sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Paastopäiväkirja, päivä 0

Huomenna alkaa paasto. Ajattelin ulista siitä tänne blogin puolelle joka päivä. Tukijoukkoina minulle on ja kanssapaastoajina kaksi työkaveria, Inga ja Kaisa. Eli toimisto on siiten ensi viikolla täynnä kärttyisiä, nälkäisiä akkoja. :) No, tuskinpa. Ekalla paastolla mulla oli kamala nälkä, päätä särki, aivot seisoi, unohtelin jopa sanoja ja en jaksanut urheilla kovaa. Mutta olin kuitenkin lauhkea kuin lammas. Sillon tosin laskeuduin paastoon tosi huonosti: join esimerkiksi kahvia vielä kaksi päivää ennen paaston alkua. Tokalla kerralla taas olin kofeiinitta, lihatta ja viinatta viikon ennen paastoa ja kaikki meni lallatilaa. Olin ihan ylipirteä pirkko. Ja tosi mukava.

Nyt valmistautuminen on mennyt semihyvin: eilen saatoin juoda lasillisen punkeroa teatterissa ja tänään oli siskontyttöjen synttärit, missä vedin pullaa ja kakkuja. Mutta lihaa tai kofeiinia en ole nauttinut sitten uuden vuoden aaton. Saas nähdä, tuleeko paasto-oireita.

Ensi viikon eväksiä

Aiemmin olen ollut molemmilla kerroilla viisi päivää Vogelin nestepaastolla. Nyt kuitenkin kokeilen PT:n suosituksesta rytmiä 2 päivää smoothieita, 2 päivää nestepaastoa, 2 päivää smoothieita. Smoothiepaastoon otin mallia löytämästäni blogista. Tosin meinaan soveltaa: en meinaa kiskoka munia, koska haluan parhaan mahdollisen detoxin. Tarvittaessa vetelen neljä smoothieta, mutta koetan, josko pärjään kolmella. Lopussa varmaan pärjään. Ja joka välissä juon sitten paastoteetä ja pakuriteetä.

Tosiaan, minun paastossani ei nautita munia, koska minä uskon, että kunnon detoxin saa aikaan, kun pidättäytyy täysin eläinkunnan tuotteista. Tämä ajatusmalli juontaa juurensa siihen mielipiteitä jakavaan pH-diettiin, jonka mukaan kaikki "kuollut" (eli eläinkunnan tuotteet ja vilja) happamoittaa kehoa ja kaikki elävä (eli rehut, etenkin ne, jotka kasvavat maan pinnalla) emäksisöi. Ja emäksisöinti on sitä detoxia, koska emäksinen kroppa toimii paremmin.

Vika ateria tänään oli palkkari (raakakaakaota, vanilijan makuista protskujauhetta, chia-siemeniä) jalkatreenin jälkeen. Piti syödä vielä täällä kotona jotain, mutta ei ole nälkä. Syytän niitä synttäreitä. :) Nyt sitten odotellaan muutama tunti ja aloitetaan homma glauber-suolalla. Nom nom (NOT!).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti