keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Lapcream loppuarviot

Nyt olisi lopputuomion aika Lapcream-testeistä. Kuten arvelinkin, niin mitään mullistavaa ei tapahtunut. Tosin en minä juurikaan jaksanut tsemppailla ruokavalionkaan kanssa. Pitäisi kyllä tehdä se ihan muutenkin. Inga ehdotteli tänään aamusalin jälkeen taas paastoa. Koska minulla on koko kesä täyteenbuukattu kaikenmaailman sporttitapahtumaa, olen itse kallistumassa enemmän detoxiin. Pitänee googlailla semmoisista kuureista enemmän.

Mutta siis Lapcreamiin. Hannamari kyseli ja minäpä vastaan:

1. Ovatko oireesi tässä vaiheessa hellittäneet / pahentuneet?

Paska tosiaan lensi koko koivu-uutteen nauttimisen ajan, mutta suolen toiminta normalisoitui, kun pullo tyhjeni. Oloni ei ole ollut mitenkään erikoisemmin puhtaan oloinen eikä painossa ole havaittavissa muutoksia. Selluliitin määrässäkään en huomaa eroa. Ja lihaskipujakin sain aikaan siankärsämön käytön vikalla viikolla edellisen sunnuntain triathlontreeneistä ja pesiksestä. Syytän itse asiassa pesistä, koska en kovinkaan usein juokse täysiä. Ja vikalla viikolla ovat tosiaan reidet olleet jumissa. Polvi on yhtä rikki kuin ennenkin. Ei siihen auta kuin kinesioteippaus. :) Ja pH ei tippunut. Ylläri. Ei se vaan muutu.

2. Millaisia vaikutuksia olet huomannut koko testausajan alusta sen loppuun saakka?

No se suolen toiminta on ollut selkein. Janokin on ollut ehkä normaalia enemmän, mutta joko totuin siihen juomistahtiin tai sitten se vähän hellitti loppua kohden. Muuten en ole mitään luvattua vaikutusta huomannut. Tai mistä minä edelleenkään tiedän, olisivatko lihakseni olleet kipeinä enemmän, jos en olisi nauttinut siankärsämöä. En kyllä usko.

3. Oletko tuloksiin pettynyt vai tyytyväinen?

En ole pettynyt, koska en olettanutkaan mitään ihmeitä tapahtuvan. Mutta koska mitään ei oikein tapahtunut, niin en minä nyt kauhean tyytyväinenkään ole.

4. Voisitko kuvitella käyttäväsi tuotetta jatkossa?

En, koska en koe saaneeni kummastakaan tuotteesta mitään hyötyä. Ei sellaisesta viitsisi maksaa.

5. Vastasivatko tuotteet odotuksiasi?

Valitettavasti kyllä. :) En siis odottanut mitään, mutta ihan avoimin mielin kokeilin. Tai sikäli tuotteet yllättivät positiivisesti, koska ne eivät maistuneet pahalta. Tosi moni hyvää tekevä asia (kuten vaikka maca tai MSM) maistuu ihan kamalalta.

6. Kerro testaustunnelmistasi vapaamuotoisesti

Aamulla heitin ruokalusikallisen koivu-uutetta ja 8 tippaa siankärsämöuutetta kannulliseen vettä, mitä sitten pullotin mukaan töihin, join aamutreeneissä tai iltapäivällä kotiin tultuani. Aika usein sotkin veteen vielä sitruunaa ja merisuolaa. Eli nauttiminen oli kyllä ihan vaivatonta.

Alussa tsekkailin oloani innolla ja mietin, mahtaisiko jotain tapahtua. Mutta kun mitään kasvanutta vessassakäyntitiheyttä kummoisempaa ei ilmaantunut, niin kyllästyin kuulostelemaan kehoani ja painoin normaaliin malliin eteenpäin.

Testaus ei siin haitannut arkea ollenkaan, mutta eipä se kauheasti antanutkaan. Mutta kaikkea uutta on aina kiva kokeilla. Harmi, kun koivu-uute oli vuotanut korjekuoreen, niin sitä ei riittänyt enää viimeiselle testiviikolle.

Hannamari ohjeisti saatekirjeessä, että tuloksia voi saada nopeasti, mutta se vaatii radikaaleja muutoksia sekä ruokavaliossa että muussa elämässä. Pelkät tipat eivät siis välttämättä riitä. No shit? Tuleepa mieleeni sellainen hieno sana kuin placebo... :)

1 kommentti: