, jotta jaksan luistella, joten tein ylä- ja keskikropan kertoharjoittelutreenin:

  • ylätalja kapealla otteella 3 x 15 x 30 kg
  • torture twist 3 x 30 s
  • pystypunnerrus 3 x 15 x 7 kg
  • pena 3 x 15 x 30 kg
  • selät 3 x 15
Ihan tirriäispainoilla mentiin, koska epäilin hapottavani helposti paaston takia. Ja kyllä käsiä vähän hapottikin pystypunnerruksen ja penan aikana. Ylätaljassa olisi voinut olla enemmän painoja. Kolmen kierroksen jälkeen tein vielä vähän vatsoja ja venyttelin.

Vika nestepaastopäivä aluillaan

Eilen teki ihan kamalasti mieli syödä. Siis ihan kamalasti. Mutta kestin, kun aloin tehdä muuta enkä ajatellut ruokaa. Onneksi huomenna saa taas smoothieta. Se on melkein kuin ruokaa tämän mehujen litkimisen jälkeen.

Jaksoin kuitenkin eilen ihan hyvin pyöräillä 56 km. Tai no vikat mäet hapottivat kyllä kunnolla, mutta pysyin porukan mukana. Kai tässä kropassa sitten on sitä vararavintoa aina yhden lenkin verran. :)

Tunnin päästä menen Ingan kanssa salille ja sitten menen treenaamaan rullaluistelua. Nyt minulla alkaa rullaluistelu- ja maastopyöräviikot. Pakko treenata noita ennen Rokuaa.

Eilen mailailtiin poikien kanssa tavaroista, joita pitää ottaa mukaan. Minä teen varmaan silleen, että pakkaan kaikki urheilukamani mukaan, ja pojat saavat sitten sanoa, mitä otan mukaan kisaan. :) Oikeasti, minulla ei ole hajuakaan, mitkä ovat hyvät varusteet öisessä metsässä. Ei, vaikka olen öisissä metsissä aikaani viettänytkin joskus vuonna 2000. Silloin the Firma tarjosi kamat, niin ei tarvinnut itse miettiä. :)

Mä en ole käynyt ollenkaan alennusmyynneissä tänä kesänä. Mun shoppailuhimoni on suuntautunut täysin urheilukamoihin. Nyt rullaluistimet ja maastolenkkarit on jo hankittu. Samoin lukkopolkimet maastopyörään. Nyt tekisi mieli ostaa irtohihat pyöräilyyn, hyvä tekninen aluspaita (pitkillä hihoilla) ja pyöräilykypärä, joka sopisi mun Punaiseen Paholaiseeni. Ja se kajakki. Mutta ei mulla ole varmaan siihen ikinä varaa...

torstai 5. heinäkuuta 2012

Nestepaasto alkoi

Eilen oli viimeinen smoothiepäivä ja nyt litkinkin jo aamiaismehua. Voimaton olo meni ohi, ja eilinen lenkki meni ihan hyvin. Minua kyllä edelleen nukuttaa helposti 9h yössä. Mutta osa voimattomuudesta oli varmaan sitä, että en ollut vielä palautunut triathlonista.

Tänään pitäisi jaksaa polkea HePon tammaraveissa. Saas nähdä, miten sujuu. Otan mukaan kyllä veden lisäksi yhden geelipussin, vaikka se onkin paaston kannalta huijausta. Mutta toisaalta se varmaan palaa heti. Eilenkin kantelin sitä varmuuden vuoksi mukanani, mutten tarvinnut. Eilen juoksentelin tosin vain 55 min. Tämän päivän lenkki on n. 2h.

Ja uudet maastolenkkarit olivat mainiot. Eilisellä lenkillä ajoin siis nekin sisään. Tai poljin ne jalassa jo maanantaina treeneihin, mutta eilen sitten juoksin ne jalassa.

Meikän mainiot maastomonot

Tänään ohjelmassa on maastopyörän poljinten vaihto. En kuitenkaan vielä tänään mene polkemaan pyörälläni, koska menen illalla sinne maantiepyörälenkille. Vaikka minun PITÄISI nyt vain rullaluistella ja maastopyöräillä. Ja se vapaapäiväkin pitäisi sovittaa johonkin väliin.

Taas minä teen sen: stressaan urheilusta. Jos nyt vaikka relaisi ja katsoisi boksilta yhden jakson Good Wifea.

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Paastolla taas

Tänään on menossa paaston toinen päivä. Vedän taas osan paastosta smoothiella ja osan nestepaastona. Tällä hetkellä suunnitelma on 3 päivää smoothieta, 2 nestepaastoa ja 2 smoothieta. Viikko taitaa olla ihan tarpeeksi. Muuten venyttäisin lopunkin kolmeen päivään. Yleensä minun kuitenkin alkaa paaston lopussa tehdä mieli syödä, niin olkoon loppuviikon smootheilukin vain 2 päivää.

Nälkä ei ole ollut, eikä päätä ole särkenyt, vaikka joinkin vielä perjantaina kahvia. Väsyttänyt on ja urheilu on ollut tukkoista. Siitä syytän kyllä osalta myös sunnuntain superhapotusta ja venyttelyn unohtamista.

Pakatut paastoainekset. Paitsi kuvasta unohtui kyllä osa.



Nyt tekisi mieli urheilla todella paljon. Tekee mieli treenata triathlonin lajeja ja samalla pitäisi opetella maastopyöräilyä ja rullaluistelua ennen Rokuaa. En ole suunnitellut mitään ohjelmaa lomalleni, että saisi urheilla rauhassa. Mutta kun ei meinaa silti ehtiä tai kroppa jaksaa. No, ensi viikolla varmaan jaksaa taas vetää kaksi treeniä päivässä,

Eilen poljin Hakaniemeen (reilu 13 km suuntaansa ja hybridillä) säbärteeneihin. Treenit menivät päin pyllyä, koska olin niin jumissa kuin voi olla, mutta pyöräily ehkä aukoi vähän reisiä. Tänään kävin aamu-uinnilla Uimastadikalla paastotoverini Ingan kanssa. Uimme vain kilsan, koska olimme molemmat vähän väsyneitä. Sen lisäksi pyöräilyä tuli noin. 30 km.

Ekojen päivien pääraaka-aineet. Tosin niistä on mennyt jo iso osa.

Huomenna minulla olisi sovittuna 8 km lenkki. Saas nähdä, onko minusta kunnolliseksi lenkkiseuraksi. Torstaina pitäisi mennä HePon tammaraveihin ja perjantaina salille. Tosiaan tällä viikolla PITI keskittyä bodaamaan, mutta enhän mä ehdi! Rullaluistimet odottavat postissa. Haen ne tämään, ja niitä pitäisi ehtiä ja jaksaa koklata viimeistään viikonloppuna. Onneksi ei tarvitse matkustella tänä kesänä. Tulee stressiä ja suorituspaineita jo ilmankin. :)

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Vantaan triathlon

Tänään aurinkoisessa säässä Vantaan Kuusijärvellä oli iloinen tapahtuma nimeltä vantaan triathlon. itse osallistuin naisten kuntosarjaan. Harkitsin kyllä kilpakuntosarjaakin, mutta päätin sitten haluta uida vain 500m. Ja minun punaisessa pahoilaisessani on niin leveät renkaat, että saatoin mennä kuntosarjaan.

Kisakynnet sopivat fillarin sävyihin.

Kuntosarjan matkat olivat 500m uintia, 20 km pyöräilyä ja 5 km juoksua. Uinti meni tosi kivasti 8:55 minuutissa. Olin budjetoinut siihen aikaa 12 min. Märkäpuku vaan kannattelee niin hyvin, että sen kanssa pääsee lujaa. Pyöräilykin meni kivasti, enkä ollut edes uinnin jälkeen kovasti hapoilla. Fillaroidessa poljettiin kolme kireeosta samaa tietä eestaas. Toiseen suuntaan oli vastatuuli ja toiseen myötätuuuli. Se teki muuten aika tasaiseen reittiin vähän haastetta ja vaihtelua. Aika oli 49:09 eli huimat 51 sekuntia alle tavoitteen. Fillarointiin olin sitten budjetoinut aikaa "loput" tavoitteen ollessa virallisesti 1:30 ja salaa henkisesti 1:40. Olin aivan pirun hapoilla koko juoksun ajan, ja siihen menikin 30:12 min. Kun tulin fillaroimasta vaihtoon, joku järkkärisetä sanoi minun olevan viides. Joku kai vaihtoi lenkkarit minua nopeammin, koska mun mielestä mun ohi meni juostessa "vain" maksimissaan 7 henkeä. Mutta olin sitten lopputuloksissa 13. Ihan vikalla parilla sadalla metrillä minut kuittasi kolme tyyppiä. Eli aika kauan sinnittelin kymmenen parhaan joukossa. Kokonaisaika oli siten 1:28:14. Ja kolme edellistä on tosiaan samalla minuutilla keskenään eli 1:27.

Voittaja oli minun triathlonkoulukaverini Riikka, joka posotteli aikaan 1:17:56. Ja miesten kuntosarjan voitti työkaverini Marko (1:12:53). Marko sanoi, ettei ole ikinä aikaisemmin voittanut mitään kisoja. Oli jätkä kyllä tosi iloisen näköinen. Ja olin minäkin iloinen hänen puolestaan. On kyllä hienoa olla sporttisessa firmassa töissä.

Kotiin tultuani menin sitten palauttelupitsalle. Piti ottaa siitäkin kuva, mutta unohdin. Oli kyllä tosi kiva päivä. Ja ihanaa, että tavoiteaika alittui. Tekee jo mieli seuraaviin kisoihin.

Vähän kyllä hirvittää se Kuopion perusmatka, koska vitosenkin juokseminen oli niin tuskaa. Mutta pitää vaan treenata fillaroinnista pyöräilyyn vaihtamista, niin ehkä sekin alkaa sujua.