lauantai 21. huhtikuuta 2012

Viikolla tapahtunutta

Minun piti bloggailla jo viikolla, mutta kun olen ollut kotona ja hereillä, olen tehnyt kaikkea bloggailua oleellisempaa kuten lajitellut kirppiskamoja ja katsonut Viidakon tähtösiä. Mutta koska heräsin jo kuuden jälkeen, niin nyt on aikaa suoltaa laadukasta tekstiä.

Urheilin viime viikolla aika paljon, joten maanantaina päätin ottaa kevyemmin: mulla oli säbäpeli, enkä sitten tehnyt muuta. Tosi kevyeksi maanantai menikin, koska voitimme 11-1, ja minulla ei ollut maalissa paljoa puuhaa. Ekassa erässä ei tullut edes hiki. Pyöräilin minä sentään työmatkat (6 km suuntaansa).

Tiistaikin oli räntäsateesta huolimatta pyöräilypäivä. Sitä paitsi onnistuin pyöräilemään ennen sadetta. Sen lisäksi kävin aamulla uimassa. Yleensä käyn kavereiden kanssa Tapiolan hallilla uimassa, mutta tiistaina kukaan ei päässyt mukaani, niin sooloilin ja menin uimaan Leppävaaraan. Leppävaaran halli on homeisempi mutta lämpimämpi kuin Tapiola. Mutta siellä on kyllä kivasti enemmän tilaa. Tiistainakin oli vain yksi jannu minun kanssani samalla radalla. Tapiolassa on monesti viisikin samalla radalla.

Keskiviikkona menin Ingan kanssa aamulla salille (kyykky & ylätalja pääliikkeinä) ja illalla pallojumppaan. Emme olleet kumpikaan ennen kokeilleet pallojumppaa. Melkoista virpomista se oli: lihasliikkeitä tehtiin ihan liian pienillä painoilla tai liian vähän aikaa. Ja jotain on pielessä, kun ojentajia ja rintalihaksia tehdään samoilla painoilla. Minä ainakin punnerran penaa vähän isommilla painoilla kuin teen ranskalaista punnerrusta. Enkä usko olevani tässä asiassa epänormaalin epätasapainossa lihasvoiman suhteen (minulla itse asiassa on suhteessa haukkariin aika kehittyneet ojentajat). Muutenkin olisin halunnut enemmän tasapainotreenejä ja vähemmän lihaskuntoa. Pallolla pomppiminen alkuverkassa oli kyllä kivaa. Keskiviikko oli viikon vika filaripäivä, koska torstaina piti raijata töiden jälkeen rojuja kirpparille ja perjantaina vein auton katsastettavaksi.

Torstaina sain uimahalliin seuraakin, joten menin uudelleen aamu-uimaan. Ja illalla minulla oli säbäseuran kevätturnaus, jossa pelasin 2 24 minuutin (2x12 min) peliä. Kevätturnauksen idea on, että siihen ilmottautuu porukkaa joka joukkueesta (2 naisten ja 3 miesten joukkuetta), ja jengit sitten sotketaan, eli jokaiseen tulee edustus jokaisesta jengistä. Äijien kanssa on kiva pelata, koska he pelaavat paljon vauhdikkaampaa peliä kuin naiset. Maalillakin sai sinkoilla ihan kiukulla. Tuli vähän enemmän hiki kuin maanantaina... Kävin torstaina myös pöhköillä päivillä: jos ostaa jumppavaatteita, niin eikös se ole jo melkein jumppaa?

Eilisen pidin vapaata, koska tänään on vuorossa iloinen kolmen tunnin pyöräilysessio eli Fressi spinning race. Lähteä saa kesken, mutta loppuun asti pyöräilleet saavat palkinnon. Ja yllytyshullunahan minulla on sisäinen pakko jaksaa loppuun asti. Mutta raportoin illalla, kuinkas sitten kävikään.

Kaameeta. Kello ei ole vielä edes kahdeksan, ja minä olen jo lukenut lehdet ja selannut blogit läpi. Mitäs tekemistä minä sitten keksin.... Moneltakohan kerrostalossa kehtaa alkaa imuroida lauantaina? :)

1 kommentti: