sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Synttärityttö

Minä täytin eilen 40 vuotta. Tätä pyöreää tapahtumaa juhlittiin kahden tunnin spinningin parissa.

Idean juhlaani sain jo lähes kolme vuotta sitten, kun Pia kertoi olleensa kaverinsa synttäri-Shape-tunnilla. Minä olin ideasta välittömästi aivan liekeissä ja tajusin

a) haluavani spinnata nelikymppisilläni
b) ohjata itse

Siitä se lähtee: meikäläinen aloittelee ohjusuraa.

Siitä se idea sitten lähti. Olen jo monta vuotta polkenut itsekseni spinningiä luurit korvilla, jos en ole ehtinyt oikeille ohjatuille tunneille. Minä ja Supersuunnistaja kokoamme jatkuvasti erilaisia spinning-soittolistoja Spotifyhin. Synttäri-idean saatuani aloin koota kaikkien aikojen tajunnan räjäyttävintä spinning-listaa. Suunnitelma jalostui kahden tunnin sessioksi, jolla ekan tunnin vetäisi joku suosikkiohjaajistani ja toisella tunnilla minä kokeilisin ohjaamista ensimmäisen kerran elämässäni.

Muistan, kun työkaveri kysyi syntymäpäivänäni 2016, että miltäs nyt tuntuu. Vastasin: "Oispa jo 40", mikä oli ehkä vähän odottamaton vastaus. Mutta olen oikeasti odottanut 40-vuotispäivääni kuin kuuta nousevaa, koska juhlaideani oli mielestäni niin tautisen hieno. Ikäkriisit jääkööt muille.

Vieraita valmiina lähtöön

Otin asian ekaa kertaa puheeksi lempiohjaajani Kerttu-Liisan kanssa viime keväänä, kun huomasin hänen olevan raskaana. Kysyin, mahtaako hän olla takaisin ohjaamassa jo tammikuussa 2018 ja kiinnostaisiko häntä vetää minun synttärituntini. Hän kertoi ohjanneensa useasti yksityistunteja ja palaavansa äitiyslomalta ohjailemaan hyvissä ajoin vuoden 2017 puolella. Kerttu-Liisa neuvoi minua olemaan yhteydessä Esportiin joskus marraskuun tienoilla, jotta varmasti saan salivarauksen oikealle päivälle.

Niinpä minä aloitin järkkäilyt toden teolla viime marraskuussa. Sain salin varattua sopivasti lauantaille osuneelle syntymäpäivälleni, ja ajankohta sopi myös Kerttu-Liisalle. Kutsuin mukaan 200 läheisintä FB-kaveriani ja vielä kourallisen FB-vammaisia mutta muuten mukavia ihmisiä. Toivoin saavani paikalle edes 30 henkeä, mutta tupa tulikin lähes täyteen! Lopullinen osallistujamäärä taisi huidella jossain 50 hengen tienoilla. Suurin osa polki reippaana kaksi tuntia, mutta osa pääsi paikalle vasta minun tunnilleni.

Bileet käynnissä

Ohjaaminen jännitti yllättävän vähän. Aamulla minua hermostutti hieman, mutta jännitys unohtui viimeistään Kerttu-Liisan tunnilla. Olin suunnitellut ottavani ekan tunnin sen verran rauhallisesti, että jaksaisin varmasi olla toisella tunnilla esimerkillinen pyörittäjä. Mutta Kerttu-Liisan tunneilla on sellainen hassu piirre, että niillä tekeminen tuppaa lipsahtamaan vähän kuntoilun puolelle.

Jaksoin kuitenkin kunnialla myös oman tuntini. Ja osasinkin! Toisessa ja kolmannessa biisisssä homma ei mennyt ihan suunnitelman mukaan, mutta kuulemma kukaan ei olisi huomannut, jos en olisi asiasta maininnut. Niiden jälkeen muistin kaikki loput suunnitelmani ja hipsunhauskat juontoni prikulleen oikein. Ja vieraillakin oli kivaa. Moni kiitti ideaa ihanan pöhköksi ja kysyi, koska on seuraava tunti (vastaus: heti, kun joku järkkää tunnin ja kutsuu minut ohjaamaan).

Minä ja vieraat tunnin jälkeen

Kävimme vielä jälkipelit saunan lauteilla, missä kauhistelimme salin kosteaa ilmaa sekä muistelimme (ja vähän keksimmekin) muita kivoja urheilusynttäreitä. Sisukkaalla on esimerkiksi ollut synttäreillään korttelisuunnistusta - mikä oli vähintään yhtä tajunnanräjäyttävä ja inspiroiva idea kuin synttäri-Shapekin. Oispa jo 45...

Nautin vielä muutaman kaverin kanssa palauttavan mallasjuoman Esportin kahvilassa, minkä jälkeen siirryimme kotiin valmistautumaan iltaan. Minut "puoliyllätettiin" illallisella Espoon uudessa panimoravintolassa Fat Lizardissa, missä sain tankata niin herkullisilla pienpanimo-oluilla, heinäsirkoilla kuin synttärikakullakin.

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Seurapiiritapahtumassa

Ilmeisesti jokainen, joka on joskus ollut jotain polkujuoksupiireissä, tekee loppiaisena täsmälleen samaa asiaa: rogaa. Sen verran tuttuja naamoja tuli eilen nähtyä sekä loppiaisrogainingin kisakeskuksessa että myöhemmin metsässä. Sen lisäksi, että paikalle oli raahautunut suunnilleen puolet Nuuksio Classicin sekä Bodom Trailin järkkäriporukasta, oli matkassa mukana myös muunmuassa minun suunnistuskouluni valmentajat sekä Supersuunnistajan rogainingtyttöystävä ToinenNainen. Etteivät piirit mitenkään tuntuisi liian suurilta, toimi ratamestarina työkaverini S. Eräs kaveri totesikin, että Facebook oli muistuttanut aamulla hänen osallistuvan tapahtumaan 32 kaverinsa kanssa. Tuttu tunne.

Perinteinen lähtöselfie

Loppiaisrogaining kisattiin tänä vuonna Siuntion talousmetsissä, ja tällä kertaa reitillä joutui jopa suunnistamaan. Totesin ratamestarille kisan jälkeen, että onneksi olin reissussa Supersuunnistajan enkä Vuorikiipeilijä M:n kanssa. Tyttöjen kesken olisi varmasti alkanut itkettää viimeistään pimeän tullessa. Kartalla oli muutama helppo rasti, mutta ne olivat luonnollisesti kaikki kartan eri reunoilla.

Alussa juostiin jonossa kuten aina. Tällä kertaa oli kuitenkin paljon
vaihtoehtoja ekaksi rastiksi.

Totesin Supersuunnistajalle aamulla Siuntioon ajaessamme, että minua laiskotti ja väsytti harvinaisen vähän. Yleensä olen aina hyvin väsynyt ja epämotivoitunut ennen pidempiä kisoja, mutta fiilis paranee, kun pääsen liikkeelle. Sanoin pelkääväni, että nyt käy juuri toisin päin.

Leimatessa muun joukkueen pitää olla 5 m päässä rastista. Kai yläpuolellakin saa olla?

Mitäs jinksasin. En minä nyt varsinaisesti motivaatiokuoppaan valahtanut kisan alettua, mutta huomasin jalkojeni ja oikeastaan koko akan olevan hyvin väsynyt. Meillä oli keskiviikkona juoksuklubissa aika kova treeni, ja reiteni olivat sen jäljiltä aivan betonia. Sen lisäksi minulla oli kokonaisvaltaisen rasittunut ja huonokuntoinen olo lähes koko kisan ajan. Koetin kiinnittää erityisen paljon huomiota riittävään energiansaantiin, ja se pelastikin minut pahimmilta mielialan muutoksilta. Jossain vaiheessa mietin kyllä keskeyttämistä aika vakavissani, mutta onneksi ylpeys ei antanut periksi puhua asiasta edes ääneen.

Tämä oli meidän reittimme helpoin rasti - ja se oli toki myös
meidän reittimme kaukaisin piste.

Mutta ei elämä niin perseestä ollut, ettei jotain hyvääkin olisi mahtunut mukaan. Reittisuunnitelma oli kerrankin hyvin tehty, ja pysyimme hienosti aikataulussa. Koska heti alussa oli selvää, että maasto vaatisi suunnistamista, emme suunnitelleet normaalia 40 km reittiä, vaan tyydyimme reiluun kolmeenkymppiin. Alkupuoliskolla olimme hieman aikataulusta edellä, mutta loppupuoliskolla maasto oli sen verran vaikeakulkuista ja narun jatkeena möyrinyt täti ihan loppu, että puolen tunnin aikaetu suli pois.

Huhut pitävät paikkansa. Metsät ovat oikeasti täynnä suppiksia.

Pummeja tuli jokunen, mutta nekin olivat hyvin pieniä. Pimeän tultua pörräsimme aika huolella rastilla numero 21, mutta niin teki moni muukin. Olimme jättäneet loppuun optioksi kolme lähirastia. Meillä olisi ollut aikaa hakea niistä ainakin yksi, mutta minä halusin mennä suoraan maaliin. Harrastin kyllä syvää itsetutkiskelua matkalla maaliin, mutta en mitenkään saanut motivoitua kipeitä jalkojani enää hurjalle 1,5 km lisälenkille. Tänään kun katselin tuloksia, kaduin päätöstäni. Mutta tulipahan opittua, että aina pitää antaa kaikkensa. Ja mieluummin juostaan maaliin kamalalla kiireellä kuin nössöillään sinne 20 min ennen määräaikaa.

Tämän rastin löysin minä! Ihan vahingossa, mutta löysin kuitenkin.


Pitää muistaa ensi kerralla ennen viikonlopun kisaa (tai harjoitushan loppiaisroga on) ottaa juoksuklubissa vähän iisimmin. Supersuunnistaja kehui, että tsemppasin hienosti. Omasta mielestäni kitisin kamalasti, mutta kai kaikki on suhteellista. En vetänyt sentään mitään lohduttomia energianpuutositkuja, kuten joskus on ehkä saattanut käydä. Ihan kamalasti en jaksanut metsässä jutella, mutta Supersuunnistaja on ihminen, jonka kanssa olen mieluiten hiljaa, jos jonkun kanssa pitää hiljaa olla. Se on kai sitä meidän laatuaikaamme.

Loistava suunnistaja löysi rastille myös pimeässä.

Kiitos järjestäjille! Tapahtuma oli taas kerran pelkkää timanttia. Vain pakkanen puuttui! Ja tilastonarkkarit voivat katsella tuloksia täällä ja rastiväliaikoja täällä.

maanantai 25. joulukuuta 2017

Joululahjoja itselle eli oho, ilmosin!

Joulukuussa tuli naksuteltua kaksi ilmoitautumista lisää ensi keväälle ja kesälle. Ensimmäisenä lunastin järkkärin ilmaispaikkani Bodom Nightille: sekä Bodom Trailissa että Nuuksio Classicissa järkkärit saavat halutessaan paikan seuraavan vuoden kisaan. Minä olin jo viime vuonna järkkäröimässä molemmat päiväkisat (eli Boodom Team sekä Bodom Trail) ja juoksemassa iltavuorossa. Tämä oli niin toimiva konsepti, että päätin toistaa kuvion. Yön kymppi on muutenkin sopiva matka kauden aloitteluun: Bodom Night kisataan heti vapun jälkeen 4.5.

Kuvituksena kuvia jouluaaton pyörälenkiltä

Toinen kisahankintani tapahtui vähän veronpalautusten tultua: sain vihdoinkin aikaiseksi ilmoittauduttua Finntriathlon Leville, kun Jaanaba julisti itse ilmoittautuneensa. Olemme sopineet hankkivamme majoituksen yhdessö, niin pitihän minunkin saada vihdoin aikaiseksi ja hankkia itse kisa, mitä varten Levillä majoittuisin.

Tämä Kivenlahden kallio on yksi lempipaikoistani Espoon Rantaraitilla.

Kävin Levillä kisaamassa jo 2015, mutta silloin uintimatkaa lyhennettiin kylmän veden takia ja minulta turposi polvi jossain Kätkätunturilla. Toivottavasti ensi kesänä saan täyden uinnin ja eheämmän juoksun. Ihan hirveästi en mitään aikatavoitteita ole vielä miettinyt. Olisihan se ihan kivaa alittaa 8 h, mutta en nyt ainakaan vielä usko siihen. Katsotaan sitten keväällä. Hommahan riippuu aika pitkälti minun pyöräkunnostani. Mun 2015 ajalla olisi päässyt kolmanneksi myös vuosina 2016 ja 2017. Uijui. Pitäisikö alkaa himoita podiumpaikkaa? :)

Pyöräily oli kivaa niin kauan kun pysyimme rannan läheisyydessä, missä oli sulaa.

Viimeisimmän hankinnan naksutteli eilen Supersuunnistaja. Minä osallistuin toimitukseen päättämällä joukkueemme nimen. Tammikuussa hurha rogainingjoukkue Muumien Taikatalvi lähtee taas kerran loppiaisrogainingin 8 h sarjaan. Pientä antikliimaksia aiheuttaa tämänhetkinen säätiedotus: loppiaisrogaa on perinteisesti kisattu infernaalisessa pakkasessa. Tällä hetkellä ei ole luvassa edes miinusasteita!

Rantaraittiin on saatu tänä vuonna muutama hieno lisäpätkä.

Joulu on kulunut kotosalla kissojen kanssa. Kävimme eilen Supersuunnistajan kanssa maastopyörillä 3 h lenkillä. Lenkin oli tarkoitus olla vain parituntinen, mutta yllättävän liukas sää ja minun nastattomat renkaani pidensivät lenkkiä tunnilla. Rannassa oli vielä mukavan sulaa, mutta paluu pohjoisen kautta aiheutti vähän liikaa liukkaita vaaratilanteita. Supersuunnistaja kyllä pelkäsi liukkaita enemmän kuin minä - ja minä olin sitten se, joka pannutti kolmesti. Varsinkin viimeisen pyllähdyksen sattuessa saattoi joulurauha olla hetken aikaa tuntematon käsite. Mutta kai sitä vähän saa ärähtää, jos sattuu? Tänään perhesopu on pysynyt yllä koko päivän, koska Supersuunnistaja suuntasi Esportiin polkemaan mukavasti sisätiloissa (hän totesi eilen, ettei hänen kertakaikkiaan pitäisi polkea talvella ulkona) ja minä menin ulos juoksemaan - eilisestä viisastuneena nastojen kanssa. Siihen fillariinkin pitäisi vaihtaa gummit ennen seuraavaa lenkkiä.


perjantai 8. joulukuuta 2017

Itsarihölkät

Tämä viikko oli hauska: ei ne kaksi maanantaita, mutta ne kaksi perjantaita! Keskiviikkona oli myös viikon ensimmäinen sunnuntai ja Espoo Trail Run -päivä.

Espoolainen tuulipukupariskunta iskee jälleen! Ja tsiigatkaa, mikä numerotuuri!

Espoo Trail Run on polkujuoksusarja, joka juostaan kerran kvartaalissa Espoon keskuspuistossa. Suomen täyttäessä sata vuotta oli talvikisan vuoro. Minä olin mukana ensimmäistä kertaa, mutta Supersuuunnistaja on kisassa jo vanha konkari. Minä olin tällä kertaa mukana, koska osallistuminen kuului minun Jukola-kouluuni, joka on Espoo Trail Runiakin järjestävän Akilleksen järkkäämä. Saatanpa mennä toistekin.

14 km kisa starttasi 10 min ennen meitä. Ääsääs on tuo oranssi toisessa laidassa.

Kisa juostaan 7 km lenkkinä ja sen voi kiertää joko kerran tai kahdesti. Meillä on yleensä tapana, että Supersuunnistaja valitsee pidemmät matkat ja minä lyhyemmät. Niin kävi tälläkin kertaa. Tämä on yleensä aika toimiva setti, koska silloin kenenkään ei tarvitse odotella maalissa kauaa.

Meidän startti

Säähän oli mitä mainioin: lunta sateli sopivasti juuri juhlapäiväksi ja aurinko pilkisteli kivasti oksien raosta. Olisi ollut synti jäädä kotiin. Sen verran oli pakkasta ja mustaa jäätä, että nastat tulivat tarpeeseen. Mutta ei ollut kuitenkaan liian kylmä, että kaikki kivat mutalätäköt olisivat jäätyneet. Espoon villi luonto näytti siis kaikki parhaat ja haastavimmat puolensa.

Alussa oli vähän nousua, jotta tuli kunnolla lämmin.

Kisa itse sujui ihan kivasti. Taisin kerrankin onnistua vauhdinjaossa aika hyvin, enkä juossut itseäni hapoille kahden ensimmäisen kilometrin aikana. Olin jälleen kerran alamäkispesialisti ja tein suurimman osan ohituksistani kallioilta laskeutuessa. Paino on voimaa ja ylipaino on ylivoimaa. Tai sitten vaan nastojen puute aiheutti kanssakisaajissa akuuttia nössöilyä.

Metsä oli lumisine puineen suorastaan satumainen. Valitettavasti katse pysyi
aika pitkälti polussa. Onneksi otin kuvia. :D

Minä olin naisten seiskalla 20. ja Supersuunnistaja hölkkäsi hienosti miesten 14 kilometrillä seitsämänneksi. Minun päätavoitteeni oli ehtiä maaliin ennen Supersuunnistajaa, missä onnistuin hienosti, vaikka seiska starttasikin 10 min pidemmän reitin juoksijoiden perään. Tuloksia voi ihailla tarkemmin Akilleksen sivuilla.

Polkuselfie: minun perässäni tuli jengiä ja osa sinne jopa jäikin.

Nykyään bloggaaminen on muuten hurjan haastavaa, koska perheemme uusin kuvituskissa on kovempi näppikselläkävelijä kuin kukaan edeltäjänsä. Nyt neiti onneksi viihdyttää itseään AA-paristolla näytön takana, joten taisin saada tämänkin jutun loppuun ilman suurempaa häiriötä. Esittelen jossain välissä rasavillin kakaramme paremmin blogissakin, kuten aiemmatkin kisut. Aiempia kissapostauksia voi pahimpaan karvahanuripuutteeseen etsiä uuden tunnisteen kuvituskissa alta.

tiistai 5. joulukuuta 2017

Tarina mönkään menneestä työmatkasta ja todella kiltistä aviomiehestä

Keksin keväällä idean, että juoksen kerran kuussa töihin, ja lisään juoksumatkaa joka kerta kilometrilla. Nyt joulukuussa on menossa kolmas kuukausi, ja tällä kertaa minulla oli matkana 6 km. Kiltti Supersuunnistaja piirsi minulle reitin eilen, kun olin uintiharkoissa, ja lähetti sen minulle gpx-tiedostona. Hyvää palvelua.

Aamulla heräilin kaikessa rauhassa, ja lähdin juoksemaan kohti töitä vasta, kun Supersuunnistaja palasi aamulenkiltään. Matka lähti ihan kivasti (joskin tukkoisesti) liikkeelle. Kun olin enää alle 2 km päässä Innopolista, tajusin unohtaneeni toimiston avaimet kotiin. Toimistolle olisin saanut väliaikaisen kulkulätkän respasta, mutta samassa avainnipussa oli avaimeni kaappiin, missä säilytän Innopolissa asuvia suihkukamojani.

Kilttinä miehenä Supersuunnistaja tarjoaa myös päivän kuvituskissakuvat

Soitin hetimiten Supersuunnistajalle ja kysyin, mahtoiko hän olla vielä kotona. Hän vastasi "lähteneensä juuri". Kerroin pulmani ja kysyin, voisiko hän palata kotiin, hakea avaimeni ja tulla autolla työpaikalleni. Supersuunnistaja totesi silloin myöhästyvänsä palaverista, mutta oli kuulemma jo jäänyt pois bussista. Luonnollisena reaktiona tähän, minä aloin nalkuttaa, että miksi hän nyt niin meni tekemään ja ei olisi tarvinnut saatika pitänyt. Mitäs sitä nyt turhaan kiitollisena olemaan.

Koska Supersuunnistaja ei ollut enää bussissa, niin sovimme tapaavamme Innopolin pihalla, minne minä saavuin ensimmäisenä. Odottelin pihalla jonkin aikaa. Kun Supersuunnistajaa ei alkanut kuulua, soitin kysyäkseni, missä hän menee. Hän oli kuulemma juuri lähtenyt kotoa (tällä kertaa oikeasti). Selvisi, että aiemmin soittaessani hän oli ehtinyt ajaa bussilla jo useamman pysäkinvälin. Jäätyään bussista, hän oli kävellyt pari kilsaa kotiin hakemaan avaimia ja oli siksi vasta ehtinyt hypätä autoon.

Unski auttaa bloggaamaan kädestä pitäen

Lopulta, Supersuunnistaja kurvasi Innopolin pihaan pari minuuttia ennen palaverinsa alkua. Minä parkkeerasin auton Supersuunnistajan rientäessä Innopolin aulaan hoitamaan palsuaan puhelinkonffana. Skype toimi kuulemma surkeasti puhelimesta. Pahoittelin tapausta Supersuunnistajalle suihkuttelun jälkeen Whatsaappilla. Hän vastasi, että "inte ditt fel". No, öö, oikeastaan kyllä oli. :D

Sattuneesta syystä en juossut kotiin, joten sain työmatkajuoksunkin vain toiseen suuntaan. Tekisi mieli tehdä tämän kuun haaste vielä uudelleen kunnolla ja molempiin suuntiin. Samalla voisi harjoitella tavaroiden mukaan ottamista. Ja olla kiitollinen kiltistä miehestä.

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Tämä viikonloppu on ollut täynnä polkujuoksua, vaikka en ole juossut metriäkään. Ensi vuoden Bodom Trailin ja Nuuksio Classicin järjestelyt käynnistettiin suunnitteluleirillä Nuuksion Karhunpesässä.

Maisema karhunpesästä lauantaina

Koska teen työkseni asioiden järjestelyä, asiakaskommunikaatiota ja muuta kaaoksen hallintaa, haluan tottakai jatkaa samaa hommaa myös vapaa-ajallani. Eksyin mukaan Nuuksio Classicin talkooporukkaan puolivahingossa muutama vuosi sitten, kun ajattelin, että voisin olla jotenkin hyödyksi kisan katselun ohella. Hiljalleen olen innostunut tapahtumajärkkäilystä enemmän ja enemmän, ja nykyään olen mukana "peruskalustossa", joka pyörittää koko kisapalettia.

Alussa pääsimme askartelemaan myös vähän merkkitikkuja.

Kilpailijat tuntuvat yleisesti arvostavan järjestelijäporukkaa, ja on ollut kiva lukea palautteita iloisista toimitsijoista kisareitin varrella. Parannusehdotuksetkin tulevat kisapalautteissa yleensä todella rakentavasti, joten kisoja on oikeasti todella hauskaa järkätä: itsekin tulee väkisin iloiseksi, kun huomaa, kuika paljon iloa saa aikaan juoksijoiden keskuudessa. Moni ei siti varmaan tiedä, kuinka paljon hommia suuren juoksutapahtuman järjestely vaatii, tai että Bodom Trailia ja Nuuksio Classicia aletaan järjestellä jo edellisen vuoden puolella.

Innokasta suunnitteluporukkaa

Koska koko järkkäriporukka tekee tapahtumia palkatta ja rakkaudesta polkujuoksuun, on tärkeää, että järkkäily on myös kivaa, eikä vain stressaavaa. Tämän viikon suunnitteluleiri alkoi yhteislenkillä (jolle minä en osallistunut, koska totesin tarvitsevani enemmän pitkiä yöunia ja rauhallista aamua) ja jatkui senkin jälkeen varsin leppoisasti tutustumisen ja lounaan merkeissä. Ruokailtuamme aloimme kunnolla hommiin, ja jakauduimme neljään työryhmään. Ryhmien tavoitteena oli dokumentoida ohjeita ja aikataulua ja aiheina olivat:

  • maasto
  • kisatoimisto
  • kisakeskus
  • viestintä
Bodom Trailin reitti on käsitelty, nyt puhutaan Classicista

Minä päädyin viestintäryhmään, ja me työstimme loppuillan yleisiä viestintäohjeita ja Bodom Trailin some- ja viestintäkalenteria. Nyt on nätisti ylhäällä, koska pitää tiedottaa mitäkin, että juoksijat saavat kaiken tarvitsemansa tiedon. Ja siinä sivussa nostattelemme fiilistä ja julkaisemme spekulaatiota ja kivoja juttuja kärkijuoksijoista.

Muutkin ryhmät dokumentoivat omia tehtävälistojaan ja muistettavia asioita. Aikaisempina vuosina on ollut hieman ongelmana, että perimätieto lepää lähinnä konkareiden muistissa. Tämän viikonlopun tavoitteena oli ensisijaisesti korjata tämä epäkohta. Päätimme myös molempien tapahtumien yhteislenkkien ajankohdat ja järkkäri- ja talkooporukat saivat molemmille tapahtumille omat keskusteluforumit. 

Sama maisema sunnuntaina. Etelä-Suomen talvi on vähän tällaista nykyään.

Tähän aikaan vuodesta järkkäily on vielä mukavan leppoisaa, mutta lähempänä kisaa työn määrä kasvaa ja innokkaimmat vastuunkantajat painavat kisaviikonlopun duunia kellon ympäri muutamien tuntien yöunilla. Mutta mikäs siinä puuhastellessa, kun on loistava tiimi ympärillä!

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Hämäläisille se on lammi.

Eilen rogattiin Liesjärven kansallispuistossa, missä on tsiljoona lammia. Hämäläisille kun tuo järveä pienempi vesistö on nimenomaan lammi eikä lampi. Pääsimme siis kiertämään Lounais-Hämeen Rastin järjestämässä Louna-Rogainingissa Peukalolammin ja Hangaslammin. Lähellä olisi ollut tarjolla myös mm. Karkauslammi, Lahnalammi ja Tartlammi. Hassuja nuo hämäläiset.

Alussa oli ruuhkaa aina ekalle rastille asti

Tällä kertaa "me" tarkoitti minua ja Supersuunnistajaa. Pääsimme siis taas vaihteeksi viettämään märkään metsään sitä kuuluisaa laatuaikaa. Supersuunnistajan treeniohjelmassa luki lauantaille 20 km lenkki, joten sellaista lähdettiin suunnittelemaan. Tämä oli ehkä hieman kunnianhimoista, koska suunnitellessa tulee mitattua reittiä vähän sinne päin, joten matkaa arvioidessa kannattaa olla ennemminkin pessimisti kuin optimisti.

Rastiselfie todisteeksi, että kävin 5 m päässä, kun leimattiin

Reisillehän se reittisuunnittelu sitten menikin. Tunnin kohdalla olimme vielä aikataulussa, mutta puolivälissä olimme jo 12 minuuttia jäljessä. Lopussa jouduimme skippailemaan todella monta rastia, ja silti meille tuli hitonmoinen kiire maaliin. Aikaa taisi jäädä noin 20 sekuntia. Enemmän varaa olisi ollut, jollei minulla olisi mennyt viimeisessä lammikossa vettä neopreenisukan varresta sisään. Jouduin pitämään pienen huoltotauon tiellä ja ottamaan sukan pois jalasta, koska en osannut juosta sukassa kelluvan jalan kanssa.

Alkupuoliskolla minä sain juosta edellä ja määrätä nopeuden

Mutta ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin: yleensä olen Supersuunnistajan kanssa kisatessa lähinnä seuraneidin roolissa. Tällä kertaa pääsin olemaan jopa hyödyllinen: löysimme rastin numero 59 nopeasti, koska minä totesin, ettemme ole vielä tarpeeksi pitkällä järven päästä. Pysyin minä toki kartalla parin ekan tunnin aikana muutenkin, mutta en ollut varsinaisesti suunnistuksellisesti tarpeellinen. Viimeiset kaksi tuntia koetin olla vain kaatumatta, kun Supersuunnistaja hinasi minua köyden jatkona. Silloin minusta ei ollut enää oikein seuraneidiksikään - toimin lähinnä lisäpainona. Kaiken kukkuraksi kuminauhamme vielä meni ja katkesi eräällä metsäetapilla, ja jouduin tuunailemaan sen käyttökuntoiseksi.

Rastilla taas!

Ja sitten parhaaseen osioon eli spekutukseen: Olimme lopputuloksissa sijalla 28/68. Jos olisimme löytäneet viimeisen viiden pisteen rastin (jonka siis pummasimme ja sitten tuli kiire maaliin), olisimme pärjänneet minun Jukola-koulun opelleni. Koetin äsken kovasti keksiä parempaa reittisuunnitelmaa, mutta en kyllä löytänyt vielä yhtäkään, jolla olisimme saaneet samoilla kilometreillä yhtä paljon pisteitä kuin nyt. Pitäisi siis varmaan olla vain paremmassa kunnossa. No, ehkä ensi vuonna.

Hieman ennen puoliväliä halusin vetonarun käyttöön. Tuli tarpeeseen.

Kiitos järkkkäreille! Kivaa oli!