sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Parasta, mitä äiti Venäjä on koskaan tarjonnut

Ei, en aio kirjoittaa teille vodkasta. Tänään tarinoin teille päivän urheilulajistani eli kahvakuulasta.

Kävin pitkästä aikaa ohjatulla kahvakuulatunnilla. Olen kyllä kuulaillut pitkin kesää, mutta lähinnä itsekseni. Ostin alkukesästä oman kuugelin, joka on helppo ottaa mukaan mökille. Mutta välillä on hyvä käydä ohjatuillakin tunneilla, että saa lisää valikoimaa liikerepertuaariinsa. Toki netti on pullollaan erilaisia liikekuvastoja, mutta minusta niitä on kivempi opetella liikkuvan ohjaajan opastuksella kuin tiirata kuvista.

Etuheulautus on perusliike, jolla voi lämmitellä tai jonka voi yhdistää esim. kyykkyyn

Kahvakuulaamisen perusidea kun on tehdä kokonaisvaltaisia liikkeitä, joissa koko kroppa tai ainakin useampi lihasryhmä työskentelee samaan aikaan. Tänään esimerkiksi yhdistimme yhden käden heilautuksen kyykkyyn, teimme samaan aikaan rintalihaksia ja vatsoja ja harjoitimme tasapainoa takareisien ja olkalihasten kanssa.

Koska liikkeissä harjoitetaan samaan aikaan useaa asiaa, ne kannattaa opetella hyvin, ettei riko paikkojaan. Varsinkin erilaisissa painonsiirroissa ja askelkyykyissä kannattaa keskittyä tarkkailemaan, että varvas-polvilinja pysyy: kyykätessä polvilumpion keskikohdan pitäisi aina mennä isovarpaan kanssa samaan linjaan. Askelkyykyssä on myös hyvä muistaa, että säären tulisi olla suorana, eikä polvi saisi ikinä ainakaan mennä varpaiden etupuolelle.

Rinnalleveto toimii myös pohjana moneen liikkeeseen - ja aiheuttaa aloittelijalle mustelmat ranteisiin :)

Oikein tehtynä kahvakuulaharjoittelu kehittää sekä voimaa, tasapainoa, räjähtävää nopeutta että kestävyyttä. Aloittelijan kannattaa aloittaa 4-8 kg kuulalla. Kun liikeradat on opittu, kannattaa rohkeasti kokeilla isompiakin painoja. Itse otan tunnille aina painavamman kuulan, jolla voin testata rajojani, ja toisen, johon voin vaihtaa, kun voimat alkavat huveta tai kun treenataan pienempiä lihasryhmiä. Alussa käytin treenissä 4 ja 8 kg kuulia, nyt olen jo siirtynyt 6 ja 10 kiloon. Oma kuulani on 8 kg, ja pystyn edelleen tekemään sillä ihan hyvän treenin, kunhan vain teen tarpeksi toistoja ja vuorottelen raskaampia ja helpompia liikkeitä sopivasti.

Kahvakuula sopii myös loistavasti kiireiselle ihmiselle, koska jo puolessa tunnissa ehtii vetää hyvän treenin koko kropalle. Ja sen voi tehdä missä vaan, missä tilaa on muutama neliömetri. Ehkä ei kuitenkaan telkkarin tai ison ikkunan edessä, jos on kova hikoamaan kämmenistä. ;)

Kuvat Health matters ja Kettlebell training coach

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti